Muistan viime joulukuulta kuinka mua jännitti kirjoittaa teille, kertoa että jotain uutta on edessäpäin. Tykkäisitteköhän, herättäisikö asia mitään tunteita vai ärsyttäisikö? Pieni blogi pääsi portaaliin, bloggaaja alkoi saada kuukausittaista korvausta blogin pitämisestä, muutama banneri ilmestyi blogin sivuille ja osoitekin muuttui. Mulle tämä kaikki oli valtavan hienoa, ja edelleen olen sitä mieltä että Kide-blogit on pelkästään antanut. Kide-blogeista lähden monta asiaa rikkaampana – sain kaksi hyvää ystävää, monta ihanaa uutta tuttavuutta, tuhansia uusia lukijoita ja kymmeniä mieluisia kokemuksia. Joskus on ärsyttänytkin, monesti on tuntunut ettei aika voi mitenkään riittää bloggaamiseen, mutta kertaakaan ei ole käynyt mielessä sulkea blogia. Kuinka voisinkaan, onhan tämä nykyään mun ainut ihan oma juttu, paikka jossa summata päivän menot ja johon kirjata muistiin parhaat ja pahimmat hetket. Ja vielä kun on te, lukijat. Teidän palautteesta opin niin arvostamaan arjen pikkujuttuja kuin katsomaan itseäni kriittisemmin.
Vaikka täällä Kideissä on ollut hyvä olla, on aika siirtyä bloggaajana eteenpäin ja katsastaa uusia mahdollisuuksia. Mahdollisuus, joka on liian mielenkiintoinen ja hyvä etteikö siihen kannattaisi tarttua! Olen ihan yhtä innoissani kuin silloin vuosi sitten, ellen jopa vielä enemmänkin, sillä uusi koti on mahtavan lehtitalon suojissa jossa uskon varmasti viihtyväni ja toivottavasti myös kehittyväni. Jutut tulee jatkossakin olemaan yhtä hienoja tai huonoja, blogissa seikkailee edelleen sama porukka ja aiheet pyörii vieläkin yhtä laajalla skaalalla kuin ennen. Kaikki pysyy ennallaan, vain osoite on uusi, maha päivä päivältä vähän isompi ja mikäli mahdollista, into bloggaamiseen entistäkin suurempi.
Blogin uusi koti tulee ensi maanantaista eteenpäin löytymään Mamalife-portaalista, epäilemättä siis upeaan bloggaajajoukkoon olen päässyt! Seuraavien viikkojen aikana on tiedossa pohdintaa muun muassa meidän hoitokuvioista vauvan synnyttyä, isän ja äidin rooleista arjessa, jättimäinen kuvakollaasi meiltä kotoa, joulutunnelmaa, kysymyspostaus jossa saa kysyä ihan mitä vaan, äitiysmuotia, ärsyyntymistä blogikritiikistä ja paljastuksia mun nuoruudesta, työstä ja arjesta. Kaikkea sitä mikä mua ihastuttaa ja vihastuttaa, yksinkertaisesti siis meidän arkea kaikessa ihanuudessaan ja tylsyydessään.
Jos vaan uskallan ja saan, toivoisin teiltä paria asiaa.. Erityisen otettu olen jos iloitsette muutosta kanssani ja seuraatte blogin mukana uuteen osoitteeseen. Mä kun en tiedä mitä tekisin ilman teitä lukijoita! Toivon tapaavani samoja tuttuja nimiä myös Mamalifen kommenttiboksissa, mutta tietenkin on hyväksyttävä sekin että joidenkin kanssa tiet eroaa tässä ja nyt. Kiitos joka tapauksessa tästä kaikesta, ilman teitä en olisi nyt tämän uuden upean mahdollisuuden edessä!
Onnittelut! <3 Ilman muuta seurataan mukana.
Kiitos ja mahtava kuulla!
Onnea uuteen blogikotiin :)! Ite muutin jonkinaikaa sitten FitFashionista Kaksplussan portaaliin ja muutto teki jotenkin tosi hyvää. Vaikka olin kauhee stressiperse, jännitti seuraako lukijat jne, niin aloitus uudessa paikassa on jotenkin puhdistavaa :)!
Siun blogia oon aina sillon tällön lueskellu ja jatkan mamalifelläkin :).
Kiitokset!! Se on just niin että uudet kuviot tuo aina uutta intoa hommaan väkisinkin. Kiva kuulla että seuraat mukana! Mäkin oon aina välillä kurkkinut sun blogiin 🙂
Onnea! Ja varmasti seuraan uuteenkin osoitteeseen.
Mietin jo, että mitäköhän sulla on kerrottavana, kun tuskin tässä vaiheessa raskautta saa enää yietoa yllätuskaksosista tms.. 😉
Kiitos <3 Yllärikaksoset…älä pelottele! Mineakin on viime päivät puhunut että äitin mahassa on kaks vauvaa :/
Upea juttu! Onneksi olkoon! Ihan varmasti seuraan mukana myös uuden osoitteen kommenttiboksiin, onhan tämä jo pitkään kuulunut ihan ykkössijalle juttuineen ja kuvineen 🙂 Kaunis kiitos sinulle ♥
Voi miten mahtava kuulla! Nämä kommentit niin lämmittää mieltä <3
Vautsi, onnea uusista tuulista, ehdottomasti tulen seuraamaan myös uudessa osoitteessakin. 🙂
Minun onkin pitänyt laittaa sinulle viestiä treffailusta vaikkapa peukkulassa, ollut taas niin mahdotonta lentoa tämä arki, ettei ole ehtinyt edes ajattelemaan mihin väliin peukkularetkeä suunnittelisi. 🙂
Kiitokset!! Nyt ehdottomasti treffit pystyyn, onhan siitä jo puhuttu ties kauan sitten..
Hienoa, onnea uuteen blogikotiin! Mukana jatketaan edelleen.
Ps. Näin tällä viikolla sut kaupassa, piti tulla kiittämään ihanasta blogista – teidän autokärryt vain meni niin lujaa 😉
Kiitos!!
Haha, musta tuntuu että vedän aina tukka putkella kaupassa jos ollaan Minean kanssa kahestaan 😀
Onnittelut!
Mukana tullaan! 😉
Kiitos<3
Hei, mahtavaa! (Tosin itsekin oikeasti jo jännittyneenä odotin, onko uutinen kuitenkin yllätyskaksoset ;)…) Pitäsikö treffata vielä ennen joulua, vaikka ensi viikonloppuna jossain kahvilla? Tai sitten joululomalla viimeistään?
Kaksoset ei ihan oo ollu suunnitelmissa joten pidetään peukkuja ihan vaan yhelle pojalle 🙂 Mä soittelen vaikka huomenna jos sitä ehdittäis treffaamaan!
Oi, mahtavia uutisia :)! Onnea uuteen blogikotiin ja toki seuraan mukana :)!
Kiitos ja ihana kuulla <3
Onnea! Mukana seurataan 🙂
Kiitokset :)!!
Tosi hieno homma Melina! Mukana ollaan!
Kiitos Sini :)!
Jee, onnea ja tervetuloa ”saman katon alle” 🙂
Kiitos 🙂
Oi:)!!! Suuresti onnea uusista blogituulista! Hieno juttu<3
Kiitokset Viivi!!
Onpa huikean hieno uutinen! Onnea uuteen blogikotiin 🙂 Mutta sitä en tajua, miksi blogin lukijat hylkäisivät blogin vain portaalin vaihtumisen takia. Minä ainakin pysyn vakilukijana. Sun blogi onkin ainut äitiysblogi, jota seuraan. Tykkään siitä, että kirjoittelet monesta muustakin asiasta kuin äitijutuista ja raskaudesta 🙂
Kiitos <3 Eipä ne lukijat varmaan hylkääkään portaalin vaihdossa, enemmänkin niitä hukkuu kun vaihtaa bloggerista portaaliin ensimmäistä kertaa..
Hieno juttu! 🙂 Paljon onnea ja jatkan tietenkin sun blogin lukemista!!!
Kiitos ja mahtava kuulla!
Hurjan hurjan paljon onnea! ♡
Kiitos <3!!
Onnea uusista tuulista, ehdottomasti seuraan mukana! 🙂
Kiitokset, ja hieno juttu!!
Onnea uusista tuulista, varmasti seurailen jatkossakin! <3
Voi kiitos!!
Jee oon niin innoissani kun saan sut ”naapuriksi” <3
Niin mäkin :)!! Mahtavaa!