Tuoli, joka vielä etsii paikkaansa

Tuleekohan koskaan sitä päivää, jolloin tyytyväisenä katselen kotiamme ja totean, että no nyt tuli valmista. Sisustus olisi niin valmis, ettei haavelistalla enää olisi yhtään huonekalua tai valaisinta, ja kaikki ikään kuin loksahtaisi paikoilleen. Tyyli olisi kaikissa huoneissa yhteneväinen, sävymaailma päätetty vuosiksi eteenpäin ja tavaraa olisi juuri sopivasti niin ettei mitään olisi tulossa sisään enkä myöskään kokisi tarvetta kantaa mitään ulos.

Sisustusta harrastavana ihmisenä voi olla mahdotona olla kokonaan ostamatta mitään uutta, mutta huomaan vähitellen kaipaavani jonkinlaista pysyvyytä kotimme ilmeeseen. Yleensä sanotaan, ettei sisustusta tulisi tehdä liian valmiiksi liian nopeasti, mutta puolitoista vuotta tässä kodissa asuneena toivoisin, että voisin jo vähitellen saada ne hankinnat tehtyä, joiden tiedän olevan edessä jossain vaiheessa joka tapauksessa. Takka, yläkertaan muutama matto, keittiön seinälle hyllyt ja valaisimet, olohuoneeseen sohvapöydät.. Nämä kävisin kaupasta ihan ensimmäisenä hakemassa, jos vain voisin.

Budjetin sanellessa hankintojen tahdin ja ajankohdan on kuitenkin ollut pakko tyytyä odottamaan ja toisaalta keksiä muita keinoja saada sisustus valmiimmaksi. Maanläheiset, melko kylmät sävyt tulevat varmasti aina olemaan meidän kodin punainen lanka, mutta mustan, harmaan ja valkoisen rinnalle olen jo pidemmän aikaa kaivannut myös beigeä ja ruskeaa. Niinpä olen vähitellen lisännyt beigen eri sävyjä ympäri kotia, sopiihan se hyvin yhteen myös vaneripintojen kanssa, joita meiltä löytyy useammastakin huoneesta.

Olohuoneen ilme on pysynyt melko entisellään muuten paitsi että viime viikolla sinne kannettiin Ikean Råane-tuoli. Bongasin tuolin jo aikaa sitten Ikean pressikirjeestä ja päätin että yksi tuollainen on minunkin saatava – ellei se sopisi sisälle, sijoittaisin sen ensi keväänä yläkertaan parvekkeelle. Nyt tuoli on saanut ainakin toistaiseksi jäädä sisätiloihin, vaikkakin se saattaa vielä siirtyä alhaalta yläkerran aulaan, mikäli joku päivä törmään edulliseen mustaan ruokapöytään.

Mitäs sanotte tuosta nojatuolista? Tuskin 59:llä eurolla parempaakaan voisi löytyä, ja tuoli on juuri siksi monikäyttöinen, että se soveltuu myös ulkokäyttöön. Pysyvyyteen yritän nimittäin kiinnittää huomiota myös siinä mielessä, että aikomukseni on tehdä vain sellaisia hankintoja, joiden uskon olevan ajattomia ja näin kestävän käytössä vuodesta toiseen. Olen ennemmin ollut ostamatta ollenkaan kuin ostanut mitään sellaista, jonka tiedän jo lähtökohtaisesti olevan vain väliaikaista. Toki hutejakin tulee (kuten keittiön valaisimet), mutta pääasiassa on helppo onnistua, jos vain tuntee oman tyylinsä. En ehkä voi sanoa olevani tässä vielä kovinkaan taitava, mutta hyvä alku on parempi sekin kuin ei mitään!

4 Comments

  1. Meiju marraskuu 4, 2018

    Mulla on kaksi noita tuoleja, alkuperäisiä! Niitä on monet ihastellut jo paljon ennen, kuin hayn hee lounge -tuolit ilmestyivät koteihin (myös meille), Joten uskaltaisin väittää, että on kyllä ajaton valinta ja jos on samaa tekoa, kuin alkuperäiset, niin kestävät aikaa ja käyttöä. Tuolit on kulkeutunut mulle tuttavien kesämökin kautta siskon yksiöön ja sieltä sitten mulle 2005.. olleet sisällä ja nyt ulkona ja pientä fiksausta vaatisivat nyt, mutta mielestäni hyvä esimerkki Ikean loistavista huonekaluista, jotka sopii lähes kaikkien budjettiin 😊

    Vastaa
    • Melina marraskuu 4, 2018

      No onpa mahtavaa! Mietinkin, että vieläköhän näitä alkuperäisiä näkyy ihmisten kodeissa. Jostain syystä en osaisi ajatella hayn tuoleja omaan kotiini, mutta tämä viehätti heti alusta lähtien ihan eri tavalla!

      Vastaa
  2. kati marraskuu 6, 2018

    Keittiön valaisimet huti? Mun mielestä ihan täydelliset! Kiva tuo tuoli myöskin. Kiitos kauniista blogista!

    Vastaa
    • Melina marraskuu 7, 2018

      Kiitos kommentistasi 🖤 En tiedä mikä minua on näissä valaisimissa oikein tökkinyt, mutta viikonloppuna kun sovittelin meille mustaa pöytää, valaisimet näyttikin sen kansss juuri passelilta!

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.