VIIKONLOPPUVINKKI: MANGOJUUSTOKAKKU

Huomenna meillä leivotaan oikein urakalla! Sunnuntaina Nooan juhlaputken aloittaa sukulaissynttärit, joihin aion tehdä kaikki tarjoamiset itse. Noin kymmenhenkiselle porukalle saa jo leipoa jonkun verran, joten aion turvautua helppoihin ja nopeisiin tarjoamisiin tällä kertaa. Kaksi erilaista kakkua, porkkanamuffinssit, pizzapaloja, kanapiirakkaa ja kinkkuleivät. Täytekakun lisäksi teen tätä superhelppoa mangojuustokakkua, joka taisi aikoinaan olla ihan ensimmäisiä leipomiani juustokakkuja – juurikin yksinkertaisuutensa vuoksi. Jos nyt viikonloppuna teillä syödään laskiaispullia ja runebergin torttuja, niin laittakaa kuitenkin tämä resepti talteen myöhempien herkkuhetkien varalle.

mangokakku IMG001 mangokakku IMG002

MANGOJUUSTOKAKKU

Pohja:

noin 13 Digestive-keksiä

80g voita

Murskaa keksit ja sekoita sulatetun voin kanssa. Painele seos 20cm irtopohjavuokaan ja laita odottamaan jääkaappiin.

Täyte:

1prk Flora Vanillaa

200g maustamatonta Philadelphia-tuorejuustoa

(halutessasi korkeamman kakun sekaan voi vielä laittaa 1prk vanilja- tai mangorahkaa)

100g valkosuklaata

5 liivatetta

Sulata valkosuklaa mikrossa tai vesihauteessa. Vatkaa vanilla. Sekoita hieman jäähtynyt suklaa ja tuorejuusto, lisää sitten vanilla (ja rahka). Liota liivatteet kylmässä vedessä noin 10min. Kiehauta 3rkl vettä ja sekoita kuivaksi puristellut liivatteet veteen. Kaada liivate ohuena nauhana kerma-tuorejuustoseokseen ja kaada pohjan päälle. Laita jääkaappiin hyytymään.

Päällinen:

2prk mangopilttiä

3 liivatetta

3-5rkl sokeria

Liota liivatteet kylmässä vedessä ja sekoita 2rkl kiehuvaa vettä. Yhdistä liivatteet ja mangopiltti, ja mausta makusi mukaan sokerilla. Kaada seos kakun päälle ja anna vielä hyytyä pari tuntia. Koristele halutessasi valkosuklaalla.

 

VINKKI HELPPOIHIN MUISTAMISIIN

Joulun aikaan ja vielä välipäivinäkin tulee monilla kyläiltyä normaalia enemmän, ja silloin on kiva keksiä jotain helppoa viemistä. Tietty helpoimmalla pääsee kun nappaa lähikaupasta suklaata, mutta jos on aikaa ja viitseliäisyyttä, niin suosittelen testaamaan näitä nopeita herkkuja. Minean kanssa tehtiin Minean kerhotädin perheelle jouluksi näitä kahden raaka-aineen keksitikkareita, ja jouluna vein tuliaisina rocky roadia. Jostain syystä rocky roadia tulee tehtyä vain jouluisin, mutta nyt taas kun muistin miten käsittämättömän hyvää se on, aion testailla erilaisia variaatioita muulloinkin. Mitä teillä on tapana laittaa rocky roadiin?

keksitikkarit IMG001

Kakkutikkarit syntyy kaikessa yksinkertaisuudessaan Domino-kekseistä ja sulatetusta suklaasta. Katkoin grillitikkuja puoliksi, tökkäsin tikun keksin väliin ja laitoin hetkeksi pakkaseen. Sulatin valkoista ja maitosuklaata ja dippasin jäähtyneitä keksejä suklaaseen – päälle vielä nonparelleja ja muutama suklaaraita lusikalla vetäen. Tikkarit kannattaa laittaa samantien jääkaappiin, ettei keksi ala valumaan tikun vartta pitkin. Testattu nimittäin on! Lopuksi sidoin vielä söpöt rusetit tikkuihin, ja tikkarit kauniiseen paperipussiin tai lasipurkkiin. Huomattavasti helpompaa kuin cake popsien tekeminen, ja maistuu takuuvarmasti.

rockyroad IMG001

Rocky road on varma kestosuosikki, johon lähes kaikilta meiltä löytyy oma resepti. Näistä halusin tehdä jouluisen makuisia, joten Fazerin sinisen ja tumman suklaan sekaan sekoitin vaahtokarkkeja, rusinoita ja suolapähkinöitä ja päälle murskasin pipareita ja polkakeppejä. Koko komeus laitetaan vuoassa hetkeksi jääkaappiin ja leikataan jähmetyttyään. Rocky roadin salaisuus piilee siinä, että suklaan saa varioida juuri omien mieltymystensä mukaan, mulle se juttu on suolapähkinät, jotka on erinomainen yhdistelmä makean suklaan kanssa.

”PAISTA KUN JAKSAT” SÄMPYLÄT

sampylat IMG001 sampylat IMG002

Joulun pyhiä ajatellen jaan teille hyvän sämpyläreseptin, jolla saa tuoretta leipää aamupalapöytään ilman että tarvitsee itse herätä aamukuudelta leipomaan taikinaa. Tämän reseptin nappasin joskus ystävältä, sämppäreiden nimi oli namaste-sämpylät tai jotain vastaavaa. Samantyylisiä reseptejä taitaa olla useampiakin, mutta näiden onnistumisesta voin mennä takuuseen. Meillä näitä on leivottu silloin kun on ollut vieraita yökylässä, koska mikä sen ihanampaa kuin yllättää ystävät vastaleivotuilla sämpylöillä!

SÄMPYLÄT

7 1/2 dl kädenlämpöistä vettä

1 pussi kuivahiivaa

1 1/2 rkl suolaa

3 dl ruisjauhoja

noin 10 dl vehnäjauhoja

Sekoita ensin vesi ja hiiva, lisää sitten joukkoon muutkin ainekset. Kohota pari tuntia huoneenlämmössa tai yön yli jääkaapissa. Nostele lusikalla nokareita pellille, lisää ripaus jauhoa ja leikkaa saksilla risti päälle. Paista 230 asteessa 30-35 minuuttia. Anna jäähtyä ilman liinaa, niin sämpylöistä tulee päältä rapeita.

1 12 13 14 15 16 17 18 35