Nooa 1v3kk

15 toukokuun, 2016

Tuo meidän pienempi murunen on ehtinyt jo saada kolme kuukautta lisää ikää sitten viimeisimmän Nooa-postauksen, joten eiköhän olisi taas aika päivittää kuulumisia. Muistelin, että 1-vuotiaana tulisi se käännekohta, kun vauva muuttuu taaperoksi ja pituuskasvu alkaa hidastua, uusia taitoja ei enää opita samalla vauhdilla ja kaikki ne vauva-ajan stressaavat ajat jää taakse. Minean kanssa se ehkä menikin aika lähelle näin, koska täytettyään vuoden Minea alkoi yhtäkkiä nukkua täysiä öitä, päiväunetkin taisi pidentyä ja tyttö osasi aktiivisesti käyttää jo noin kymmentä sanaa. Nooan kanssa käännekohta on tullut aavistuksen myöhemmin, sillä nyt vasta alkaa tuntumaan, että kohta olemme siinä rauhallisemmassa vaiheessa, jolloin omakin arki alkaa tasaantua eikä yötkään enää mene ihan niin huonosti.

Nooa on ihanan valloittava luonne siinä mielessä, että poika ottaa reippaasti kontaktia ympärillään oleviin. Hymyilee ja vilkuttelee tuntemattomille, ei vierasta vaan istuu melkein syliin kuin syliin, touhuaa koko ajan sata lasissa eikä paljoa mun perään kysele silloin kun on kiinnostavaa touhua muiden lasten kanssa. Edelleen parhaat naurut saa aikaan Minean jutut, ja on muutenkin ollut huikeaa nähdä, miten tiivis kaksikko näistä kahdesta on tullut, vaikka ikäeroa on se kolme vuotta. Leikit ei oikein luonnistu kahdestaan, mutta kaikessa muussa Nooa ja Minea on supertärkeitä toisilleen. Minea haluaa joka aamu ensimmäisenä Nooan sänkyynsä herättämään, Nooa matkii Minean perässä kaiken minkä vain osaa ja yleensä Minealle on tärkeää, että Nooa saa kaikki samat asiat mitä Mineakin. Luulen, että yhdessä leikkiminenkin tulee vielä myöhemmin kuvioihin kunhan Nooa vähän kasvaa ja oppii puhumaan.

Joskus vuoden iässä Nooa alkoi lähes joka yö nukkumaan täysiä öitä, mutta sitten tuli flunssat ja vesirokot ja vei hyvän unirytmin niin että nykyään Nooa heräilee öisin jopa viittäkin kertaa per yö. En kylläkään tiedä, voisiko se johtua jostain muustakin, sillä viimeisen parin viikon ajan poika on ollut päivisinkin melko itkuinen ja viihtynyt tiiviisti mun sylissä. Tietenkin se voi myös johtua hampaista, koska Nooalta puuttuu vielä parit hampaat takaa. Tai tiedä näistä, ehkä se ei johdu yhtään mistään ja on vain tätä peruselämää, mutta itse sitä on jotenkin helpompi sietää, kun ajattelee että kiukkuiluun on jokin selkeä syy, joka toivon mukaan menee pian ohi. Välillä huomaan oman väsymykseni siitä, että pinna on lasten kanssa äärimmäisen lyhyt eikä jaksaisi yhtään ylimääräistä säätöä, kun takana on neljän, viiden tunnin mittaiset yöunet. Olen koittanut keksiä jotain helpottavaa ratkaisua, mutta toistaiseksi valokuvaushommat ja blogin kirjoittaminen vievät sen verran aikaani iltaisin, että aikaisista nukkumaanmenoista on turha haaveilla. On kuitenkin selvää, että mitään en halua tehdä perheen kustannuksella, joten jos pinna on kireällä koko ajan siksi etten saa nukuttua tarpeeksi, on pakko kehittää uusi systeemi tähän hommaan.

Snäppäsin joku aika sitten Nooan päivärytmin, ja siitä oli hurjan moni kiinnostunut, joten laitetaanpa tämänhetkinen päiväohjelma tännekin. Pientä vaihtelua tietenkin on eri päivissä, mutta tällä kaavalla ollaan nyt menty jonkin aikaa.

06:00 Nooa herää, tehdään aamutoimet, Nooa syö aamupuuron ja aletaan katsoa pikkukakkosta.

8:00-9:00 Näihin aikoihin yleensä herää Minea, joten teen kakkosaamupalan meille kaikille kolmelle. Joskus Nooa on tähän aikaan jo ihan väsyksissä ja ottaa tunnin mittaiset aamutorkut.

10:00 Lähdetään käymään ulkona tai perhekahvilassa. Minean kerhopäivinä eli tiistaisin ja torstaisin heitetään Minea kerhoon ja mä tulen Nooan kanssa kotiin tekemään kotitöitä. Joskus saatan saada Nooan viihtymään touhuissaan niin että saan itse tehtyä töitä edes hetken aikaa. Jos Nooa menee aamu-unille, voin kerhopäivinä torkahtaa hetkeksi itekin.

12:00 Lapset syö lounaan ja Nooa lähtee yhden aikaan päiväunille. Minea puuhastelee jotain itsekseen tai katsoo padilta jonkun ohjelman sillä välin kun mä teen töitä.

14:00 Nooa nukkuu noin 1,5h jonka jälkeen laitan molemmille lapsille välipalan. Monesti lähdemme tässä välissä ulos, jos aamu on mennyt kotona – muuten alan tekemään ruokaa ja järjeshelemään paikkoja kun lapset touhuilee jotain keskenään.

17:00 Syödään ruoka ja katsotaan pikku kakkonen tai lähdetään ulos. Useammin ollaan ulkona tässä vaiheessa päivää, ellei meille sitten tule joku kaveri kyläilemään.

19:00 Alkaa iltatoimet, iltapalat, pesut sun muut ja lapset hihhuloi pitkin olohuonetta ja sohvaa. Oma aika menee useimmiten siivotessa.

20:00 Aletaan siirtyä sänkyihin. Mä nukutan Nooan antamalla ensin ollkarissa maitoa ja sitten viemällä omaan sänkyyn ja itse istun vieressä hyräilemässä. Niko lukee Minealle iltasadun ja laittaa unimusiikkia, joskus vieressä pitää istua niin kauan että Minea nukahtaa siinä yhdeksän, puoli kymmenen aikoihin.

21:00 Mulla alkaa oma aika. Syön iltapalan ja teen iltatoimet, ja kympin aikaan aloitan tekemään työjuttuja. Valitsen ja muokkaan blogikuvat ja kirjoitan tekstin. Muokkailen valokuvia siihen saakka ettei silmät enää pysy auki eli yleensä pääsen nukkumaan joskus puolelta öin tai vähän sen jälkeen.

Nooalla on parhaillaan menossa kunnon kiipeilykausi ja joka paikkaan on noustava seisoskelemaan. Kaikki autoihin liittyvä on ihan ykkösjuttu, ja ulkonakin käydään normaalia vähänkin isommat autot innolla läpi. Sanoja tulee vasta ihan muutamia ”au” (auto), ”mamma”, ”tämä, ”noo” (Nooa), ”hauva”, ”vauva”, ”au” (aina kaatuessa) ja ”pu” (lamppu). Välillä joitain sanoja voi tulla vahingossa, mutta niitä ei vielä kuule aktiivisessa käytössä samalla tavalla kuin noita yllä olevia. Omaa kieltään poika puhuu sitäkin enemmän ja nauraa jos vastaan samalla tavalla takaisin. Ei varmaan ole mikään yllätys, jos sanon että meillä on yberihana pikkujätkä, mutta niin se vaan on ihan superhienoa seurata toisen touhuamista ja kehittymistä, ihan samalla tavalla kuin Mineankin.

Millaisia pikkutyyppejä teiltä sieltä löytyy? Olisi myös kiva kuulla millainen päivärytmi teidän suht samanikäisillä lapsilla on!

Kaikkien äitien päivänä

9 toukokuun, 2016

Tähän postaukseen ehkä ”kuuluisi” kirjoittaa jotain överisiirappista äitiydestä, ja siitä mikä etuoikeus se meille onkaan, mutta tänä vuonna totean vain, että kyllä te muut äidit tiedätte, millaista on olla äiti! Olen lukenut facebookista jo niin monta äitiyden hehkutusta, että kaikki omat sanat alkaa tuntua ehkä jopa kornilta, koska joku muu on jo sanonut ne aiemmin ja uudelleen toistettuna kaikki tuntuu vähän latteammalta. Ja tiedättehän, kuinka jokin alkaa menettää tehoaan, kun sitä toistaa liian monta kertaa? Sanotaan siis vain, että tässä ja nyt on täydellisin.

Äitienpäivän aamuna sain nukkua hieman tavallista pidempään, vaikka Minea ei oikein meinannut malttaa jaksaa odottaa, että äitin voisi käydä herättämässä. Herätys oli maailman paras, kaksi kimppuun hyökkäävää lasta lahjoineen ja onnentoivotuksineen, ja Minea oli jo pari päivää aiemmin piilottanut mun tyynyn alle oman ja Nooan tekemät piirustukset. Nooa oli kuulema piirtänyt laivan, ja ihan siltähän se vahingossa jopa näyttikin! Sain Minean kerhossa koristeleman tyynyliinan ja koko perheeltä hemmottelulahjakortin paikalliseen kauneushoitolaan. Yleensä emme Nikon kanssa osta juurikaan lahjoja ellei sitten ole jotain sellaista, mitä toinen ihan oikeasti tarvitsee tai on toivonut, ja vaikken osannut mitään pyytääkään, niin kyllähän yksi hemmottelu nyt aina on tarpeen, vai mitä?!

Jääkaapista löytyi vielä Nikon viimeviikkoisten synttärien kakun jämät, mutta päätin silti leipoa myös äitienpäiväkakun, kun olin varannut siihen kaikki tarpeet. Kokeilin ensimmäistä kertaa vähän erilaista täytekakkuohjetta, ja itse asiassa tämä mustikka-sitruunakakku toimi aika loistavasti – ehdottomasti paremmin kuin ihan perinteisen pohjan täytekakku. Suht työläs se oli tehdä, koska jouduin paistamaan pohjat kolmessa erässä (keneltä löytyy samaa kakkuvuokaa kolme kappaletta?!), mutta tätä testaan joskus ihan varmasti vielä uudelleenkin. Voisin laittaa myöhemmin reseptin tänne blogiinkin jakoon, jos joku muukin innostuu kokeilemaan. Suosittelen leipomaan esim kesän juhliin, koristelutkin kun voi tehdä supersimppelisti niin kuin mä tein.

Päivällä lähdimme Minean ja naapureiden kanssa ajelemaan Laukaaseen Kanavateatterin Viiru ja Pesonen -näytelmää katsomaan. Seuraavina viikonloppuina meillä on sen verran ohjelmaa, ettei olisi enää ehditty nähdä koko esitystä, ja näytelmä pyörii ohjelmassa vain toukokuun ajan. Minea on käynyt katsomassa paria näytelmää aiemminkin, viimeksi viime kesänä Jyväskylän kesän Satuihin kadonnut, joka oli niin jännä, että Minea olisi halunnut lähteä kesken pois. Mäki-Matissa taas viimevuotinen Pikku Vampyyri oli erittäin kiva, ja ehdottomasti mennään tänäkin vuonna, jos ohjelmistossa on jotain lapsille. Viirusta ja Pesosesta Minea tykkäsi superpaljon ja olisi jo illalla halunnut katsomaan näytelmää uudelleen. Esitys kesti tunnin ja maksoi kahdeksan euroa, mikä ei musta ole ollenkaan paha hinta laadukkaasta lastennäytelmästä. Käykää ihmeessä katsomassa, jos seuraavat viikonloput on ohjelmaa vailla.

Minealla oli eilen ekaa kertaa päällä POMPdeLUXin uudesta mallistosta saatu ihana Eifel toppi*, joka sopii aika täydellisesti Minean ihonsävyyn. Jostain syystä musta tuntuu, että näin kesän myötä Mineasta on tullut entistäkin tarkempi sen suhteen, mitä tyttö suostuu päälleen pukemaan, vaikka vaatetaisteluja meillä on jo muutenkin käyty pidemmän aikaa. Ostan nykyään jokaisen vaatteen niin, että ensin kysyn useampaan kertaan Minealta, että kuosi ja väri varmasti miellyttää, mutta siltikin välillä tulee ostettua jotain sellaista, joka ei sitten lopulta kelpaakaan ja jää kaappiin lähes käyttämättömänä. POMPdeLUXilla on sopivan tyttömäiset värit ja kuosit, ja niistä Minea tykkää lähes jokaisesta – ainoastaan kaikki kollarit on ehdoton ei, oli merkki mikä tahansa.

Iso osa lasten yövaatteista on nekin meillä POMPdeLUXia, kuten myös nuo molempien yökkärit ylemmissä kuvissa. Nooan yöpuku on jo viime kaudelta hommattu, mutta Minean Diaz-mekko* on kevät-kesäkaudelta saatu, ja yksi Minean lemppareita. En varmaan voi liian monesti kehua, että kaikki POMPin perusvaatteet on meillä kestäneet superhyvinä, ja niitä aina hamstraankin kaapit täyteen. Tästä päivästä alkaen ja kestäen aina perjantaihin 9.5. POMPdeLUXilla on verkkokaupassa meneillään kampanja, jossa näitä soft wear -malliston vaatteita voi ostaa tuntuvalla alennuksella, kun ostaa kaksi samanlaista tuotetta. Ajattelin itse tilata molemmille lapsille hihattomia toppeja ja Nooalle pitkälahkeiset yökkärit vähän reilummassa koossa jo odottamaan viileämpiä ilmoja, sillä nyt on pojille tarjolla tätä kivaa raitakuosia, ja yökkärit ja alusvaatteethan eivät yleensä edes kuulu alejen piiriin. Onko teillä muuten koskaan ollut näitä POMPin yökkäreitä ja mitä olette tykänneet? Niin, ja miten se äitienpäivä sujui siellä ruudun toisella puolella?

*sisältää mainoslinkkejä

Potkupyörästä polkupyörään – vinkkejä lasten pyöräilyyn

5 toukokuun, 2016

Arvaatteko, mikä meillä on nyt ykkösjuttu, kun ilmat lämpeni? Minea sai reilu pari viikkoa sitten uuden pyörän, potkupyörä siirrettiin varastoon odottelemaan Nooaa ja ensi kesää, ja Minealle hankittiin polkupyörä. Siitä päivästä lähtien kun pyörä meille postista saapui, on Minea pyöräillyt j-o-k-a päivä jonkun matkan tai vähintään omassa pihassa edestakaisin. Pyörä on jopa niin rakas, ettei Minea anna jättää sitä pihalle yöksi, vaan se nostetaan iltaisin eteiseen odottamaan seuraavaa aamua. Ensimmäiset yöt pyörä vietti Minean huoneessa sängyn vieressä, ihan vaan kuulema siksi, että yöllä voi vilkaista uutta pyörää kesken unien ja jatkaa unia hymyssä suin, kun tietää ettei se ollut pelkkää unta.

Minea on pyöräillyt kaksi aiempaa kesää potkupyörällä, johon kesti alkuun totutella melkein pari viikkoa, mutta sitten kun tasapainon oppi, niin potkupyörällä pääsikin hurjaa vauhtia. Se oli kätevä etenkin silloin, kun matka olisi ollut liian pitkä kävellä tai kun johonkin halusi päästä reipasta vauhtia. Rattaita työntäen oli vaikea pysyä Minean perässä, mutta onneksi tyttö sisäisti pyöräilyn säännöt nopeasti ja osasi pysyä tien sivussa ja pysähtyä aina ennen suojatietä. En muista, että Minean kanssa olisi koskaan ollut minkäänlaista vaaratilannetta potkupyörällä, vaikka silläkin liikuttiin melkein joka päivä kaikki ne ajat, kun tiet on olleet sulia.

Potkupyörän ainut huono puoli oli se, ettei siinä ole jarruja. Alamäissä välillä hirvitti, kun joutui sivusta katsella kuinka toisella vauhti vain kiihtyy, mutta pahinta olisi ollut siinä vaiheessa huutaa perään ja saada lapsi katsomaan taakseen. Ymmärtäähän sen, ettei ihan pienelle lapselle voi laittaa käsijarruja, koska niiden käyttäminen voisi ennemminkin olla riski kuin turva alamäissä. Meillä on ollut niin hyvä tuuri, että selvittiin kahdessa vuodessa vain yhdellä kunnon kaatumisella, jonka jälkeen saatiin laastaria laittaa urakalla molempiin jalkoihin ja käsiin. Luulen, että pahemminkin olisi meidän pyöräilykilometreillä voinut käydä, mutta tärkeää onkin, että lapsi on koko ajan kuuloetäisyydellä pyöräillessään niin vanhempi voi neuvoa ”liikennekäyttäytymistä”. Meillä pyörä olisi otettu jäähylle pariksi päiväksi pienistäkin tahallisista tottelemattomuuksista, koska ikinä ei voi pelata liian varman päälle kun on kyse turvallisuudesta liikenteessä. (haha, kuulostan ehkä vähän liikennepoliisilta, mutta niin vaan olen myöhemmin huomannut, että tiukka linja on kannattanut, sillä nykyään Minealla on homma paremmin kuin hyvin hallussa)

Kun polkupyörää alettiin etsiskellä, tuntui musta ettei mitään kivoja malleja ole missään! Kaikki oli yhtä hello kittyä tai kukkakuviota, eikä ne oikein napannut. Kummastelin myös sitä, että poikien pyörät oli jokseenkin neutraalimpia kuin tyttöjen – niissä oli ehkä aavistuksen räväkämmät teippaukset, mutta spider manit ja angry birdsit loisti enimmäkseen poissaolollaan. Löytämistäni malleista Jopo oli yksi ainoita sopivan simppeleitä pyöriä, jotka eivät näytä disneyn pyöriviltä mainoksilta, joten valinta oli aika helppo. Tietenkin pyörän piti olla ensisijaisesti Minean mieleen, mutta onneksi (todellakin, onneksi!) tyttö ihastui itsekin Jopoon, tai melkeinpä voisi sanoa rakastui kun ensin näki isompien lasten mallin turkoosina. Edullisin hinta bongattiin sillä hetkellä Prisman verkkokaupasta, joten pyörä pistettiin saman tien tilaukseen.

Ajattelimme alunperin, että tottakai tässä haetaan 16-tuumaista pyörää, kun nykyinen potkupyörä on 12-tuumainen ja viimeistään ensi kesänä jo pieni Minealle. Jopoissa on kuitenkin eroa muihin pyöriin verrattuna, ja niistä täytyy aina valita yhtä kokoa pienempi. Jopon 16-tuumaisessa Minean varpaat yltti juuri ja juuri maahan, mutta pyöräilemisestä ei olisi tullut yhtään mitään (Minea on 110cm pitkä). Niinpä testasimme 12-tuumasta ja sehän olikin täydellisen sopiva, kuitenkin vielä kasvuvaralla niin että samalla pyörällä varmasti pärjätään seuraavakin kesä.

Pyörä tuotiin kotiovelle myöhään iltapäivällä, joten ajattelimme että seuraavana päivänä voisi käydä hakemassa satulatankoon kiinnitettävän tukikepin, mäkin vielä Nikolle sanoin, että onneksi pyörä hommattiin nyt jo keväällä, niin ehtii sitten kesällä joskus oppia polkemaan ihan itse, eikä mun tarvitse koko kesää juosta rattaiden kanssa tanko toisessa kädessä. Minea halusi kuitenkin vielä samana iltana käydä testaamassa uutta pyörää etupihalla, ja viiden minuutin päästä Niko ja Minea tuli pyytämään mut ja Nooan ulos katsomaan. Siinä se tyttö polki edestakaisin ihan kuin olisi pyöräillyt jo pidempäänkin. Seuraavana päivänä Minea oli jo ihan pro, viikon harjoittelun jälkeen olisi voinut luulla, että pyörällä on poljettu jo pidempäänkin. Olin niin ihmeissäni, että siirtyminen potkupyörästä polkupyörään sujui vähän kuin huomaamatta, mutta onhan se jo useasti ennenkin todettu, että potkupyörä opettaa lapselle pyöräilyyn vaadittavan tasapainon. 4-vuotiaan jalat on jo riittävän vahvat polkemaan, joten nämä yhdistettynä ei voi tarkoittaa muuta kuin mestaritasoista taiturointia.

Joskus olen kuullut, että ihmiset on potkupyöränkin jälkeen laittaneet lapselleen apupyörät siirryttäessä polkupyörään, mutta kokemuksesta voin nyt todeta, että se olisi ollut typerin teko ikinä. Toiseksi voin sanoa, että kolmipyörä on täysi turhake, jos nimittäin parivuotiaalle valitsee pyörää, niin ehdottomasti kannattaa hankkia potkupyörä, jolla ajamaan opettelu sujuu niin paljon helpommin. Miten potkupyörätkin on keksitty vasta hiljattain?! Kuinka paljon helpommalla vanhemmat nykyään pääsevätkään, kun säästyvät raskaiden kolmipyörien työntämiseltä ja myöhemmin hermoja raastavalta pyöräilyn opettelulta!

Naapurin pojan kanssa Minea nyt sitten hurjastelee päivittäin pitkin katuja. Molemmilla siirtyminen polkupyörään sujui yhtä helposti, ja me äitit vaan seisottiin vieressä suu auki ihmetellen, että menikö tämä tosiaan näin iisisti. Nyt pyöräilyä on jo takana muutama viikko, ja vauhti on niin kova että saan Nooan kanssa hyvän lenkin Minean perässä harppoen. Peukut vaan pystyyn, että tänäkin kesänä säästytään isommilta kaatuamisilta, ja että ne liikenteen pelisäännöt pysyy mielessä sittenkin kun taidot koko ajan karttuu entisestään.

Millä teillä pyöräillään tänä kesänä? Onko kellään edessä vaihto potkupyörästä polkupyörään tai joko olette ehtineet hankkia kesän menopelin?

previous 1 2 3 4 5 6 7 8 … 19 next