Vieläkö muistatte kun pari viikkoa sitten mainitsin illanistujaisista bloggaajaporukalla? On tosiaan hyvin harvinaista että täällä Jyväskylässä järjestetään jotain ihan vaan bloggaajille (ellei sitten joku bloggaaja ole ite järjestämässä), joten silloin harvoin kun kutsu käy, ei tilaisuutta voi mitenkään olla hyödyntämättä. Eikä sillä, tähän tilaisuuteen menin enemmän kuin mielelläni kun kutsussa puhuttiin ruokien maistelusta, uuden ruokalistan esittelystä ja hyvästä seurasta!
Kokoonnuimme noin 10-henkisellä bloggaajaporukalla Jyväskylän keskustan hotelli Alexandran alakerrasta löytyvään Gastropub Jaloon ravintolapäällikkö Jaska Lahden kutsumina. Jalossa on juuri uudistettu listaa, joitakin suosikkiklassikoita kuten jallupullat on säilytetty, mutta uusia makuja on tuotu listalle roppakaupalla. Mulle Jalo oli jo ennestään tuttu paikka, vaikka useimmiten käydäänkin syömässä koko perheen voimin ja valitaan paikka, josta tiedetään löytyvän jotain Mineallekin maistuvaa. Nakit ja ranskalaiset ei ole ihan sitä mitä yleensä haetaan, ja vasta nyt kuulinkin että Jalosta saa lapsille ihan oikeaa ruokaa – aikuisten annoksista saa tilattua pienempiä, lapsille sopivia annoksia. Loistava idea, meiltä nimittäin löytyy suht moniruokainen lapsi jolle olisi kiva tarjota jo pienestä lähtien aitoja ravintolakokemuksia kunnon ruokineen!
Vaikka Jalossa on lapsetkin huomioitu ihan erityisesti, on paikka profiloitunut ennemminkin aikuisten porukalla istuskeluun, ruoan jakamiseen, jutusteluun ruokailun lomassa ja ennen kaikkea rentoon tunnelmaan. Juurikin siis sellainen pubimainen paikka, josta kuitenkin saa laadukasta, loppuun asti viimeisteltyä ruokaa. Suomalaisille voi olla vielä uusi ajatus niin sanottu seurusteluruokailu, mutta Jalossa siihen kannustetaan. Ravintolaan ei tarvitse tulla vain överinälässä hotkimaan annoksensa luomatta edes katsekontaktia pöytäseurueeseensa, vaan ruoka voi olla ravintolassakin samassa roolissa kuin kotona järjestettävissä illanistujaisissa – sitä maistellaan, siitä keskustellaan, alkupalat jaetaan ja illan pääroolissa on seura.
Meille tarjottiin valtavan laaja kattaus erilaisia makuja. Aloitimme maistelemalla läpi bar menun eli pienet alkupalat, joista oma suosikkini oli ylikypsä possu pavuilla ja klassiset Jalon lihapullat. Tarjolla oli myös muun muassa savumuikkumoussea, omena-fenkolisalaattia ja marinoituja valkosipuleita. Alkupalojen jälkeen saimme valita listalta pääruoat ja mä päädyin herkulliseen härkäbriossiin eli emmentalilla gratinoituun nautaan leivällä ja lisukkeena ranskikset. Suurin osa meistä taisi valita prässättyä possua pääruoakseen, joka kieltämättä näytti niin herkulliselta että annos täytyy käydä testaamassa itekin! Jäliruoissa palattiin jälleen jakamisen ajatukseen ja saimme maistella kahta eri jälkkäriä, köyhiä ritareita ja suklaapähkinäleivosta. En mitenkään voi näistä kahdesta valita omaa suosikkiani, koska molemmat oli uskomattoman hyviä. Kinuskipopcornit sopi täydellisesti suklaamoussen kanssa ja toisaalta köyhät ritarit oli just sellaisia kun niiden pitääkin olla. Käy ite maistamassa ja toteamassa sun suosikki, ja ehdottomasti suosittelen muutenkin tsekkaamaan ravintolan jos paikka ei vielä ennestään ole tuttu!