KEITTOPÄIVÄ

Superlaiskoina päivinä, kuten näin ekoina työpäivinä loman jälkeen, arkeen tuo helpotusta helpot ruoat ja einekset. Meillä einesruokaa syödään lähinnä vain hernekeiton, pinaattikeiton ja joskus mummonmuusin muodossa, joskus on tullut kokeiltua muutamia pastaruokiakin, mutta maku niissä tökkii sen verran ettei uusintakierrokselle tarvitse lähteä.. Ja hyvä näin, ei ne valmisruoat ole mikään tavoiteltava ateriankorvike!

Muutama päivä sitten meillä kuitenkin siis oli hernekeittopäivä, perus Jalostajaa suoraan purkista kattilaan ja kattilasta lautaselle :). Helppoa ja hyvää, jäisi hernekeitot meillä syömättä ilman purkkikeittoa. Jotain pientä päätin joka tapauksessa tuunata keiton kaveriksi ja teemaan sopi paremmin kuin hyvin helppoakin helpompi siemennäkkäri. Ei vaadi muuta kuin ainesten sekoittamisen, paistamisen ja leipä on valmis. Hyvääkin se oli kuin mikä!

Siemennäkkäri

3 kananmunaa

3 dl erilaisia siemeniä (käytin kaupan valmissekoitetta)

1 dl kaurahiutaleita

2 rkl perunajauhoja

suolaa

Sekoita ainekset tasaiseksi. Levitä seos ohuelti leivinpaperilla vuoratulle pellille ja paista 175 asteessa vajaa puoli tuntia. Nautiskele runsaan voin kanssa!

Reseptin taisin alunperin bongata Pirkka-lehdestä jo joskus viime vuoden puolella. Ootteko te kokeilleet näkkäriä? Pistäkää linkkiä kommenttiboksiin, jos löytyy hyviä, kokeilemisen arvoisia reseptejä!

P.S. Huomenna lupaan palata kuulumisten kera, kunhan ensin kestitsen neljää ihanaa bloggarityttöä lapsineen!

0 Comments

  1. Minttu-Maaria 12 elokuun, 2014

    Mä olen joitain näkkäreitä tehnyt ja mulla on sellanen jännä kaulinkin, milllä saa tehtyä isoa levynäkkäriä, mut sellasen tekeminen on niin aikaavievää, että yleensä teen pikaversioita, mut mitään suosikkiohjetta mulla ei ole.

    Täytyypä testata tämä ohje töitä varten, ohje kun sopii vehnäjauhottomaan ja jopa gluteenittomaan ja maidottomaan ruokavalioon. Noissa ei varmaan maistunut kananmuna läpi? Tai no, se on ehkä makuaistista kiinni, sillä mun mielestä kauralastuistakin puskee munan maku läpi.

    Vastaa
    • Melina / Minishow 21 elokuun, 2014

      Öö, ei musta maistunu kananmuna.. Mutta ei sen puoleen, ei se musta maistu niissä kauralastuissakaan :).

      Vastaa
  2. Pauliina 14 elokuun, 2014

    nammm näyttää hyvällä, pitää testaa 🙂 terkkuja kummitytölle!

    Vastaa
    • Melina / Minishow 21 elokuun, 2014

      Puspus :)!

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.