SAATIIN LUNTA! (SIS. CROCSIN ALEKOODIN)

Aamulla kun herättiin, oli maa valkoisena ja lunta on sadellut siitä asti koko ajan. Ei auttanut muu kun kaivaa pulkat varastosta ja lähteä lähipuiston pihaan laskemaan mäkeä ja tekemään lumikakkuja. Mä ihan kirjaimellisesti kaivoin Minean pulkan varaston perältä, Niko lähti aamulla käymään nimittäin töissä ja pulkkien päällä oli auton kesärenkaat, golfbagi, Minean matkikset, pari mattoa ja pari ikea-kassia kirpparikamaa. Hengästyneisyyden taso oli sen jälkeen sitä luokkaa, että pariin minuuttiin vaan seisoin paikoillani kiroillen miksei meillä voi olla hyvin järjesteltyä, toimivaa varastotilaa johon kamat mahtuisi edes jotenkuten ilman järjetöntä sullomista ja taistelua. Onkohan kellään oikeasti tarpeeksi säilytystilaa?! Sen tarve varmaan vaan kasvaa sitä mukaa kun tila lisääntyy!

crocs waterproof IMG1 crocs waterproof IMG9Mietin yhtenä päivänä pitäisikö Minealle ostaa joululahjaksi Stiga noiden peruspulkkien lisäksi, mutta tänään viimeistään päätin ettei missään nimessä hankita yhtään lisäroinaa tilaa viemään. Vielä kun nämä talvet nykyään on mitä on ja tänäänkin Minea jaksoi laskea ehkä kolme mäkeä ja sen jälkeen keinuttiin loppuaika ja tehtiin lumiukkoa kotipihassa. Stigalla tulisi todennäköisesti enemmän laskettua mun ja Nikon toimesta ja Minea vetelisi tyytyväisenä vieressä liukurilla.. Niinhän se taitaa monesti mennä poikien isilläkin kaikkien junaratojen ja autohommeleiden kanssa vai mitä, isi on enemmän innoissaan kuin poika.

Vaikka lunta onkin tänään saatu oikein kunnolla, on keli pysynyt ärsyttävän kosteana niin että sisään tullessa kaikki vaatteet on läpimärkänä. Näillä ilmoilla sitä taas kiittelee onneaan, että tuli valittua Minealle täysin vedenpitävää talvivaatetta, siitäkin huolimatta että syksyllä pohdiskelin onko se nyt talvella niin justiinsa. Loistavaan saumaan tuli mullekin paketti Crocsilta, josta löytyi enemmän kuin käytännölliset Crocsin AllCast Waterproof Duck Bootit*. Tiesin jo ennestään että ihastuisin kenkiin, niiden käytännöllisyyteen ja ulkonäköön, sillä multa löytyy jo kahdet melko samantyyppiset crocsit ennestään. Ihan ekat ostamani crocsit oli näiden vedenpitävien kenkien edeltäjät syksy- ja kevätkeleille, ja viime talvena sain yhteistyön kautta huippuhyvät ja superlämpöiset AllCast Luxe Duck Bootit*, jotka lähestulkoon korvasivat uggit mun kenkäkaapissa. Missään näissä Crocsin talvimalliston kengissä ei ole tarvinnut jännittää pysyykö talven liukkailla pystyssä, vaan kengät on oikeasti tehty käyttöä ja käytännöllisyyttä ajatellen!

crocs waterproof IMG2 crocs waterproof IMG3

crocs waterproof IMG4Suomen alkutalven keleille en keksi sopivampaa kenkäparia kuin nämä mun uutukaiset Waterproof Duck Bootit. Ihan sattumoisin käy tässä espresso/red -värissä kengän pohjan punainen täydellisesti yksiin mun Fjällrävenin talvitakin kanssa – pitäähän sitä puistossakin mätsätä vaatteet toisiinsa 😀 Oon aina ottanut kaikki Crocsit, kesä- ja talvi, kokoa 37-38 ja se on ollut kuin tehty mun 37 koon jalkaan. Nämä uusimmat tuntuu kuitenkin olevan aavistuksen pienempää kokoa, koska villasukka ei välttämättä enää mulla mahtuisi – suosittelen siis näiden kanssa valitsemaan koon isomman jos epäröi kahden koon välillä. Tuplakoot voi muutenkin aiheuttaa vähn päänvaivaa, mutta Crocsilla ongelma on onneksi ratkaistu kokojen päällekkäisyydellä niin että kaikille varmana löytyy sopiva.

crocs waterproof IMG6 crocs waterproof IMG7Meidän perheessä ei enää tunneta ulkoilua ilman Crocseja – ne on varmasti aina jollain meistä kolmesta jalassa, tai niin kuin tänään kaikilla! Niinpä mä oonkin innoissani kun saan tarjota teille viikonloppukoodin Crocsille, jolla saatte 25% alennusta koko valikoimasta tänään ja huomenna sunnuntaina! Syötä kassalla koodi MINISHOW25, koodia ei voi yhdistää muihin kampanjoihin, mutta sillä voi shopata myös aletuotteita. Tein teille vielä pienen inspiraatiokollaasin mun suosikkikengistä, jos joku vaikka innostuu ostamaan kenkiä pukinkonttiin!

crocs21. ColorLite Boot // 2. AllCast Luxe Duck Boot  // 3. All Cast Waterproof Duck Boot
4. Iridescent Gust Boot // 5. Lights Gust Boot // 6. ColorLite Boot
7. Thompson Desert Boot // 8. AllCast Waterproof Duck Boot // 9. Cobbler 2.0 Boot

*saatu blogiyhteistyössä

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.