OVERSIZED

oversized IMG4 takki ja neule // SheInside (saatu blogin kautta)

huivi // Mango

housut // H&M

laukku // LV

kengät // Ugg

oversized IMG1 oversized IMG2 oversized IMG5Jälleen yksi työviikko takana ja enää VIIKKO töitä ennen määrittelemättömän pitkää lomaa! Kliseistä tai ei, mutta mä en voi käsittää miten nopeasti tää raskaus on edennyt. Justhan mä vasta mietin puolivälin aikoihin että matkaa on vielä ikuisuus eikä kannata vielä alkaa liikaa mielessään hehkuttamaan sitä että pian meillä oikeasti jo asustaa neljäntenä perheenjäsenenä pieni miehenalku. Eipä ole tosiaankaan liikaa tullut hehkutettua, sillä nyt onkin yhtäkkiä melkein paniikki – ei tää raskaus voi olla jo tässä!

Okei, pahimmillaan tässä voidaan joutua vielä odottelemaan kaksikin kuukautta jos raskaus menisi yliajalle, mutta täytyy myöntää että henkisesti oon varautunut synnyttämään pari viikkoa ennen laskettua aikaa. Pitäisiköhän ottaa sellainen perinteinen arvaa milloin synnytys käynnistyy -blogiveikkaus? Ajattelin muuten että voisin ensimmäisenä lomaviikkona toteuttaa pelkästään teidän toivepostauksia, kun niitä on jo muutamia teiltä tippunutkin. Nyt on ainakin ehditty toivoa juttua lasten ikäerosta, raskausmuodista ja vauvasälän must vs turhakkeet, lisää siis toiveita tänne vaan niin kasailen niistä viikon varrelle kirjoiteltavaa.

Tänään on räpsitty kuvia oikein urakalla, kun aamu jo alkoi noin kolmensadan kuvan sessiolla Evelinan kanssa. Oltiin sovittu että tänään otetaan musta mahakuvia siltä varalta että Möhis päättäisikin syntyä ennen aikojaan ja myöhemmin, joskus parin kolmen viikon päästä räpsitään vielä muutama kuva lisää vähän isommasta mahasta. Samalla otettiin nämä pari otosta mun päivän asusta ja tuosta uudesta SheInsiden oversized-neuleesta. Tai eihän se mulle mikään oveesized tän mahan kanssa ole, mutta kevättä kohti superkiva nahkaleggareiden kanssa. Ilta mulla on mennyt kurkkiessa mahakuvia kamerasta ja pakko sanoa että niistä tuli uskomattoman hienoja, parempia kuin olisin voinut kuvitella! Pieni tovi varmaan vierähtää niiden läpikäymisessä ja muokkaamisessa, mutta koitan saada kuvia blogiin sunnuntaina teiänkin nähtäville. En melkein malttaisi odottaa siihenkään asti että kuulen mitä mieltä te niistä olette!!

P.S. SheInsidella on menossa huima kampanja osta 1, saat yhden ilmaiseksi ja taisi olla nämäkin molemmat takki ja neule tuohon kamppikseen kuuluvia tuotteita. Jo lähtöhinnaltaan nämä on aika naurettavan edullisia, joten eipä jää paljoa vaatteille hintaa!

PIPOMUIJA

pipo IMG1 pipo IMG3

pipo, neule ja housut // H&M

kengät // Mango

pipo IMG6

Vauvamuodista äitin vaatteisiin.. Vielä viime viikolla tarkeni näinkin kevyessä vaatetuksessa, nyt taas ei ole toivoakaan olla ulkona tuntia pidempään yhtään minkäänlaisessa asussa!, kun mittari näyttää yli -15! Tästä pohjoisemmassa miinuslukemat lähentelee kuulema jo lähempänä neljääkymmentä enkä voi sanoa että kateeksi kävisi, päinvastoin. Vieläkö te pystytte istua puistossa ja pulkkamäessä näilläkin keleillä?

Tässä asussa mentiin aika kokoharmaissa, ja nyt taas jälkikäteen kuvista katsottuna asu tuntuu paljon tylsemmältä kuin ensin ajattelin. Tai sitten kyse on pienestä kroppakriisistä, joka mulle on alkanut mahan kasvaessa tulemaan, kun ei tunnu löytyvän mitään mieluisaa päällepuettavaa jo kaapista löytyvistä vaatteista. Kesäraskauttahan mä en ole kokenut Mineankaan kanssa, mutta voisin kuvitella sen olevan pukeutumisen kannalta huomattavasti helpompaa aikaa – ainakin moni hehkuttaa maximekkojen ja leggareiden nimeen ja kertoo selvinneensä täysin ilman yhtäkään oikeaa äitiysvaatetta.

Talvella pukeutumisen parasta antia on pipot! Muunlaiset asusteet on mulle ihan tuntematonta maaperää, ja monena aamuna unohdan laittaa edes sormuksia sormeen kelloista ja muista koruista puhumattakaan, mutta ilman pipoa tai huivia mua harvemmin näkeekään. Pipoja voisin hommata itelleni ja Minealle kokonaisen kaapillisen ja heittää jonkun päähäni aina ulos lähtiessä, se kun niin loistavasti peittää sen tosiasian etten juuri koskaan jaksa panostaa hiuksiini. Miinuspuolena tietenkin se, ettei sitä voi enää sisälläkään pyörähtäessä riisua päästä, kun tukka on entistä enemmän sekaisin, plus se sähköisyys – antaisin melkein mitä vaan jos siitä pääsisi jollain eroon!

TAMPEREEN KADUILLA

 villakangastakki IMG4villakangastakki IMG3takki // SheInside (saatu blogin kautta)

neule & housut // H&M

huivi // Vila

kengät // Impuls

laukku // Mulberry

villakangastakki IMG6 villakangastakki IMG1

Se olisi huomenna pakollinen paluu arkeen edessä, tosin vain kolmeksi viikoksi ennen kun jo alkaa äitiysloma. Töissä on muutenkin tiedossa huomattavasti rennommat viikot kuin syksyllä, jolloin oli päiviä joina ei edes lounastaukoa ehtinyt pitää. Vielä vikallakin viikolla ennen joululomaa istahdin lounaalle vaikka piti olla jossain ihan muualla, ja vastauksena pomon kysyvään katseeseen sanoin, että nyt oli pakko tulla syömään tai en yksinkertaisesti jaksa loppupäivän paikasta toiseen juoksemista. Onneksi nyt helpottaa, en nimittäin edes halua ajatella miten jatkuva kiireen ja riittämättömyyden tunne vaikuttaa mahassa mun fiiliksissä mukana elävään vauvaan..

Kiireestä rennompiin tunnelmiin ja vielä takaisin Tampereen kaduille. Tuli otettua asukuvat veljen kerrostalon kulmilla, nautiskelin niin näistä vanhoista näteistä talojen julkisivuista joita Jyväskylästä saa etsimällä etsiä kaiken sen 70- ja 80-lukulaisen laatikkomaisuuden seasta. Tampere viehättää muutenkin meitä ihan superpaljon, ja viime vuonna katselin huvikseni työpaikkoja ja myynnissä olevia taloja Tampereen seudulta, sitä kun ei koskaan tiedä vaikka joskus vielä asuttaisi siellä päin. Pientä turhautumista Jyväskylään on viime aikoina ollut havaittavissa, kun haluttaisi kovasti alkaa rakentamaan muttei sopivia tontteja (tai tontteja yleensäkään) oikein ole tarjolla. Yksi kiva jo löydettiin noin vuosi sitten, kaikki piti olla kauppaa vaille selvää mutta yksityinen myyjä tekikin niin sanotusti reilut ja myi tontin rakennuttajalle. Tulevana keväänä on kaupungilta tulossa uusi omakotitaloalue myyntiin ja siinä meidänkin kaikki toivo on – jos nyt ei tärppää, aletaan varmasti harkita muitakin kaupunkeja ihan tosissaan.

Asusta vielä sen verran että sain SheInsidelta mahtavan takin, joka oversize-mallinsa ansiosta mahtuu näilläkin raskausviikoilla vielä helposti kiinni. Syksyllä jo haaveilin vastaavasta laatikkomaisesta harmaasta takista, mutta nyt kevättä kohti tykkään ehdottomasti enemmän tästä beigeen taittavasta, aavistuksen jopa persikkaisesta väristä joka on kivaa vaihtelua muuten niin musta-harmaa-valkoinen-linjaani. Parasta takissa on että se on melkein kuin heittäisi päällensä superlämpimän neuletakin, rento ja helppo yhdistää mihin tahansa asuun. Energistä viikkoa kaikille, onko siellä muita töihin palaavia lomailijoita?