Alle kuukausi jouluun, satuitteko huomaamaan?! Mä oon niin jouluihminen että olisin varmasti jo leiponut pakkasen täyteen herkkuja ja askarrellut jouluhärpäkkeitä ellei just nämä viimeiset pari viikkoa ennen joulua olisi töissä ihan täyttä toimintaa. Hommaa on niin paljon että oon joutunut olemaan töissä melkein jokatoinen päivä pari tuntia extraa, kotona on odottanut vähän lisää hommia ja onhan tässä nyt ollut kaikenlaista iltamenoakin itellä. Bloggaaminen ei kuitenkaan vähene kaikessa hässäkässä mihinkään, koska tää on mulle se tarvittava vastapaino kaikelle muulle kiireelle.
Eilen meillä oli bloggaajaporukalla jälleen pienet illanistujaiset. Tällä kertaa porukka oli lähinnä sisustuspuolen bloggaajia, ja pari meitä lifestyle-bloggaajia jotka sulavasti sopii joukkoon kun joukkoon sillisalaattiblogiensa ansiosta 😀 Yli kymmenen naista kokoontui Kertun ihanaan kotiin nyyttärimeiningillä herkuttelemaan ja keskustelemaan blogimaailmasta. Kaikki lähti oikeastaan siitä, kun Luumutar-blogin Sanna tuli Jyväskylään vierailulle ja Kerttu keksi järkätä tapaamisen ympärille vähän isomman kaavan bileet. Ei mikään huonompi idea, kun kenenkään ei kuitenkaan tarvinnut yksin ottaa vastuuta koko illasta ja tällä jengillä tulee muutenkin nähtyä ihan liian harvoin!
Katriinan kanssa taidettiin innostua jostain Piian kuvasta.. Katottiinkohan tässä niitä ”huippuotoksia” musta, Piia?
Mä uskon että meillä meno rauhoittuu taas viikonlopuksi ja silloin voisin arpoa Fredriksonin pipot ja ehkä laittaa samantien uuden arvonnan jossa jaossa lisää pipoja! Kiinnostaisko teitä kurkata vähän kokonaisvaltaisemmin meiän kotiinkin? Otin nimittäin muuta tarkoitusta varten läjän kuvia joka huoneesta, ja voisin niitä tännekin jonkin verran laittaa – jotain pientä uutta on varmasti tullut joka huoneeseen sitten viime kerran kun koti on ollut blogissa esillä. Taas olisi suunnitteilla pientä fiksaustakin, tällä kertaa keittiöön, ja haluaisin samalla kysellä josko teiltä löytyisi kokemusta yhdestä tietystä materiaalista.. Miltäs siis kuulostaisi vähän laajempi kotipostaus?
Oli niin kiva kun kävitte! Ja tälläiset nyyttärikekkerit ovat ihan parasta, varsinkin arki-iltana. Nähdään taas pian <3
Kiitos muru kestityksestä!
Hihih! Voi olla! ;D Oli mukava taas treffata, otetaan pian uudestaan! <3
Pikkujouluissa jälleen!
Kotikuvat kuulostaa kivalta, ehdottomasti postausta niistä!
Tulossa :)!
Kuka tuo mörkö tuossa alakuvassa on?? :)))
Mikä mörkö?! Sä näytät niin hyvältä ja elegantilta aina!
Kiva, kun bloggajaat löytävät toisensa! Kodista kovia olisi kiva nähä 🙂
Kuvia tulossa lähipäivinä!