Terveiset Ruotsista! Odotellaan täällä hytissä laivan lähtöä, kaikki ihan väsyksissä Junibackenin ja eilisen touhupäivän jäljiltä. Eilinen oli nimittäin suht täynnä ohjelmaa, kun lähdettiin aamusta ajelemaan ensin Ikeaan lihapullille, sitten pikapyörähdys Stokkalla ja viimein hypättiin laivaan. Tarkemmat speksit laivasta ja Junibackenista kirjoitan kunhan palataan kotiin, mutta sanotaanko näin, että laiva ja hytti on mahtavia, lapset on olleet vähän väsyneitä matkasta ja vanhemmat on säätäneet ympäri Tukholmaa kunnon turisteina..

Reissun ensimmäinen pysähdyspaikka oli tiistaina Lahdessa mun ystävän Sapen kotona. Moikattiin mun suloista 5-kuukautista kummipoikaa ja veljeä jolla oli 2-vuotissynttärit. Viimeksi on nähty meillä joskus kun Nooa oli vasta pariviikkoinen, joten molemmat vauvat on ehtineet ottaa pienet kasvupyrähdykset tässä välissä. Pojilla on melkein tasan kuukausi ikäeroa, pituuseroa ei juurikaan, mutta Nooa on ekä vähän kevyempi. Jossain vaiheessa musta tuntui että Nooa kasvoi enemmän painoa kuin pituutta, mutta nyt kasvu on alkanut taas tasaantua, ja ennemminkin Nooa on pitkä, hoikka poika. Toisaalta ihan hyvä niin, koska jo nyt mulla ottaa Nooan kantaminen jonkun verran käsiin ja hartioihin, enkä usko että tämä tästä yhtään helpottaa ennen kuin ehkä sitten kun Nooa lähtee konttaamaan.

Vaikka pojilla on ikäeroa vain se kuukausi, on ero kehityksessä aika valtava vielä tässä vaiheessa. Nooa ei pääse lattialla vielä ollenkaan liikkumaan kun taas kummipoikani kieri ympäri mattoa, otti kaikki lelut käsiinsä, maisteli niitä ja seurasi koko ajan pää pystyssä ympärillä tapahtuvia asioita. Liikkuminen oli kummipojallani selkeästi paremmin hallussa, ja sujuu ne unihommatkin ehkä tuplasti vaivattomammin meihin verrattuna. Noh, siihen ei kyllä kovinkaan paljon vaadita näillä parin tunnin välein heräämisillä.

Jos Sapella on vauvan kanssa helpompaa, niin vahtimista on kyllä tuossa pienessä 2-vuotiaassa menijässä! Sanoinkin siinä meidän jutellessa, että mä pääsen Minean kanssa tosi helpolla, koska perään kattomisen sijasta Minea toimii loistavana viihdyttäjänä ja apuhoitajana. Nooa seuraa Minean tekemisiä mieluummin kuin mun, siskolle ne parhaat naurutkin yleensä annetaan. Arvaatteko mikä Sapen tänhetkinen lempiväri on? On tainnut emäntä hieman hullaantua tän kevään hittiväri turkoosista, kun eteisestä löytyy Crocseja ja Converseja kyseisessä värissä koko perheelle!

Mä olen yleensäkin aika huono keksimään hyviä synttärilahjoja lapsille ellei just satu kaupassa silmään osumaan joku erityinen juttu. Usein kysynkin onko sankarilla mitään toivetta, koska jokaiselta varmana löytyy jo omasta takaa kaikenlaista rompetta, eikä tarkoitus ole lisätä leluvuorta entisestään uusilla lelusarjoilla tai tarpeettomilla tavaroilla. Helpoin ja turvallisin hankinta taitaa olla duplot, paketillinen niitä me vietiin nytkin päivänsankarille.

Meillä taitaa seuraavaksi olla tiedossa pieni uintireissu ennen buffettia ja illan muumidiskoilua. Jatketaan kuulumisilla taas huomenna, terkkuja Suomeen ja kiitos vielä Sapelle kestitsemisestä!

Tuntuu että meidän viikonloppu ei oikein ehtinyt vielä alkaakaan kun se jo on ohi. Oli niin paljon kaikenlaista ohjelmaa, ensin lauantai meni pihatalkoissa ja tänään sunnuntaina siivosin koko aamupäivän kotona kaikessa rauhassa sillä aikaa kun muu porukka oli puistossa. Pienestä sitä voi keksiä ilonaihetta, mutta mä olin suorastaan liekeissä kun sain imuroida, luututa ja pyyhkiä pölyjä itekseni, ilman keskeytyksiä.

Iltapäivästä laitettiin parempaa päälle ja lähdettiin Lauran pojan 4-vuotiskemuihin, jotka kulki ryhmä Hau -teemalla. Kakku oli jotain niin taivaallisen hyvää, että laitoin heti bileiden jälkeen reseptikyselyä Lauran kautta leipurille! Välissä oli ainakin lemon curdia ja jotain nutellan tyyppistä suklaamoussea, yhdistelmä oli joka tapauksessa täydellisessä balanssissa raikkauden ja suklaan suhteen. Kaikki muukin tarjolla ollut kelpasi mulle paremmin kuin hyvin, ja taisinkin ottaa kaiken ilon irti herkkuhetkestä, kun olin etukäteen ajatellut, että tässä voisi olla hyvä paikka testailla maidon sopivuutta Nooalle. Mitään normaalia ihmeempää itkuisuutta ei tänään ole ollut, joten ehkä testailua voisi jatkaa joku päivä ensi viikollakin.

Minea odotti synttäreille lähtöä jo aamusta asti, ja kaikki odotukset taisi hauskuuden suhteen täyttyäkin. Pientä alkujännitystä oli ison ihmisjoukon seassa havaittavissa, mutta sekin oli kaikki unohdettu kun sai kakkua ja poppareita mahan täyteen. Viimeistään ulkona meno alkoi jo olla sitä luokkaa, että olisi ollut aivan sama olinko mä paikalla vai en. Joskus tuo meidän pikkutyttö tuntuu jo niin mukamas isolta. Päivän tärkein juttu oli valita just tietty mekko ja raivarithan siinä meinasi tulla kun äiti ei ensin ymmärtänyt millainen kampauksenkin piti olla. Viimein Frozenin dvd:n kansikuvasta löytyi se oikea, Annan letithän ne oli koko ajan ollut hakusessa.. Niinpä, olishan mun se pitänyt arvata.

Juhlien nuorin osallistuja oli vasta pariviikkoinen poika, jota katsellessa mun tuli kummasti ikävä Nooan vauva-aikaa. Vauvahan tuo vieläkin on, mutta ei enää samalla tavalla. Hullu mun varmaan täytyy olla, jos haikailen kaiken tän meidän kokeman jälkeen vauvojen perään, ja ehkä se liittyy vielä jotenkin hormooneihin ja siihen että synnytyksestä ja raskausajasta on vasta niin vähän aikaa. Kaikki kaverit on sanoneet, että mitä pidemmälle aika menee sitä vähemmän sitä enää haikailee vauvojen perään. Varmaan sitä ehtii tottua siihen elämän helpoutteen eikä enää haluakaan palata aikaan, jolloin oli niin kiinni pienessä vauvassa ja vauva-arjen pyörittämisessä yleensäkin. En tiedä, varmaa kuitenkin on ettei meillä enää nähdä vauvoja, kahdessa on jo ollut tekemistä neljän edestä 😀

Miten meni teillä viikonloppu? Onko kukaan muu yhtä ihmeissään että kohta on jo toukokuukin ohi?!