Juuttimatto olohuoneeseen

Eilisen saamattomuuden jälkeen haluaisin kovasti pystyä sanomaan, kuinka tehokas päivä tänään on ollut ja miten olen saanut asioita jopa normaalia enemmän aikaan, mutta valitettavasti olen jatkanut samalla laiskottelun hyväksi todetulla linjalla. Aamulla skipattiin ulkoilut ja ajettiin lasten kanssa Prisman leikkipaikalle kuluttamaan aikaa, lounaskin syötiin samassa osoitteessa ja Nooan päiväunien ajan en tehnyt juurikaan muuta kuin tuijottelin olohuonetta pohtien hyvää järjestystä huonekaluille. Mietin, että varmaan niillä ihmisillä täytyy olla sisustus täydellisessä harmoniassa, joilla on paljon vapaa-aikaa. Kokeilemalla, pitkään pohtimalla, tuntikausia pinterestiä selailemalla ja sisustuslehtiin tutustumalla saa aika paljon aikaan, ainakin huomattavasti enemmän kuin omilla resursseillani yleensä. Kesäloma on onneksi siinä mielessä maagista aikaa, että kokonaisen päivän todella voi viettää tekemättä yhtään mitään hyödyllistä.

Syy olohuoneen järjestyksen pohtimiseen tänään oli se, että viikonlopun jälkeen sain kotiin juuttimaton, joka oli jo jokusen viikon odotellut Helsingissä. Instan stooreja (@minishowblogi) seuraavat jo näkivätkin matosta muutaman vilahduksen, ja osa ehti kysellä maton perään ja tosiaan, Ikeastahan tämäkin ihanuus löytyi. Lohals-juuttimatto on omalla ostoslistallani ollut jo hyvän aikaa, mutta matto on ollut koko ajan loppuunmyyty suomenlaajuisesti. Tutun kautta sain vinkkiä siitä, että muutama matto oli ilmestynyt Vantaan muymälään, joten onneksi ihana ystävä kävi sen sieltä nopeasti nappaamassa samalla kun osti itselleen kaksi samanlaista. Matto sai nyt joksikin aikaa jäädä olohuoneeseen, mutta viimeistään syksyllä se siirtyy tv-huoneeseen ja olohuoneeseen palaa Elloksen ryijymatto.

Sohvapöytäähän tuo meidän olohuone melko kipeästi kaipailee, sekä kahta kunnon nojatuolia. Uusi lamppukin olisi ihan jees, takan kohtalo tulisi päättää ennen lopputarkastusta ja valkoinen tyhjä seinä näyttää autiolta ilman isokokoista taideteosta. Eikä tämä tietenkään ole ainut huone, joka kaipaisi sitä sun tätä, vaan lähes joka huoneesta puuttuu olellisia huonekaluja. Ainut este on tietenkin vain raha. Lupaan että heti lotossa voitettuani (en ole koskaan elämässäni lotonnut!) pistän kaiken kertaheitolla kuntoon, mutta nyt on pärjättävä näillä ja muistettava, että noin niinkuin kokonaisuudessaan meillä on asuinpuitteet kutakuinkin enemmän kuin kunnossa.

6 Comments

  1. -M kesäkuu 24, 2017

    Kyselin jokin aika sitten tuosta olohuoneen liukuovesta. Ja nyt taas muistin pitkästä aikaa käydä katsomassa oletko siitä vielä postannut, en ainakaan äkkiseltään löytänyt..? Kiinnostaisi edelleen kuulla ovesta lisää vastauskommentin tai postauksen muodossa 🙂 kiva, jos ehdit kertoa.

    Vastaa
    • Melina kesäkuu 25, 2017

      Se on tosiaan unohtunut multakin ihan täysin! Teenpä siitä heti ensi viikolla postauksen, lupaan 🙂

      Vastaa
  2. Laura heinäkuu 2, 2017

    Moi 🙂 mistäköhän mahtaa olla tuo valkoinen tuoli?

    Vastaa
    • Melina heinäkuu 2, 2017

      Keinutuoli on Eamesin RAR tuoli ja tavallinen tuoli on Eamesin DAR 🙂

      Vastaa
  3. Milla heinäkuu 4, 2017

    Moikka:) saako kysyä mitkä on teidän pöytälevyn mitat ja mahtuuko siihen hyvin 6 tuolia? Onko jalat ruuvattu kiini levyyn vai pysyyky hyvin itsestään paikallan? Onko levy miten paksu? Kiitos jo etukäteen:)

    Vastaa
    • Melina heinäkuu 5, 2017

      Meillä pöytä on 90x200cm ja oikein kivasti mahtuu kuusi ihmistä syömään, monesti meillä on vielä päissäkin lapsia istumassa. Levy on varmaan sellaiset 3cm paksu. Emme ole vielä ruuvanneet pöytälevyä kiinni jalkoihin ja kyllä se pysyy ihan jees. Toki pöytää siirtäessä täytyy muistaa, ettei työnnä itse levystä 😀

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.