JOULUKUUN EKA

piparit IMG1 piparit IMG2 piparit IMG3 piparit IMG4 piparit IMG5 piparit IMG6Sehän on jo joulukuu, viimeinen kuukausi tätä vuotta! Viime vuonna tässäkin blogissa pyöri joulukalenteri, mutta nyt en sitä tehnytkään lähinnä siksi ettei ollut oikein innostusta tai aikaa ja toisekseen, tykkään käydä keskustelua teiän kanssa kommenttiboksissa eikä joulukalenteri sitä oikein synnytä. On muutenkin vähän kaikenlaista projektia tässä, töissä on loppuvuoden hässäkät ja nautiskelen arjesta niin täysillä, että on kiva kirjoitella näitä normipostauksia ennemmin.

Joulukuun eka meni meillä maanantaiväsymyksessä, ei mitään uutta siis. Pistän raskauden piikkiin sen, ettei tänäänkään silmät meinanneet iltapäivällä pysyä auki ja suunnitellun ulkoilun sijasta jäätiin tuijottamaan pikku kakkosta kotiin. Ihan sallittua näin maanantaisin, eikö?! Illemmalla saatiin sentään jotain aikaan, Niko ja Minea leipoi nimittäin vuoden ekat piparit Minean toiveesta ja mä uhrauduin samalla syömään kolmasosan taikinasta. En välitä niinkään valmiista pipareista, mutta taikinaa voisin syödä kilotolkulla – ja oisin varmaan syönyt nytkin ellei Minea vaatisi joka asiassa itelleen samoja oikeuksia kuin mitä huomaa meillä olevan. Enää ei mee selityksenä läpi se, että äitillä on isompi maha niin äiti saa syödä enemmän, ja kaiken lisäksi salasyöminenkin tuntuu nykyään olevan täysi mahdottomuus kun Minea kuulee vaikka toiseen huoneeseen jos yritän keittiössä hiippaillen syödä herkkuja.

piparit IMG7

Aiempina vuosina oon väsännyt myös kotiin jonkun vähän erikoisemman joulukalenterin, mutta tänä vuonna mentiin siinäkin helpoimman kautta. Minea sai mummilta Legon kalenterin (vaikkei meillä vielä noita Friends-legoja ennestään ookaan) ja mulle piti tietenkin olla suklaakalenteri. En voi sietää niitä perinteisiä suklaakalentereita, joten päädyin m&m’sin versioon, tais muuten olla ehkä isoin mitä koko kaupasta löytyi 😀 Haha, kyllä, mulla on myös oltava joka vuosi kunnon kalenteri!

Huomenna olis pitkästä aikaa neuvolakäynti, vuorossa on lääkärintarkastus josta en kyllä yhtään muista viime kerrasta mitä siellä käydään läpi. Joka tapauksessa on kiva taas pienen tauon jälkeen päästä tsekkaamaan että kaikki on ok, ja ehkä saada varmistusta siihen että paineentunne ja tosi alhaalla tuntuvat liikkeet on ihan normaalia. Palataan siis raskauskuulumisiin huomenna, mutta kertokaahan vielä millaiset kalenterit teiltä löytyy? Oonko mä ainoa joka innostuu joka aamuisista suklaapatukoista ja namuista?

0 Comments

  1. Kerttu / Modernisti Kodikas 2 joulukuun, 2014

    Meillä on vielä ekat piparit leipomatta, mutta tällä viikolla pitää korjata tilanne vaikka ihan valmistaikinasta 🙂 Ja kauhea katastrofi, kun ei vielä ole omaa suklaakalenteria. Vai voiko pitää sellaisen suklaakalenterin että saa ostaa joka päivä kaupasta jonkun patukan? 😀

    Vastaa
    • Melina / Minishow 3 joulukuun, 2014

      En mäkään jaksanut mitään omia taikinoita tällä kertaa tehdä! Valmiilla mentiin ja hyvin uppos sekin muhun leipoessa :). Toi on muuten loistava idea, suklaaLEVY joka päivä!

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.