Äitiyden ehkä puhuttavimmat aiheet on helppo luetella yhden käden sormilla: imetys, vauvan ruokailu, synnytystapa, tutti ja hoitojärjestelyt, vai vieläkö unohdin jotain? Monesti näillä mittareilla äitit tykkää vertailla kuka tekee mitäkin, kenen tapa on paras tapa ja miten munkin pitäisi tehdä, ja musta ehdottomasti huvittavinta asiassa on se, että yleensä se on äiti itse joka tuomitsee omia toimintatapojaan ihan ilman että kukaan toinen äiti osoittaa pahennustaan. Jostain kumman syystä meillä ottaa helposti itsetunnon päälle, jos joku toinen sanoo tekevänsä jotain äitiydessään eri lailla. Heti alkaa miettimään pitäisiköhän munkin, vaikuttaako se jotenkin lapseen ja se pahin, mikä on parempaa äitiyttä.
Oikeastihan jokaisen on tehtävä just sillä tavalla kun parhaiten omaan elämäntilanteeseen sopii, plus ettei asiat aina menekään niin kuin on ensin suunnitellut. Ei kukaan ole tahallaan huono vanhempi, joskus vaan ei jaksa suorittaa täydellä teholla, ja ihan yhtä onnellisia lapsista silti kasvaa. Mulla on vielä monta asiaa miettimättä tän kakkosen suhteen, kuten annetaanko tuttia heti alusta alkaen tai pyrinkö täysimetykseen, mutta ehkä nekin selviää kunhan ensin nähdään millainen tapaus Möhis on. Samoin tulee varmaan käymään Minean hoitokuvioiden kanssa, ja nekin muuttuu kevään mittaa sitä mukaa kun arki rutinoituu. Joitain päätöksiä toki ollaan jouduttu jo nyt tekemään, ja paljon on pohdittu onko mun vai Minean etu se mikä ratkaisee.
Meillä kävi uskomattoman hyvä säkä kun saatiin puolitoista vuotta sitten paikka loistavalle perhepäivähoitajalle mun aloittaessa työt. Perhekahvilassa käyvien äitien kautta sain arvokasta tietoa alueen perhepäivähoitajista, ja tietenkin lähialueen hoitajia näki päivittän puistossakin. Moni miettii sitä, ettei perhepäivähoidon kohdalla voi koskaan tietää mitä saa, mutta suosittelen rohkeasti juttelemaan muiden äitien kanssa – juttu kulkee kylillä niin nopeasti että tieto sekä hyvistä että huonoista hoitajista leviää ihan varmasti. Ja toisaalta, perhepäivähoitajan voi valita, päiväkodin työntekijät on valinnut joku muu ja pahimmassa tapauksessa henkilökunta vaihtuu tiheään tahtiin. Minean hoidossa on yhdistynyt molempien hoitomuotojen parhaat puolet: ympäristö on kodinomainen, päivittäinen melutaso ei nouse liian korkeaksi, hoito on yksilöllistä ja joustavaa, ja kaiken tämän lisäksi hoidossa jumpataan, lauletaan, harjoitellaan välillä vähän jopa englantia, opitaan tärkeitä käytännön juttuja, askarrellaan lähes päivittäin ja otetaan vanhempiakin mukaan touhuilemaan. Kuluneiden kuukausien aikana Minea on päässyt hoitoporukan kanssa marjametsään, kirjastoon, bussiretkille, joulujuhlaan, hiihtämään – mistään ei olla jääty paitsi ja samalla ollaan saatu vähän enemmän kuin päiväkodissa koskaan olisi mahdollista. Pieniä, arkisia ilahduttavia asioita on niin paljon etten koskaan voisi hoitopaikalta enempää toivoakaan.
Ehkä nyt ymmärrätte, että päätös Minean hoidon jatkamisesta tai lopettamisesta ei ole ollut meille mitenkään helppo. Mulle se oli vielä sata kertaa vaikeampaa kuin Nikolle, joka oli heti alusta asti sitä mieltä että tottakai hoidossa jatketaan puolipäiväisenä, ei noin hyvästä paikasta kannata luopua. Samaa mieltä mäkin olin järjellä ajateltuna, mutta samaan aikaan epäilin olisiko musta kuitenkaan äidiksi joka on itse päivät kotona ja kuitenkin vie lastaan hoitoon. Ihan sama mitä kukaan mulle sanoo, mutta silti olen sitä mieltä, ettei pieni lapsi tarvitse virikkeiden takia hoitoa, ei siltikään vaikka äiti ei aina jaksaisi puuhata ja touhuta lapsen kassa kotonakaan, vaan mikäli lapsi viedään hoitoon, liittyy siihen vanhemman toiveet omasta ajasta. Kävisittekö te edelleen päivittäin töissä hakemassa virikkeitä jos voittaisitte miljoonia lotossa? Terve vanhempi, leikkitreffit lähialueen lasten kanssa ja kerhoilu pari kertaa viikossa riittää alle eskari-ikäiselle lapselle varmasti ihan hyvin, juttu erikseen on se riittääkö se mun oman jaksamisen kannalta.
Lopulta meidän ei tarvinnut tehdä päätöstä kumpaankaan suuntaan itse, vaan saatiinkin tietää että yksityistä ja julkista perhepäivähoitoa kohdellaan eriarvoisesti eikä meillä ollutkaan tässä tapauksessa sitä subjektiivista päivähoito-oikeutta jota Suomessa niin hehkutetaan. Julkisella puolella hoidon jatkaminen vaikka täysipäiväisenä olisi onnistunut ongelmitta, mutta nyt me ei voitu jatkaa edes puolipäiväisesti, kun hoitaja on yksityinen eikä palveluseteliä enää saa mikäli toinen vanhemmista on kotona. Sinänsä käsittämätöntä, sillä lapsen hoito tulee kaupungille tai kunnalle edullisemmaksi yksityisellä puolella kuin kunnallisella. Joka tapauksessa, perjantai oli siis Mineallekin viimeinen hoitopäivä ja arjesta on nyt jatkossa selvittävä kahden lapsen kanssa kotona, vaikka viime kädessä olisin varmaankin halunnut Minean jatkavan nykyisellä hoitajalla kerhotoiminnan tyyliin. Tuttu ympäristö olisi säilynyt, samat kaverit olisi ollut leikkiseurana edes parina päivänä viikossa, mutta päivät ei olisi silti olleet liian pitkiä ja kuormittavia.
Voin myöntää että kyllä mua jännittää miten arki tulee kahden lapsen kanssa sujumaan, varsinkin kun Minea on niin huono leikkimään mitään itsekseen. Olisin paljon luottavaisemmin mielin jos tietäisin Minean käyvän jatkossa edes kerhoilemassa, mutta lähimmässä kerhoryhmässä ei ole paikkoja vapaana, ja toisena vaihtoehtona olisi puolen tunnin kävelymatkan päässä oleva kaupungin kerho. Alueella olisi vapaita perhepäivähoitopaikkoja, mutta hoitajan vaihtaminen ei sekään tunnu hyvältä ratkaisulta ja silloin joutuisi valitsemaan joko puoli- tai täyspäivähoidon. Tällä hetkellä en osaa oikein odottaa tulevilta päiviltä mitään, vaan katson mitä edessä on ja reagoin sitten sen mukaan. Mikäli vauva osoittautuu erityisen haastavaksi, alan aktiivisemmin katsella kerhopaikkoja muualta, automatkan päästä, mutta muuten aion rämpiä kevään läpi ja pohtia hoitokuvioita uudelleen syksyllä. Minea sopeutuu varmasti päätettiin me sitten kuinka vaan, enemmänkin kyse on siitä mihin mä olen valmis ja mihin mulla on jaksamista.
Miten teillä on hoitokuviot järjestetty? Toimiiko ratkaisu ja kuinka päädyitte siihen?
Moikka! Olen tässä viimeaikoina alkanut lukemaan blogiasi. Nyt ajattelin kommentoidakkin.
Itsellä kolme lasta 11/08, 12/09 ja 09/14. Kahden ensimmäisen kanssa oli selvää, että esikoinen jää kotiin kun vauva syntyy kun eihän toinen ole vielä ollut ikinä hoidossa ja ikäeroakin vain 13kk. Rankkaa se arki välillä oli,mutta kaikkeen tottuu. Opin myös omat jaksamisen rajani ja opettelin hölläämään joidenkin asioiden suhteen. Esim mies sai luvan laittaa välillä pyykit, vaikka ei osannutkaan sukkia kääntää oikeinpäin narulle ja en saanut harmaita hiuksia jos syötiin kolmatta kertaa putkeen spaghettia. Kaupan pinaattiletutkin alkoi maistumaan ihan hyvälle. Jollain ihmeen konstilla selvisin päivistä ja ihania ”isoja” poikia noista kahdesta on tullut.<3
Nyt kolmannen kanssa kotiinjäädessä meillä oli vaihtoehtona keskimmäisen puolipäivähoito päiväkodissa tai leikkikerho. Esikoinen aloitti sopivasti esikoulun mun ensimmäisenä äitiyslomapäivänä. Päiväkoti jätettiin pois laskuista ihan vain rahansäästön vuoksi. Kerhopaikka saatiin, mutta jouduttiin hylkäämään sekin, kerho kun meni ja muutti 10km päähän kotoamme. En nähnyt järkeväksi ajella yhteensä 40km päivässä kerhoon (joka myös alkaa samaan aikaan kuin esikoulu tässä meidän naapurissa), joten keskimmäinen jäi kotiin mun kanssa. Nyt reilu 4kk vauvan ja 5-vuotiaan kanssa kotona ja hyvin menee. Käydään seurakunnan kerhossa ja avoimessa päiväkodissa, puistoillaan ja sovitaan leikkitreffejä. Välillä jos ihan väsymys iskee, laitan vauvan päiväunille, otan keskimmäisen kainaloon ja pistän leffan pyörimään, ei se pyykkikori muutenkaan ikinä tyhjene. 😀
Tulipas pitkä kommentti. Mutta tsemppiä sinne! Asioilla on tapana järjestyä. Aika varmasti näyttää mikä järjestely on juuri teidän arkeenne sopiva. Kiitos vielä ihanasta blogista!:)
Tuhannesti kiitos ja tosi ihanaa että oot löytänyt lukijaksi blogiin :)!!
Voin vaan kuvitella millaista se arki on sulla ollut kahden ensimmäisen kanssa kun ikäeroa on niin vähän! Ja ihan varmana höllääminen on paikallaan joka tapauksessa kun vauva syntyy, ei sitä mitenkään pysty samaan suorittamisen tasoon kuin nyt 3veen kanssa joka kuitenkin jo puuhaa joskus itekseenkin jotain. Tota avointa päiväkotia en ookaan tajunnut selvitellä, mutta täytyy katsoa onko meidän alueella noita! Se vois olla kiva lisä perhekahvilan kanssa.
Meillä esikoinen oli 5v kun hänelle syntyi sisarus, tässä tapauksessa käytettiin mahdollisuus säilyttää kunnallinen hoitopaikka päiväkodissa, koska kerhopaikkaa tuon ikäiselle olisi haettu eniweis, saatiin kaiken muutoksen ja myllerryksen keskellä säilytettyä lapsella jotain tuttua ja turvallista (ja eskari alkoi sitten puolen vuoden päästä)…silloin ei ollut tätä tuntiperusteista systeemiä vaan lapsi oli pk:ssa 10pvä/kk:ssa, ihan passeli oli meille ja näinä päivinä kun isompi lapsi oli pk:ssa pääsin vauvan kanssa vauvajumppaan, muskariin tai nautittiin vaan kahdenkeskisestä ajasta pienen kanssa, sekin tärkeää.
Itse lastentarhanopettajana olen myös sitä mieltä, että on tekosyy viedä lapsi (alle kouluikäinen) virikkeiden takia päivähoitoon, tuon ikäisille riittää mainiosti kotiolot vaikkei tosiaan äiti jaksaisikaan (eikä tarvitsekaan) järjestää aktiviteetteja jokaiselle päivälle. Toki on niitä perheitä, joissa oikeasti lapsen on parempi olla päivähoidossa (niin hurjalta kuin kuullostaa) vaikka toinen vanhempi olisikin kotona, siellä saa kuitenkin lämmintä ruokaa, ulkoillaan ja elämä on säännöllistä.
Mutta kuten sanoitkin jokaisessa perheessä asuu erilaisia ihmisiä jotka tekevät erilaisia päätöksiä ja niitä tulisi kunnioittaa, haluan uskoa että jokainen miettii asioita kuitenkin siltä kannalta mikä heidän perheelleen olisi parasta.
ihanaa ja jännittävää vauvaodotuksen loppusuoraa, kyllä ne asiat siitä sitten järjestyvät ja onneksi tuoreilla äiti-ihmisillä ne hormonit auttavat uskomattomiin suorituksiin jaksamisen saralla (kevät ja valo myös) 🙂
Kiitos :)!!
Mullakin suhtautuminen hoidon jatkamiseen olisi varmaan erilainen jos Minea olisi paljon vanhempi. Nyt tuntuu lähinnä että Minea on hoitopäivien jälkeen (vaikka ne onkin vain 5tuntisia) aina aika väsyksissä, joten olisi kohtuutonta viedä toista päivittäin sinne ja jäädä itse päikkäreille kotiin.. Toisaalta kyllä toi teidän arki vauvan kanssa kuulostaa ihanalta, kun on päässyt harrastamaan ihan samalla lailla kun mitä mäkin Minean ollessa vauva. Nyt ei taida tulla kuuloonkaan että lähtisin Minean ja vauvan kanssa muskariin tms. paitsi ehkä joskus paljon myöhemmin..
ootko miettinyt kauan olet kotona tällä kertaa? kannattaa hakea kerhoon silti, kai sielläkin on jokin jonotusjuttu. voihan se olla että ensikuussa jokin perhe muuttaa ja paikka vapautuu. mä oon tällä kerralla kotona 1v2kk ajan, ikäeroa noille pienille tulee 4.5v. meillä oli hoidon aloitus tosi takkuista, monta kuukautta V puhui että ei tahdo päiväkotiin (aloitti 3½v iässä). ja en aio vuodeksi repäistä uusien kavereiden kanssa kerhoon, vaan käy päiväkodissa sitten 2-3pv viikossa jokusen tunnin. en kestä jos menisi taas jokin 4kk ja liki jokakerta kuuluisi että en tahdo sinne :/ nythän subjektiivista päivähoitoa rajoitettiin, ja jos vanhempi on kotona pienemmän sisaruksen kanssa, max hoitoaika viikossa on 25h.
On tuo 25h/viikossakin aika paljon..meillä Minea on ollut hoidossa suunnilleen 30h viikossa vaikka oonkin ollut töissä. Se oliskin melkein jo kohtuutonta jos lasta pidettäisi hoidossa se 8-9h päivässä kun äiti on vauvan kanssa kotona..
Oon ajatellut olevani kotona minimissään sen 1,5vuotta mitä olin Mineankin kanssa. Ehkä sitten ensi syksynä katotaankin tilanne uusiksi ja mietitään josko Minea silloin palaisi hoitoon tuonne tutulle perhepäivähoitajalle pariksi päiväksi viikossa. Me ilmoitettiin lähikerhon jonoon Minea jo syksyllä mutta sen jälkeen uusia ei ole otettu yhtään..
Odotan kaksosia ja esikoinen on nyt noin 2,5v. On ollut elokuusta hoidossa 15 päivää/kuussa kun olin välillä vähän aikaa töissä. Raskaus on monella tapaa yllätys. Samalla tässä rakennellaan uutta kotia. Esikoisen vauvavuosi oli jo rankka. Oli itkuinen, alkuun koliikkinen ja muutoinkin vaativa ja valvottava vauva. Tässä elämäntilanteessa päädyimme, että lapsia jatkaa osa-aikaisesti hoidossa. Voin silti kuvitella että riittämätön olo tulee olemaan kahden vauvan kanssa. Esikoinen viihtyy hoidossa niin hyvin että kaikki hyötyvät kun käy siellä oppimassa sosiaalisia taitoja ja saa ohjelmaa mutta myös kotipäiviä tulee. Isovanhemmat ovat myös lähellä ja tukena. Silti tuleva hirvittää täälläkin, oma jaksaminen ja selviäminen. Kun olisi kiva nauttiakin siitä vauva-ajasta 😉
Ymmärrän kyllä että teidän tilanteessa tuo ratkaisu on täysin järkevä, niin tekisin varmasti mäkin! Mullakin on takaraivossa se pelko että tästä kakkosesta tulee yhtä vaativa ja itkuinen kun Minea oli ja siksi joku päiväpuuha olisi kiva olla..jos ite valvoo yöt niin olisi ihan ok saada nukkua päikkärit jossain välissä päivää. Tsemppiä sullekin valtavasti tulevaan uuteen arkeen, pidetään peukkuja tyytyväisten vauvojen puolesta :)!
Meillä on myös tulossa maalisvauva ja kesään asti 2,5v jatkaa päiväkodissa 10pv kuukaudessa. Katsotaan miten sujuu ja mietitään jatketaanko samaan tapaan syksyllä vai haetaanko kerhopaikkaa. Jompi kumpi varmasti pitää olla, neiti on niin menevä tapaus että jotain muuta kuin minun järjestämää aktiviteettia tarvitaan ainakin välillä.
Tuollainen 10pv kuussa olisi varmana meillekin loistava ratkaisu! Ei vaan oltaisi saatu sitä onnistumaan nyt keväällä tuolla tutulla perhepäivähoitajalla, mutta ehkäpä täytyy katsoa tilannetta uudelleen ensi syksynä.. Onneksi kesä tulee jo pian ja silloin kaikki näyttää valoisammalta 🙂
Meillä poika on samassa julkisen puolen päiväkodissa, jossa hän aloitti vuosi sitten. Painin itsekin (ja painin edelleen) jonkinasteisissa tunnon tuskissa ja mitä-muut-ajattelee- fiiliksissä, kun mies kiikuttaa pojan tarhaan kahtena päivänä viikossa ja itse jään vauvan kanssa kotiin. Onneksi poju lähtee ja jää sinne enemmän kuin mielellään. Mutta itse olen sitä mieltä, että meidän esikoiselle tekee vain hyvää käydä leikkimässä tuttujen kavereiden kanssa. Päivät kotona äidin ja vauvan kanssa ja lopputuloksena on seinillä hyppivä ja todella uhmakas tyyppi kun ei ole päässyt purkamaan energiaansa. Päiväkotipäivien jälkeen kotiin tulee iloinen vesseli jolla on paljon kerrottavaa tarhapäivästään. Suurin syy miksi hoitoa kuitenkin jatkettiin on juuri se, että minä jaksan, että mun pää pysyy kasassa niinä päivinä kun olen kolmisin lasten kanssa. Huomaan kyllä selitteleväni asiaa kun minulta sitä kysytään, enkä tahdo päälleni ajatuksia ”itseppä olet lapsesi hankkinut, hoida sitten kans itse”. Tämä nyt vain on meidän perheelle tällä hetkellä paras tapa 🙂
Ihan turhaan mietit muitten mielipiteitä tai muutenkaan tunnet huonoa omatuntoa! Nimenomaan on joskus ajateltava itseäkin ja omaa jaksamista, plus että vauva saa arvokasta äitiaikaa ihan kahden kesken. Musta tollanen pari päivää viikossa -ratkaisu on ihan täydellinen, eri juttu ois joka päivä kasista neljään.
Meillä oli aivan ehdotonta, että Pinja jatkaa hoidossa Islan synnyttyä, olihan Pinjalla ikääkin jo 5,5-vuotta kun jäin äitiyslomalle ja Pinja oli kokopäiväisenä ollut viimeiset 3,5-vuotta samassa tutussa yksityisessä päiväkodissa, meidän muutettaessa toisen kunnan rajojen sisäpuolelle oli muuton yksin ehdoton juttu, että Pinja pääsee jatkamaan päiväkodissa parina päivänä viikossa ja mieluiten lähipäiväkodissa jossa käyvät kaikki nekin alueen lapset jotka lähistöllä asuvat ja joiden kanssa Pinja meni eskariinkin, homma ei vain ollut niin yksinkertaista, päiväkoti oli kokoajan vain tosi täysi eikä Pinjalle meinannut millään löytyä tuosta paikkaa, lopulta viikkoa ennen muuttoa soitin taas kuntaan ja olin sopinut, että Pinja saa jatkaa kaupungissa yksityisessä hoitopaikassaan joten haluaisin palvelusetelin tähän hoitoon, jo muuten rupesi löytymään hoitopaikkaa lähipäiväkodista heti, joten Pinja pääsi jatkamaan 10pv/kk tässä lähipäiväkodissakin.
Meillä tietysti Pinjan jo ollessa vanhempi päivähoitopaikka oli aivan ehdoton hänelle, erityisesti kun päiväkotielämää oli takana jo monta vuotta.
Mutta luultavasti jos Isla olisi syntynyt pienemmällä ikäerolla niin Pinja olisi ollut joko kerhossa tai 10pv päiväkodissa siltikkin, Pinja on todella sosiaalinen ja energinen, ollut jo pienestä taaperosta saakka ja lisäksi pelkäsin myös Islaa odottaessa vauva-ajan rankkuutta joka meillä Pinjan kohdalla oli. En siis tuomitse todellakaan äitejä joiden vanhemmat lapset jatkavat hoidossa vaikka itse olisivat vauvan kanssa kotona, kaikki äidit kun eivät välttämättä jaksa niin hyvin pieniä ikäeroja tai saatika jos kotona oleva vauva onkin koliikkivauva tai muuten huono nukkuja.
Minealle voisi hyvinkin sopia joku aamupäivän kerho muutamana päivänä viikossa, tuolloin pääsisi puuhastelemaan isompien juttuja ja touhuilemaan muiden lasten kanssa. 🙂
Teillä tuo ratkaisu oli aika luonnollinen kun Pinja oli kuitenkin jo noin vanha! Ja ihan käsittämätöntä ettei ensin paikkoja ole ja yhtäkkiä onkin! Mäkin päätin käydä kerhonpitäjän kanssa juttelemassa kasvotusten ja kas kumma, puolen tunnin päästä tuli soitto että kerhopaikka onkin Minealle ensi maanantaista eteenpäin vaikka syksystä asti on sanottu että täyttä on..
Varmasti hyvän päätöksen olette tehneet ja olen samaa mieltä, että muutama kerta viikossa kerhoilua riittää alle eskari ikäiselle. Monesti äideiltä kuulee, että vie päiväkotiin siksi, että lapsella virkikkeitä ja seuraa. Todellisuudessa syy on kuitenkin se, että äiti ei jaksa käydä kerhoissa ja järjestää leikki treffejä. Ymmärän kyllä, että sitä halutaan selittää noin, että ei tule huono äiti olo…Toki perheissä on erilaisia tilanteita ja niiden mukaan toimitaan.
Kahden lapsen kanssa selviytyminen varmasti jännittää ja olisi helpompi tehdä päätös, että joku muu hoitaa isomman, mutta kyllä sitä selviää ja keksii keinot ja oppii pikkuhiljaa.
Minulla itsellä on kolme lasta ja kaikki kotihoidossa . Vanhimmat käy kerhossa ja yhdessä perhekerhossa. Suosittelen kyllä vielä kyselemään kerhopaikkaa Minealle, aina saattaa vapautua paikkoja. Joskus pitää vähän olla tiukkana, että kerhopaikka irtoaa 🙂
Ihanaa loppuodotusta 🙂
t.Lilli
Näin se mustakin on, että äitien pitäisi vaan itelleen myöntää että itsensä takia sinne hoitoon päivittäin lasta kuskataan jos itse on vauvan kanssa kotona. Yksikään tutkimus ei taida olla osoittanut että pieni lapsi tarvitsisi tätä ns virikehoitoa. Eri juttu on se, että samanikäisiä on hyvä nähdä että lapsi pääsee leikkimään muidenkin kuin vanhempiensa kanssa, mutta pitkät päivät hoidossa ei ole ihan sama asia.. Ja tosiaan, menin kerholla käymään ja kyselin vähän enemmän ja sieltähän se kerhopaikka sitten kuitenkin tuli!
Oli aivan pakko tulla kommentoimaan, sillä täällä painiskellaan täsmälleen samankaltaisen tilanteen eri ratkaisumahdollisuuksien kanssa! Eipä ole tosiaan helppoja päätöksiä. Meillä siis poika täyttää kolme vuotta juuri samoihin aikoihin, kun pikkusisarta odotetaan syntyväksi. Täällä on myös käännelty ja väännelty asiaa joka kantilta ja nyt lopulta tultu siihen tulokseen, että koska pikkusisaren syntymä on joka tapauksessa hyvin mullistava juttu, pidetään arki kesään asti mahdollisimman samankaltaisena kuin nytkin. Ei tietenkään pitkiä hoitopäiviä, vaan esimerkiksi kolmena päivänä viikossa poika viettää esim. 5-6h päiväkodissa. Kesä lomaillaan ja elokuun lopulla katsellaan tilannetta sitten uudelleen. Luulen, että se arki tulee sitten kertomaan käytännössä, mikä on paras ratkaisu juuri meidän perheelle. Voi kun jostain voisikin kurkata kevääseen ja nähdä jo nyt, mikä ratkaisu todella on se viisain ja paras kaikkien kannalta.
Teiänkin ratkaisu kuulostaa oikein hyvältä, ja uskon että se osoittautuukin siksi! Varmaan samalla systeemillä mekin nyt mentäisi jos Minea olisi ollut kunnallisella puolella hoidossa. Teillä tulee sitten lapsille täsmälleen sama ikäero kun meilläkin 🙂
Meillä esikoinen oli 2-vuotias kun toinen syntyi ja ollut noin vuoden ihanalla perhepäivähoitajalla. Meille oli jotenkin itsestäänselvää, että poika jatkaa hoidossa 2-3 pv viikossa kun hän siellä niin hyvin viihtyi ja toki itseänikin mietitytti miten sitä selviää kahden pienen kanssa kotona. Ja juurikin se, että arki jatkuisi esikoisella mahdollisimman samanlaisena myös vauvan synnyttyä. Varmasti suurempi shokki hänelle olisi ollut jos hänet olisi otettu kokonaan kotihoitoon, jossa äidillä ei olekaan enää samalla tavalla aikaa, vaan uusi vauva vie suurimman osan humiosta! Ja meille se oli kyllä paras ratkaisu. En muista että kertaakaan poika olisi lähtenyt vastentahtoisesti hoitoon kun isänsä hänet sinne vei, siellä oli tutut kaverit ja hoitokuviot ja kotipäiviä oli kuitenkin viikossa enemmän. Ja olihan se itsellekin suuri helpotus, että sai välillä keskittyä vaan vauvan hoitoon. Ja kun hyvä hoitopaikka säilyi, saatiin pikkusiskokin samaan paikkaan kun hänen aikansa koitti 🙂 Nyt kolmosta odotetaan kesällä syntyväksi ja syksyllä esikoinen menee eskariin ja 4-vuotias jatkaa todennäköisesti 10 pv/kk samalla perhepäivähoitajalla.
Mun mielestä oikeita ratkaisuja ei voida luetella perheiden ulkopuolelta miten pitäisi toimia, sillä jokainen perhe ja lapsi on erilainen, ja niiden mukaan päätökset pitää tehdä eikä yleistää kaikkia samaan muottiin.
Aivan totta toi mitä viimeiseksi sanoit! Jokaisen pitää löytää ne omat ratkaisut ja itsehän sitä pahaiten tietää mihin oma jaksaminen riittää. Vielä kun vauvojakin on niin erilaisia. Jos meidän kakkonen paljastuu yhtä vaativaksi luonteeksi kun Minea oli vauvana, niin voin jo nyt sanoa että kesä ja miehen lomat tulee meillä niiin tarpeeseen.. Mutta etukäteenhän ei voi tietää, ja tällä kertaa oon onneksi tilannut helpon, perustyytyväisen pojan 🙂
Nämä on kyllä varmasti hankalia mietittäviä. Itselleni oli tosin kyllä itsestään selvää, että 2,5 v jää kotiin kanssani, kun jään äitiyslomalle, mutta ymmärrän kyllä hyvin, ettei se kaikille sitä ole.
Hoitotakuun halusin kuitenkin kaiken varalta ottaa vuodeksi eteenpäin, kun raskausaikana kuvittelin kaikki pahimmat kauhuskenaariot (vauvalle tulevista sairauksista ym.) läpi, ja halusin että tällaisessa tapauksessa tyttö pääsisi tarvittaessa palaamaan samaan päiväkotiin. Mutta onneksi näin ei ole käynyt! 🙂
Syitä omaan ratkaisuuni oli monia mm. Mielestäni pieni ei tarvitse hoitoa virikkeiden takia. Halusin, ettei tyttö ajattele että vauva ”syrjäyttää hänet” ja ettei tule mustasukkaisuutta (ts.vauva saa olla kotona äidin kanssa). Toivoin, että mukanaolo vauvanhoidossa saa nämä hitsautumaan jo pienestä pitäen hyväksi parivaljakoksi, ja ainakin toistaiseksi tämä on onnistunut ja on ihanaa seurattavaa 🙂 Itsekkäin syyni ratkaisuun oli, että tytöstä on päivisin seuraa minulle itselleni!
Käydään viikolla puistossa, muskarissa ja perhekerhossa ja/tai perhekahvilassa tapaamassa muita lapsia (ja aikuisia!) ja ainakin toistaiseksi tämä on riittänyt myös kohta 3 v:lle. Purukumi- ja ksylitolipastillipalkintojen avulla pukemiset ym. on saatu sujumaan hyvin, mutta toki on niitäkin päiviä kun kaikki tuntuu kaatuvan niskaan 🙂 Jokainen tietää oman tilanteensa ja jaksamisensa itse, ja arki pitää rakentaa sen mukaisesti 🙂
Kaikki menee omalla painollaan, ei kannata liikaa stressata tulevasta. Ihanaa äitiyslomaa ja loppuodotusta! Pian teilläkin nuuhkitaan taas vauvantuoksua 🙂
Kiitos :)!! Mäkin uskon että kaikki tulee menemään ihan hyvin kunhan itse jaksaa olla aktiivinen ja juurikin käydä kahviloissa ja puistoissa. Enkä voi kyllä ajatellakaan että jämähtäisin kotiin, ei siinä omakaan pää kestäisi!