Varmat katastrofin ainekset?

Miten musta joskus tuntuukin, että ihan jo pelkkä ajatus reissaamisesta lasten kanssa saa hikikarpalot otsalle, kun etukäteen voi jo kuvitella, millainen härdelli on tiedossa. Pitkät automatkat on itsessään ihan oma juttunsa, mutta siihen vielä päälle sata ja yksi paikkaa nähtävänä ja vähintään yhtä monta aktiviteettia koettavana. Just tältä musta tuntui vielä eilen,  kun olin kolme edellistä yötä valvonut käytännössä kokonaan nuhaisen ja yskäisen Nooan kanssa, sama tauti näytti tarttuneen myös Mineaan ja viimeisenä tunnelmannostattajana mä mursin pikkuvarpaani. Löin jalkani eteisessä odottaviin Nooan rattaisiin, varvas turposi ja mustui samantien ja tuntui aralta kävellä tai koskea. Vieläkin kenkä jalassa käveleminen tuntuu inhottavalta, ja väri varpaassa on muuttunut tummasta lilaksi, mutta toivon että parin päivän päästä kipuilut varpaassa on mennyttä, ja ehkä jopa pääsisin taas lenkkipolullekin.

juhannusta IMG003 juhannusta IMG002 juhannusta IMG001

Kaikista merkeistä huolimatta meidän reissun eka päivä on sujunut aika loistavasti. Kävimme yhden yön vierailun verran Nikon tädin luona tässä Turun lähistöllä, ja nyt ollaan kotiuduttu hotellilakanoihin. Saatiin aivan mahtavana yllärinä upgreidaus hotellihuoneeseen, ja nyt asumme niin tilavasti, että voisin hyvinkin tottua hotellielämän helppouteen valmiine aamupaloineen ja huonesiivoojineen. Minea tuossa yhtenä päivänä tällä viikolla ehdottikin, että voisimme hankkia meille kotiin palvelijan niin kuin prinsessoillakin niin itse voisimme aina vaan leikkiä. Jep, täytyy varmaan laittaa joku lottokuponki vetämään ja seuraavaksi vain odotella täysosumaa!

Huomenna meillä olisi edessä ainakin Muumimaailma ja ehkä vielä yhdet iltauinnit. Saimme tänne Caribiaan mukaan ystäväpariskunnan, mikä on ollut valtava helpotus kun Mineallekin on leikkiseuraa . Mä alan nyt olla totaalisen poikki päivän uintireissusta, joten toivottelen kaikille mitä mahtavinta juhannusta, ja muistakaahan juhlia turvallisesti!

Mintunsävyiset 3-vuotissynttärit

Sama laulu jatkuu täällä edelleen eli kaikenlaista tekemistä on viime päivinä riittänyt niin että illat hujahtaa hetkessä ohi, ja toisaalta touhukkaat päivät on ajaneet tämän bloggaajan useana iltana ”ajoissa” nukkumaankin. Perhe menee tietenkin aina kaiken muun edelle, ja silloin kun lasten nukuttaminen on hankalaa tai Nooa valvottaa hammaskipuilullaan, niin tietokoneen avaaminen ei ole ihan se ensimmäinen mielessä pyörivä asia. Pahoittelut siis pienestä tahattomasta blogihiljaisuudesta, kuulumiset kuitenkin päivittyy koko ajan ainakin snäpissä, josta mut löytää nimellä melinamarissa.

3vuotissynttarit IMG002

Viikonloppu on kiireisistä illoista huolimatta ollut jotenkin erityisen ihana, ja vaikka on satanutkin eikä ulos olla juurikaan jaksettu lähteä, niin ajatukset on koko ajan olleet kesässä ja tulevissa lämpimissä päivissä. Minean viikon mittainen uimakoulu on nyt takana päin, joten meillä poetaan tällä hetkellä suht kovaa uimaintoa, ja tuo tyttö vain odottaa, että pääsisi järveen testaamaan uusia taitojaan. Olen itsekin aika fiiliksissä siitä kun toinen innostuu jostain asiasta noin paljon ja silmät hehkuen suunnittelee uimapiknikkejä sun muita rantsureissuja kavereiden kanssa.  Tätä olen aina tarkoittanut, kun olen ystävilleni sanonut, että haluan tarjota lapsille mahdollisimman monia elämyksiä kokeiltavaksi, jotta sieltä löytyisi se oma juttu – nyt yksi sellainen taitaa todella olla löytynyt! Kirjoitan vielä enemmän tuosta uimakoulusta myöhemmin, mutta voin jo sanoa, että täältä tulee iso suositus uimakoulu Pikku Joutsenelle.

3vuotissynttarit IMG003

Eilinen meni astetta kivemmissa touhuissa sekin. Illasta mä pääsin nauttimaan parin tunnin verran omasta ajasta kasvohoidossa ja herkutellen Minean hoitotädin luona, ja päivällä käytiin juhlimassa ihanaa 3-vuotiasta Milaa. Näistä lastenjuhlista ja niihin panostamisesta on ollut jonkun verran juttua useammassa äitiryhmässä, ja niin myös täällä bloginkin kommenttiboksissa, mutta mä liputan edelleen kauniiden kattausten ja väriteemojen puolesta. Essi oli laittanut paikat niin nätiksi pastellisilla sävyillä, että huokailin ihastuksesta – ja nautin kympillä Minna bakesin mahtavista herkuista. Facessa pyöri jossain vaiheessa kuva, jossa äitit huutelivat perinteisten koruttomampien ja stressittömämpien (?) synttäreiden perään, mutta eikö jokainen voi tehdä juuri niin kuin itse parhaakseen näkee? Ei kaikille kaunis tarkoita samaa asiaa, ja paljon leipovan äidin pöydässä tuskin koskaan tullaan näkemään pakastepasteijoita ja keksipakettia. Pieni lapsi ei huomaa eroa erilaisten juhlien tai kattausten välillä, vaan tunnelma on tärkeintä ja se, että kutsutuista vieraista mahdollisimman moni saapuu paikalle.

3vuotissynttarit IMG004 3vuotissynttarit IMG005

Yllätin jälleen Milan lahjan suhteen itseni enkä vienyt sitä perinteistä legopakettia, jonka yleensä nappaan lähimarketista matkaan viime hetken paniikissa. Nyt löysimme lelukaupasta kivan vaaleanpunaisen prinsessan arkun, johon ostin sisälle pienen tytön aarteita – prinsessatatskoja, tikkarin näköisen huulirasvan, saippuakuplia ja palatsin palleron (kyllä, luit oikein enkä keksinyt nimeä omasta päästäni..). Luulen, että tulevissa leikeissä ainakin arkulle tulee vielä olemaan paljon käyttöä, tai miksei siinä voisi säilyttää koruja tai muita tärkeitä pikkutavaroitakin.

3vuotissynttarit IMG006 3vuotissynttarit IMG007

Essillä oli väriteemana minttu ja vaaleanpunainen yhdistettyinä kultaisiin yksityiskohtiin. Mäkin puin ihan vahingossa lapsille päälle minttua, joten sovittiin hyvin synttäreiden kattaukseen, hah! Minna bakesilta Essi oli ottanut jäätelökeksejä, kakun ja kahdenlaiset kuppikakut, joista toinen oli uutuusmakua strawberry milkshake. Vaikka mä olen viime aikoina koittanut vähentää arkiherkuttelua, niin näiden herkkujen edessä katosi kyllä kaikki ajatukset kohtuudesta, ja homma meni suoraan sanottuna överiksi. Se on kuitenkin kumma juttu, että vaikka olin vasta syönyt palan kakkua ja melkein kaksi muffinssia, niin kotiin päästyäni aloin jo uudelleen haaveilla Minnan superhyvistä herkuista. Sitä se sokeririippuvuus taitaa olla, kun annat pikkusormen, se vie koko käden. Toisaalta, jos nyt joku tulisi ja kysyisi, niin saattaisin parista kuppikakusta antaakin vaikka sen toisen käsivarren.

3vuotissynttarit IMG008

Tänään viikonloppu vielä päättyi siihen, että ystävät kävi meillä kyläilemässä sillä aikaa, kun Niko asensi raksalla jotain levyjä. Perjantaina mäkin ajoin raksan kautta, ja olihan se vähän hassua nähdä, kuinka siellä oli jo autokatoksen ja talon ääriviivat valmiina. Sokkeli on jo muurattuna, ja nyt iski samaan aikaan sekä paniikki siitä, kuinka pieneltä talo näyttää että epäusko siitä, että joku ihan oikeasti siellä tontilla rakentaa taloa meille! Joskus mietin, voiko tämä kaikki onni edes olla mahdollista, mutta sitten arki taas herättää ja sitä tajuaa, että kyllä se onnellisuus on jotain, mikä löytyy itsestä jos sen vain jaksaa sieltä etsiä – maanantaisin sen harvemmin jaksaa, mutta näin viikonloppuna se hiippailee esiin ihan pyytämättäkin.

Tunteet pinnassa

*yhteistyössä Lotus Nessu

Kesä tuntuu herättävän meidät suomalaiset syksyn pimeydestä ja talven kohmeesta, mutta samaan aikaan jollain tavalla kesä on melko haikeeta ja tunteellistakin aikaa. On ystävien ja sukulaisten juhlia, loppumattomia kesäöitä, grillijuhlia hyvällä porukalla, reissuja perheen kanssa ja niitä ihan tavallisia kesäisiä arkipäiviäkin, jolloin ulkoillaan kun huvittaa ja syödään ruoaksi vesimelonia ja jätskiä. Kaikki tuntuu ihanan helpolta, on niin helppo rakastaa kesää ja sen mukanaan tuomaa huoletonta fiilistä, mutta juurikin niihin pysähtyneisiin hetkiin kiteytyy kaihomielinen ajatus siitä, että yksittäiset hetket muuttuvat liian nopeasti muistoiksi valokuva-albumeissa. Etenkin tätä pienlapsiaikaa voisin pullottaa johonkin säilöön ja avata vasta vuosien päästä, jos se vain olisi mahdollista.

lotusnessu IMG007

lotusnessu IMG001

Tälle kesälle meillä ei ole isompia juhlia tiedossa kuin muutamat, kun taas joskus on ollut kesiä, joihin on saanut sovittaa jopa kuudet juhlat polttareineen ja hotelliyöpymisineen. Tottahan se on, että silloin kesän muita menemisiä on pitänyt sovitella juhlien sanelemiin raameihin, mutta itselleni on aina ollut tärkeää olla mukana läheisten tärkeissä tapahtumissa, olivat ne kuinka pieniä tai isoja tahansa. Meillä aikoinaan luki hääkutsussakin, että toivomme ystävien ja sukulaisten olevan osa tärkeää päiväämme ja muistoa, joka tuona päivänä luodaan.

lotusnessu IMG008

lotusnessu IMG003

Toukokuun viimeisenä lauantaina saimme olla mukana, kun kaksi rakasta ystäväämme sanoi toisilleen tahdon. Parilla on jo yli kymmenen vuoden pituinen yhteinen historia takanaan sekä 3-vuotias hurmaava poika, joten avioliiton voisi sanoa viimeistelevän tämän kolmikon perheenä. Pariskunnan molemmat osapuolet on mulle jo nuoruudesta saakka olleet tärkeitä ihmisiä, ensin erikseen ja myöhemmin yhdessä, joten vihkiminen, hääpuheet, polttareissa vanhojen muistelu, juhlapäivässä mukana oleminen, kaksikon valokuvaaminen – häät kokonaisuudessaan nostatti ilon tunteet pintaan niin että silmäkulmaa sai pyyhkiä useampaankin otteeseen.

Joskus tunteiden näyttäminen julkisesti voi olla yllättävänkin vaikeaa, vaikka ilon tai surun peitteleminen tuntuu saavan tunteet vain entistä voimakkaammin pintaan. Uskon, että tässä asiassa vanhempien esimerkillä on suuri vaikutus, sillä pieni lapsi osoittaa tunteita hyvinkin vapaasti tilanteessa kuin tilanteessa, ja me aikuiset opetamme lapsille tunteiden hillintää. Olen koittanut itsekin opetella vapaampaa tunteiden ilmaisua, jotta Minea ja Nooa oppisivat, että on ok itkeä silloin kun itkettää, ja kyyneleet kuuluu ihan yhtä hyvin ilon kuin surunkin hetkiin. Meillä kyllä tunteillaankin molemmista, tai ainakin minä ja lapset. Suurissa onnenhetkissä kuten lasten syntymät tai työpaikan saanti on kyyneleet kihonneet silmäkulmiin ihan vain jo siitä ajatuksesta, että meille on tapahtunut jotain niin onnekasta. Viime viikolla silmäni kostuivat liikutuksesta, kun ihana ystäväni tarjosi auttavaa kättään kaiken tämän arkisen väsymyksen ja ajanpuutteen keskelle tai kun Minea niin kauniisti puhui Nooasta ja siitä onnesta kun on pikkuveli. Ilonkyyneleet ei vaadi suuriakaan tekoja, vaan hyvinkin pieni katse tai kädenojennus arjessa voi olla riittävä herättämään ylitsepursuavan onnentunteen.

lotusnessu IMG004

lotusnessu IMG002

lotusnessu IMG009

lotusnessu IMG006

Suomessa valmistettu Lotus Nessu kulkee mulla aina mukana käsilaukussa, koskaan kun ei tiedä milloin tunteet nousee pintaan ja nenäliinalle on tarvetta. Nessu nenäliinat on valmistettu yhteistyössä allergia- ja astmaliiton kanssa, kovin herkkäihoisille löytyy tavallistakin pehmeämpi ja pölyämätön Nessu Sensitive tai hoitavaa balsamia sisältävä Nessu Aloe Vera. Häihin mä sujautin laukkuuni kätevän matkapakkauksen, josta tarjosin nenäliinaa muillekin sitä tarvitseville, ja itsellänikin paketti oli koko ajan käden ulottuvilla.

Kesäkuun ensimmäinen viikonloppu oli monelle varmasti yksi tunteikkaimmista, kun pienet koululaiset saivat todistuksensa ja valmistuneet päättivät koulunsa. Meillä ei vielä näissä merkeissä tunteilla pariin vuoteen, mutta Nessut pysyy kyllä jatkossakin lähellä siltä varalta, että arki yllättää kaikessa ihanuudessaan. Olisi kiva kuulla teidän muidenkin äitien ajatuksia tunteiden näyttämisestä. Tunteillaanko teillä avoimesti niin ilossa kuin surussakin vai mitkä on niitä tilanteita, kun Nessuille on eniten käyttöä?

1 7 8 9 10 11 12 13 37