TREFFIT KAUPUNGILLA

Alkuperäisen suunnitelman mukaan mun piti just tälläkin hetkellä olla kaveriporukalla juhlimassa huomisia synttäreitä, mutta h-hetken lähestyessä tulikin enemmän ja enemmän sellainen fiilis, etten kuitenkaan jaksa. Se seuraava aamu ja päivä, vielä maanantainakin jatkuva väsymys ja kaikki järjestelyt illan toteuttamiseksi..ääh, ihan liian monta tekijää tälle muutenkin juhlientäyteiselle kuukaudelle.

Ihan extempore keksimme sitten naapurin kanssa, että voisihan sitä edes syömässä käydä, ja niin pitikin tehdä. Aina siihen asti kunnes eilen olo alkoi tuntua koko ajan nuhaisemmalta, ja tänään on koko perhe ollut jollain tasolla puolikuntoisena. Suunnitelma vaihtui taas lennosta, ja ajelimme ensin Kodin1 käyttämään pari alekuponkia ja siitä vielä kaupungille istumaan kaikessa rauhassa myöhäisen lounaan parissa. Kumpikaan ei jaksanut lähteä vaatekauppoja kiertelemään, mutta matkalla mukaan tarttui yksi ”turvapaita” lisää eli paita, jonka tietää vetävänsä päälle silloin kun kaapista ei löydy y-h-t-ä-ä-n mitään päälle laitettavaa. Farkkupaitakokoelma siis kasvoi vielä kolmannella, aavistuksen eri sävyisellä yksilöllä.

kaupunkiasu IMG009 kaupunkiasu IMG008 kaupunkiasu IMG007 kaupunkiasu IMG006 kaupunkiasu IMG005 kaupunkiasu IMG004 kaupunkiasu IMG003

takki ja huivi: Zara // laukku ja neule: Mango // housut ja kengät: H&Mkaupunkiasu IMG001

Kerrankin kun pääsin liikkeelle kokonaan ilman lapsia, eikä mihinkään ollut kiire, niin samalla kuvattiin parit päivän asu -kuvatkin. Mietin kyllä taas jälkikäteen, onko tässä(kään) asussa mitään sen ihmeempää kuin farkut ja paita, mutta hyvät farkut ja paita onkin, joten ehkä ne on muutaman kuvan ansainneet. Tässä vaiheessa elämää, kun menossa on hektinen pienlapsiarki, oma tyyli on se vihoviimeisin asia, jota uloslähdön hetkellä ehtii miettiä. Mä kyllä vahvasti uskon, että tästä vaatteet niskaan ja menoksi -vaiheesta taas vähitellen noustaan sitä mukaa kun Nooalla kuukaudet karttuu. Ihan samalla tavalla se meni Mineankin raskauden jälkeen, ja heti kun olit vasta tottunut isoon mahaan, pitikin jo palata takaisin etsimään sitä omaa perustyyliään. En toisaalta edes tiedä, onko mulla sellaista, sillä innostun monista uusista muotijutuista, mutten ihan aina osaa ajatella, sopiiko ne just mun tyyliin. Kysymys ennemminkin on, mikä se mun oma tyylini oikeastaan on? Ehkä sen vielä löytää sitten joskus kun on enemmän aikaa ja kiinnostusta panostaa itseensä, tällä hetkellä kun suurin osa vaatehankinnoista meidän taloudessa pyörii lasten ympärillä.

Silloin kun lapset ei ole mukana, suuntaan lounaalle useimmiten joko De Cafehen tai Miriamsiin. Valitsen aina kana-vuohenjuustosalaatin ja niin tein tänäänkin, kun käytiin herkuttelemassa De Cafessa. Jälkkärinä puolitettiin Pätkis-kakkupala, jota ajattelin huomenna testata leipoa itsekin, ellei olo tästä tukkoisesta nuhasta pahene vielä entisestään. Huomasin, että De Cafessa olisi huomenna ollut taas brunssia tarjolla (on aika monta kertaa jo pitänyt mennä jonain brunssisunnuntaina syömään tuo kehuttu kattaus), mutta säästelen senkin kokemuksen ennemmin siihen kun taas ollaan terveenä. Ei tätä vanhenemistakaan enää tässä iässä oikein halua juhlia sen isommin.. Silmänaluset turvottaa, ryppyjä on, väsymys painaa pahemmin kuin koskaan, hiukset ohenee ja kiloja kertyy helpommin kuin koskaan. Niin että mikä se juhlimisen aihe sitten on?! Ikäkriisiä en allekirjoita, mutta hitto vie olisihan se ihan kivaa elää tätä nykyistä elämää edes muutaman vuoden nuorempana!

PIAN HELPOTTAA!

Jos mä jotain vihaan, niin sitä tunnetta, kun haluaisit tehdä satakaksi asiaa, koska tiedät että sun on pakko, mutta samalla myös tiedät, ettei sulla ole aikaa. Tiedän, että tämä sama virsi nyt vaan tuntuu jatkuvan, mutta jospa tämä olisi oikeasti se viimeinen viikko, ku tarvitsee juosta kilpaa ajan kanssa? Haluan kuitenkin elää ihan tavallistakin elämää niin että voin lähteä ystävän kanssa kaupungille tai Minean kanssa puistoon, eihän siitä mitään tulisi jos painaisin kotona 24/7 hommia viikon putkeen ja sitten huokaisisin helpotuksesta. Toivon todella, että parin päivän jälkeen voin sanoa olevani ajan tasalla omassa elämässäni eikä enää tarvitse katsella yhtäkään to-do-listaa. Se, että pystyy elämään täysillä mukana hetkissä, vaatii sen ettei takaraivossa pyöri tekemättömät asiat.

Ihmettelette varmaan, miksen laita blogia viikoksi tai pariksi tauolle, jos täällä todella kamppaillaan kovan kiireen kanssa? No siksi, että stressaantuneena viimeinen asia, jonka tahdo tehdä, on luopua omista harrastuksista tai niistä asioista, joista todella tykkää. Vastapainoksi suorittamiselle on saatava jotain, jonka parissa rentoutua, eikö? Sitä paitsi, kyllä sitä jonkin aikaa jaksaa ylikuormittua kun tietää että pian helpottaa ja saa taas lähteä liikkeelle nollatilanteesta.

ysari IMG003

Treeniviikon saldo on ymmärrettävästi jäänyt aavistuksen toivottua köyhemmäksi, mutta muutamat lenkit olen kuitenkin saanut tehtyä. Kiirettä tuli eilen mun avuksi purkamaan mun äiti, joka on tänäänkin leikittänyt lapsia lähes koko päivän, ja mä olen saanut keskittyä työhommiin. Ehdin myös käydä Even kanssa salaattilounaalla DeCafessa, mikä katkaisi loistavasti päivää. Naureskelin tätä päivän asuani, joka alkoi koko ajan tuntua teinimmältä mitä enemmän sitä ajattelin – eikä tilannetta kauheasti helpottanut illalla Nikon kommentti ysäripissiksestä. Selitin tätä asuasiaa Evelle samalla kun sähläsin jotain snapchatissa, olin myös just käynyt ostamassa Glitteristä övereimmät kännykänkuoret ja kynsissä oli neonpinkkiä lakkaa. Kieltämättä alkoi ihan vaan vähän naurattamaan koko tilanne siinä, ja mietin, oonko mä todella jo liian vanha käyttämään jotain vaatetta? Missä iässä se raja tulee vai onko se henkinen raja? En halua tulevaisuudessa olla se nolo äiti, joka lainailee teini-ikäisen lapsensa vaatteita, mutta en ole myöskään vielä valmis siirtymään suoriin housuihin, perus polkkatukkaan ja mataliin korkkareihin. Ja ne ”aikuisten farkut”, en tiedä oonko niihin valmis ikinä?!ysari IMG004

paita BikBok  //  hame H&M  //  ruutupaita Tommy Hilfiger  //  laukku Mango  //  kengät Nike AirMax 1ysari IMG005

Kait tääkin on osa sitä vanhenemista, että aika ei enää tunnu riittävän mihinkään, ei ole niitä makaan sohvalla -hetkiä tai katson leffoja koko sunnuntain -päiviä. Vai onko? Olisi varmaan, jos ei muuten haalisi itselleen niin paljon tekemistä ja menemistä, mutta sitä vartenhan aikuiset käy kuuntelemassa luentoja downsiftaamisesta ja elämänhallinnasta, jotta tämän koko paketin saisi jotenkin pidettyä kasassa. Kyllä mäkin täältä vielä nousen, heti ensi viikolla kun aurinkoiset ilmatkin on ennusteiden mukaan ohi.

Mitä mieltä olette asusta, liian teini vai not? 

P.S. Mut löytää snapista nimellä melinamarissa

PAPRIKANPUNAISTA

varikasta IMG001 varikasta IMG005

paita ja housut  Lindex // laukku  Mango // kengät  Crocs Chawaii Flip (saatu)varikasta IMG007

varikasta IMG003

Kävin ystävän luona nosh-kutsuilemassa Minean kanssa sillä välin kun Nooa jäi Nikon kanssa viettämään laatuaikaa kotiin. Hyvin harvoin tulee kotoa lähdettyä ilman Nooaa, mutta kevään kutsuilta muistikuva jatkuvasti itkevästä vauvasta oli vielä sen verran tuoreessa muistissa, että tällä kertaa halusin ihan oikeasti keskittyä niihin vaatteisiin enkä Nooan kantamiseen. Viimeksi taisin juoda teen suurimmaksi osaksi seisaaltaan ja vauvaa kierrätettiin sylistä toiseen niin että sain katsottua vaaterekin läpi, joku ystävistä kirjoitti tilauslomakkeen saneluni mukaan ja samalla koitin ympäri olkkaria hytkyessäni silmäillä kuvastoa, huh. Onneksi tällä kertaa oli vähän onnistuneemmat kutsut!

Lisää kutsuista ja Noshin vaatteista vielä myöhemmin, mutta nyt oli pakko kuvata päivän asu – sen verran epätyypillinen paita valikoitui päälle. Näissä housuissa oon viettänyt viime ja tänä kesänä monen monta vilpoisempaa päivää, sillä farkut ja muut paksummat housut jää mulla melkein aina kesälomalle ilmojen lämmetessä. Ellei ole tarpeeksi lämmintä paljaille säärille, puen ennemmin jotkut löysät, vilpoiset housut, joilla tykkään olla rennosti myös kotona. Paitakin on viime kesän hankintoja, muttei ole värinsä takia päässyt kovin montaa kertaa päälle, onkohan käyttökerrat jääneet jopa yhteen tai kahteen. Nyt tosin näitä kuvia katsellessani huomasin, että oranssinpunainen käy hiusteni väriin suht hyvin. Ehkä paitaa pitäisi vaan rohkeasti pitää useammin?

Olen jo yli vuoden potenut järkyttävää mustan laukun kriisiä, kun mistään ei löydy sopivan hintaista unelmayksilöä arkikäyttöön. Niinpä ostin Hennesin pussilaukun lisäksi tämän Mangon laukun viime Tampereen reissultani ja ajattelin että ehkä näillä nyt pärjätään siihen saakka, kunnes se oikea kävelee vastaan. Käytiin viime viikolla Kertulla, ja siellä ihastuin Mulberryn Dorothyyn, mutta pikainen soitto liikkeeseen paljasti ettei laukkua ole enää alessa jäljellä. Vähän mietin voiko tätä laukkua yhdistää johonkin niinkin rentoon kuin varvastossut, mutta mukavuus voitti, ja melkein naapurissa me muutenkin oltiin. Ostoslistalla on jo pidempään ollut jalkaan hyvät släbärit ja luottopari löytyi viimein, mistäs muualtakaan kuin Crocsilta! Pohja on näissä vieläpä aavistuksen muotoiltu, joten luulen että pidempikin kävely kuin rantsuun ja takaisin taittuisi hyvin. Mutta mitäs sanotte värikkäämmästä kokonaisilmeestä, lisää väriä vai pysytäänkö tutussa ja turvallisessa musta/harmaa-yhdistelmässä?

1 2 3 4 5 11