sini-valkoista päällä Rosson sunnuntaibrunssilla

Viime viikonloppuna saimme vaihtaa pyhävaatteet päälle, kun kävimme sunnuntaina maistelemassa herkkuja Rosson brunssilla. Jyväskylässä aika harvoin järjestetään brunsseja, mikä on tosi harmi, sillä ite ainakin tykkään niistä enemmän kuin perinteisistä aamupalapöydistä. Eikä meidän perheen ihan niin helppo olekaan ehtiä hotellien aamupaloille, kun usein viikonloppuisin sängystä noustaan ylös vasta siinä yhdeksän kieppeillä ;)!

Tämä Rosson brunssi oli mielestäni ihan hintansa veroinen, vielä kun mukana menossa oli Minean lemppari Herra Hakkarainen, joka toimittaa meillä unilelun virkaa. Brunssi järjestetään täällä vielä uudelleen tulevana lauantaina ja sunnuntaina, ja muidenkin paikkakuntalaisten kannattaa selvitellä aikatauluja Rosson sivuilta. Sieltä löytyy myöskin brunssin menu, joka oli melkoisen kattava alkusalaateista jälkiruokapöytään.

Minealle pääsin pukemaan ekaa kertaa siniraidallisen Pompin neuletakin (miten ihmeessä se on kaappiin unohtunut!?) yhdessä Nextin tunikan kanssa. Neuletakki tuli meille alunperin curryn värisenä, mutta jouduin sen lopulta vaihtamaan kun kolmen sovitusyrityksen jälkeen totesin, ettei Minea suostu pukemaan neuletakkia päälleen. Ei siinä auttanut muu kuin uskoa tytön napakkaa ’Ei haluu pukea tätä!’ ja lähettää neuletakki vaihtoon. Vaaleansininen menikin sitten päälle heti ekasta yrityksestä, joten taisi olla tarkalla tytöllä vain sanomista äitin värivalintojen suhteen! Löytyykö muilta näin tarkkoja pikkutaaperoita?

Kuvissa näkyy muuten kivat puiset hedelmät, jotka ostin kaappiin odottamaan jo melko kauan aikaa sitten Leikkien-lelukutsuilta. Vasta nyt Minea on ymmärtänyt, miten hedelmiä tulee leikata puuveitsellä, ja nykyään niitä syötetään kaikille perheenjäsenille päivittäin. Tarkka tyttö muuten tässäkin asiassa, sillä pöytään ei koskaan kateta rikkinäistä posliinikuppia, ja leikkien jälkeen astiat viedään aina nätisti omille paikoilleen! Kuka teillä siivoaa päivän päätteeksi leikit vai siivoaako kukaan :)?

0 Comments

  1. Seija marraskuu 7, 2013

    Tosi sievät vaatteet pikku neidillä onkin ♡ ja ihanan tarkka :-)Mukavaa päivää 🙂

    Vastaa
  2. Elina /Elinamaista marraskuu 7, 2013

    Kaunis asu Minealla. Tunika on valtavan ihana, oletko tilannut sen nyt lähiaikoina Nextiltä?

    Vastaa
    • Melina / Minishow marraskuu 8, 2013

      Kiitos! Se on tilattu loppukesästä, mutta vielä noin kuukausi sitten niitä ainakin oli. Kannattaa käydä kurkkaamassa, värit tais olla tämän lisäks curry ja tummansininen..

      Vastaa
  3. Pia - Jotain tekemistä marraskuu 7, 2013

    Vai ei kelvannut Curry tytölle. :DEevillä on ihan pari vaatetta, jota on kieltäytynyt pukemasta päälleen. Aika vähän on mielipiteitä vaatetuksen suhteen muutenkaan. Nyt vasta on löytynyt ensimmäinen lempivaate, Pompin perhoshousut. :)Tuo neuletakki on todella kaunis ja ihanan värinen! 🙂

    Vastaa
    • Melina / Minishow marraskuu 8, 2013

      Meillä on ne curryt sukkikset ja ne on menny ihan hyvin (nyt jo tosin tuli varvas niistä läpi ja nukkaantukin tosi pahasti :().. Mä luulin että saisin vielä pitkään valita Minean vaatteet, mut saapa nähä..

      Vastaa
  4. Satu/Willa Fox marraskuu 7, 2013

    Nätti asu ja nyt vasta alan lämpenemään tuolle siniselle pompin mallistossa. se on kaunis! Meillä isommat lapset keräävät itse omat sotkunsa, ja pienin pelkästään sotkee. 🙂

    Vastaa
    • Melina / Minishow marraskuu 8, 2013

      Mä tykkään tästä vaaleesta sinisestä, mutta osa Pompin sinisistä oli vähän vihreeseen taittavia.. Alesta meinasin ottaa lisää sinistä ja ehkä riskillä currya ;)!

      Vastaa
  5. Emilia marraskuu 7, 2013

    Voi miten suloinen neiti sinivalkoisissaan :)Meillä ollaan juuri alettu opettelemaan leikkien korjaamista niiden jälkeen, vaikka eihän meidän neiti vielä oikein kamalasti näistä ymmärrä. Olen kyllä sitä mieltä, että ainakin useimmiten lapsen on hyvä oppia itse korjaamaan leikit.PS. Sinulle on haaste blogissani 🙂

    Vastaa
    • Melina / Minishow marraskuu 8, 2013

      Mekin ollaan yritetty tota siivoamista ihan opettaa ja hoidossa sitä oppii vähän väkisinkin.Kiitti haasteesta, paneudun asiaan piakkoin!

      Vastaa
  6. Henna p marraskuu 7, 2013

    Mun blogissa on sulle haaste! http://mellamo-blogi.blogspot.fi/2013/11/haaste.html

    Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.