bloggaajien kässäkerho

Leppoisaa sunnuntaita! Laiskotellen on alkanut meidän aamu tänään, vaikkakin samalla aivot on työskennelleet sauhuten sisustusprojekteja suunnitellessa. Entisiä huonekaluja on siirrelty, huomisen Ikean reissun ostoslistaakin on pohdiskeltu ja yksi tuolipäätös pitäisi vielä tehdä. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että parin päivän päästä meidän olkkarissa näyttää vihdoinkin lähestulkoon siltä kuin olen toivonutkin. Miutokset vaikuttaa hieman myös Minean huoneeseen, ja seuraavaksi vuorossa voisi olla makkari!

Lisäinspiraatiota hommaan sain ihan varmasti eilen Piipadoon Piian kotoa, kun kokoonnuimme bloggaajaporukalla yhdessä neulomaan. Pientä kivaa päiväämme olivat lahjoittaneet Harjun paperi, Titityy sekä Poppeli, jonka Nepal-langasta aloitin neulomaan omaa tyynyprojektiani. Titityystä ja Poppelista löytyy täältä Jyväskylästä ehdottomasti parhaat lankavalikoimat, ja oma luottokauppani onkin Poppeli silloin, kun haluan jotain Novitan peruslankoja erikoisempaa mutta silti edullista. Minean ollessa pieni tuli esim. neulottua paljon takkeja ja pipoja pehmoisista alpakka- ja babymerinolangoista.

Herkut oli mitä parhaimmat! Vaatikaa VillaILONAn Liinalta sieni-pinaattipiirakan ohjetta, jos suolainen hyvä maistuu! Projektilan Katja näyttää kuinka laiskemmaltakin neulojalta valmistuu huivi käden käänteessä. Tätä on kokeiltava! Vaikka päivän aikana ihan oikeasti neulottiinkin, niin ehdottomasti parasta on nähdä samanhenkistä porukkaa ja vaihtaa ajatuksia sisustuksesta, bloggaamisesta, kaikesta! Nähdäänhän jo pian uudelleen murut?

Muiden neulomuksia voi ihastella näissä blogeissa: Piipadoo, VillaIlona, LittleBigThings, Modernisti kodikas, Valkoinen soihtu, Kotipalapeli, Projektila, Sievin koti ja Casa Volmari.

pipoja NopsuPopsulta

Meilläpä on uudet pipot! Ja kun sanon että ne on superihanat, ehkä Suomen söpöimmät, niin varmaan arvaatte että ne on NopsuPopsulta! Pääsin jälleen tekemään yhteistyötä NopsuPopsun kanssa, ja saimme valita Minealle ja tällä kertaa myöskin mulle haluamamme talvipipot. Ekstrana sain vielä itse päättää kaikkien kankaiden värit niin että ne varmasti sopii täydellisesti molempien talvivarustukseen. Minean kumpaankin Mini A Turen toppasettiin käy vähän tummempi sävy pinkillä rusetilla, ja itselleni halusin vaaleampaa harmaata, joka on helppo yhdistää mihin tahansa. Näihin kuviin pipon kanssa puin Bubbleroomista tilaamani Tommy Hilfigerin kevyttoppiksen, Vero Modan farkut ja Skopunktenin superedulliset maiharit.

     

Oma piponi on kaksinkertaista trikoota, koska se useimmiten riittää autolla kulkiessa, ja ulkona pönöttäessä apuun tulee sitten viime kädessä huppu. Minealle taas otin velourpipon fleecevuorella, ja vielä eiliseen asti (jolloin mittari laski vihdoinkin miinuksen puolelle) sillä on hyvin pärjännyt pidemmätkin ulkoilut. Näillä pakkasasteilla lisäsin alle jo ohuen kypärämyssyn.

Ehdottomasti parasta NopsuPopsun pipoissa mielestäni on käytännöllisyyden ja nätin ulkonäön yhdistelmä. Yleensä meillä on ollut eri pipot kaupungille ja ulkoiluun, mutta sekä syksyllä että nyt talvella on pärjätty pelkästään NopsuPopsuilla, kun korvaläpillä varustettu lämmin pipo käy kivasti myös kaupunkitakin kanssa. Kevääksi tulee varmasti taas hommattua Minealle uusi trikoopipo, ja itselläni tämä harmaa menee ympäri vuoden. Eikä muuten tule näitä pipoja joka päässä vastaan!

Vinkkinä omasta NopsuPopsusta haaveileville, että vielä tänään saa talvipipoista 15% alennuksen koodilla tammikuu. Talvipipoja näet verkkokaupasta täältä ja lisää facebookista täältä. Tämä on harvinaista herkkua, sillä usein nettikaupassa on muut tuotteet alessa paitsi NopsuPopsut.

1 23 24 25 26