On lauantai. Aamu alkaa iloisesti askarrellessa korttia tuoreelle ylioppilaalle. Kimalleliimaa menee ehkä vähän liikaa ja leimasimella tuli kirjaimia lätkittyä kortin niillekin puolille, joihin tekstiä ei olisi tarvinnut. Mies ajaa nurmikkoa ja tekee muita pihahommia, vaimo lähtee amupalojen ja leipomisen jälkeen lasten kanssa hetkeksi aikaa ulos. Matkalla vastaan tulee ystävä, jonka kanssa vaihdetaan kuulumiset, päivitellään viikkoja kestänyttä tuulista ilmaa, naureskellaan kun omalla pihalla yrtit ei kasva ja yhteisymmärryksessä nyökkäillään, kun tulee puhe siitä kuinka hommat kasaantuu. Tekemistä olisi niin paljon enemmän kuin aikaa, mitään ei huvita aloittaa kun lapset keskeyttää sen kuitenkin. Miten houkuttelevalta alkaakin tuntua jo pelkkä ajatus siitä nurmikon leikkaamisesta kaikessa rauhassa.
Aamupäivän tunnelma on odottava, tänään on kahdet juhlat joihin tulisi ehtiä – ensimmäisiin ilman lapsia ja toisiin lasten kanssa. On jo aiemmin puhuttu että tänään voisi kokeilla miten tuttipullo kelpaa vauvalle, ja ehkä äiti ja isi voisivat yhdessä istua juhlissa iltaa pidemmän kaavan mukaan. Sen tarkempia suunnitelmia ei uskalla tehdä, kun eihän sitä yhtään tiedä miten vauva pärjää mummin ja ukin kanssa, ja yöunille meno on varmasti se vaikein osuus, joten se on syytä joka tapauksessa jättää äitille. Tulee aika lähteä ensimmäisiin juhliin, joissa porukka on jo kovin juhlatunnelmassa. Istuu terassilla, aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta niin että tarvitsee aurinkolasit. Isi ei tunne porukasta ketään ja äitikin vain juhlien emännän, mutta juttu luistaa vieraiden kanssa kohtalaisen hyvin. Siitäkin huolimatta että äiti ja isi tulivat omalla autolla ja aikovat lähteäkin niin.
Kotona vastassa on ylioppilasjuhlia innokkaasti odottava tyttö sekä nälkäinen vauva. Mummi kertoo, ettei vauvalle ollut kelvannut tuttipullo sillä aikaa kun isi ja äiti oli poissa. Vaikka nälkä ei enää juhlissa vaivaakaan, kiukutellaan äitille parin tunnin poissaolosta. Isi syö ja juo kahvit, sitten on äitin vuoro. Vuorotellen rauhoitellaan vauvaa. Välillä äiti käy kotona tytön kanssa, kun tyttö kaatuu kahteen kertaan ja saa toisella kerralla tikun sormeensa. Juhlissa molemmat lapset itkee. Vieraita alkaa lähteä, äiti kuulee yhden tokaisevan tylysti, että johan tässä on tarpeeksi itkua kuunneltukin. Hävettää, kun olo on ei-toivottu, ja äiti tekisi mitä vaan että voisi jo lähteä kotiin.
Kotona alkaa iltapuuhat, ja äitikin luopuu ajatuksesta lähteä enää mihinkään. Aiemmin teki kovasti mieli päästä ulos tuulettumaan, mutta päivän mittaan tunne on jäänyt taka-alalle, ja väsymys iskee päälle. Iltatouhuissa ei ehdi jutella, mutta yllättäen isi ilmoittaa lähtevänsä kaupungille kavereita moikkaamaan. Niinpä niin, arvaahan sitä miten siinä tulee käymään, aamuyöstä kotiin ja seuraavana päivänä puolet päivästä menee nukkuen ja äitille sunnuntai on taas kuin tavallinen arkipäivä. Tekisi mieli sanoa, mutta ei jaksa edes aloittaa.
Seuraavana aamuna äiti herää aikaisin. Pitää laittaa aamupalaa, hoitaa lapset ulos ja lähteä itsekin puistoon. Onneksi tänään apuna on isovanhemmat. Väsyttää kun tuli sittenkin istuttua iltaa naapurin kanssa vielä hetki lasten mentyä nukkumaan. Jääkaapissa ei ole lounastarpeita, joten siwasta täytyy ostaa pussillinen pyttipannua, josta äiti paistaessa huomaa puuttuvan lihan, jota pakkauksen mukaan perunan seassa tulisi olla. Miten nyt ei tunnu mikään onnistuvan? Äiti ei jaksa enää leikkiä marttyyria vaan herättää isin, tokaisee menevänsä päiväunille ja jättää lapset leikkimään isin kanssa. Vajaa tunti unta oli se mitä nyt kaivattiinkin niin että kaikki tuntuu taas helpommalta. Päiväunien jälkeen on energiaa sanoa isillekin, kuinka paljon oikeasti ärsyttää. Isi ei ymmärrä mistä taas on kyse, kysyy vaan vituttaako kun et ite päässyt lähtemään. Sen enempää miettimättä äiti vastaa hätäisesti no ei todellakaan. Myöhemmin äiti vielä miettii asiaa, tajuaa ettei se oikeasti niin paljoa harmitakaan. Tuskin jäin mistään tärkeästä paitsi. Tärkein on tällä hetkellä täällä kotona. Se vitutti, ettei isi tajunnut sitä.
Täytyy kyllä sanoa, että onpa törkeä kommentti joltain vieraalta! Aika pieni on jonkun maailma, jos muutamaa tuntia ei vauvan ääntä jaksa juhlissa kuunnella… Ja ymmärrän niiiin tuon loppuillan ärsytyksenkin, vaikka meillä toimiikin hyvin se, että kumpikin kysyy aina ensin, voiko lähteä. Joku tilanneluku on siltikin aina paikallaan.
No älä muuta sano! Olis tehnyt kyllä mieli avautua :/
Ihmiset osaa sitten olla urpoja 😉 äidille jos kelle vauvan itku on raskainta, varsinkin jos sitä joutuu paljon kuulemaan..mutta jotkut ehkä eivät kestä sitä vähääkään kuulla tai ovat itse päässeet niin helpolla! Ja miehet ei koskaan täysin ymmärrä miten sitovaa vauva-arki on jne. eikä niillä ole sitä tunneälyä hoksata asioita.. ei ehkä voi heitä siitä syyttääkkään, putkiaivot ;), mutta ehkä pitää vaan oppia kertomaan mitä ajattelee/tuntee..eihän ne voi pään sisälle nähdä!
Kirjoituksista välittyy kyllä miten välität lapsistasi. Mutta taidat myös kokea vauva-ajan aika sitovana? ..siis sitähän se kyllä onkin. Varsin helppo on nauttia helpon vauvan kanssa elämästä je menoista, jättää toisten hoitoon jne. mutta eipä olekaan niin helppoa jos/kun vauva on kiinni tississä, itkuinen jne. Tsemppiä <3
Mietin jopa että olisko se voinut olla joku vitsikin kun tuntuu muuten niin hullulta että kukaan olis niin tiukkapipoinen, en tiedä.. Onhan tää vauva-aika sitovaa ja sinänsä se on oikein ok mulle. Kaipaan kuitenkin edes parin tunnin breikkejä silloin tällöin, ja kesä on erityisen pahaa aikaa kun olisi kaikenlaisia juhlia. Ehkä sekin vielä vaikuttaa kun me pyöritetään miehen kanssa kaikki käytännössä kaksin kun isovanhemmat asuu noin 200km päässä.
Niin tuttua. Miehet ei aina tajua ja eikä näköjään vieraatkaan! <33
Juurikin näin :)!
aivan loistava teksti ja niin tuttua! Mutta niin se joskus vaan menee. Isit ei tajua. Pitäisi itsekin vaan välillä mennä ja nukkua seuraavana päivänä puoleen päivään 🙂
Sitäpä oon itekin monesti miettinyt, että entäs jos vaan jään sänkyyn makaamaan. Kauankohan kestäisi miehellä tajuta tai että ite antais periksi 🙂
Olipas jotenkin tosi hyvin ja lohdullisen rehellisesti kuvailtu postaus! Ja mahtava vertaistuki mulle just tähän aamuun, ei olis parempaan saumaan voinu tulla. Heräsin niin lopen uupuneena tähän että tekemistä ja vastuuta on enemmän kuin omat tämänhetkiset voimavarat (laskettuun aikaan viikko), mies tehnyt nyt yövuoroja (eli nukkuu päivät iltaan asti ja palailee taas töihin) ja jotenkin tuntuu että muka ”kaikki” on ite tehtävä. En edes muista koska oon pitänyt viimeksi oman vapaapäivän tai edes lähtenyt pientä omaa hetkeä viettämään. Nyt olisi aika lailla korkea aika jos sellaisesta vielä haaveilen.. Väsymyksen itku pääsi tänä aamuna ja esikoinen toi heti vessasta paperia ja alkoi pyyhkiä äitin kyyneleitä. <3 Joka tapauksessa sun teksti sai mulle nyt olon että kyllä mä tänkin päivän taas jaksan! Niin ja ikävää, että ihmiset voi ajattelemattomuudellaan ja omanapaisuudellaan saada toiselle pahan mielen aikaiseksi. :/
Tsemppiä loppuviikkoon!
Hyvä juttu! Onneksi on isovanhemmat apuna, meillä ei…
Ihanan rehellinen teksti! Todella törkeä kommentti vieraalta, jätä omaan arvoonsa tuollaiset.
Voi, onpa tuttua tekstiä. tsempiä ja koita sinä jaksaa lähteä seuraavilla terassikeleillä koko yöksi terassille! Vaikka aina sen jälkeen, kun on lapsia hoitanut koko päivän, ei illalla oikein huvita enää. Mutta kyllä se väsy siitä häipyy kun saa juomaa eteen.
Elämän makuinen kirjoitus <3 En halua olla nyt yhtään ilkeä, mutta onpa kurjasti tehty mieheltäsi vain lähteä koska niin päätti 🙁 itse en hyväksy sitä, että äiti olisi yhtään sidotumpi kotiin kuin isäkään! Sinulla on ollut raskaita aikoja, olisit ansainnut ihan varmasti päivän ihan vain itsellesi 🙂 tsemppiä arkeen! 🙂
Upeasti kirjoitettu juttu!!! Tälläisiä aitoja tekstejä lukee mielellään. Tsemppiä arkeen, samanlaista se on muillakin 😀
Tosi hieno kirjoitus!! Törkee kommentti vieraalta:( mua kans aina ärsytti jos mies vaan lähti, vaikka en itse halunnut lähteä mutta ärsytti kun toinen halusi. Poika on kohta 1,6 v vanha ja olen kerran käynyt juhlimassa:D vauvavuotena ajattelinkin etten missään käy ja sitouduin vaan vauvaan, mutta kyllä se ärsytti että mies halusi johonkin lähteä(onneksi ei kuitenkaan joka vklp). Nyt on ruvennut tanssijalka vipattamaan ja ajatus siitä että ois kiva lähteä ulos, kun ei enää tissiäkään poika syö:) tsemppiä sinne!:)
Öhh, olipas tökeröitä vieraita! Kyllä tähän maailmaan ääntä mahtuu. Tsemppiä! Toivottavasti mies ehdottaa ensi kerralla, että olisko äitin aika lähteä hetkeksi tuulettumaan
Niin tuttua joka sana. Isät ja miehet ymmärtää kyllä, mutta noin 20 vuotta liian myöhään. Monista tulee sitten loistavia isovanhempia.
Osu ja uppos todellakin! Mä tykkäisin joskus viettää iltaa miehen kanssa ja vaikka ihan vaan grillata takapihalla,.kun lapset nukkuu. Mutta mies useimmiten valitsee kaverit mun sijasta. Tylsää. Ja tuo itku-kommentti, niin törkeä! Mä kerran kans kuulin, miten joku sanoi töykeesti ja mua vilkaisten keslustelukumppanilleen, että ”mitä en kuullu, kun vauva itkee” kun vauva mun sylissä itki. Että ärsytti ja hävetti, mutta kiukutti myös… ois menny muualle juttelee, jos niin häirittiin. Nää on näitä 🙁
Tuttu tunne täälläkin! Ihanan aito kirjoitus, tämmöinen on täydellistä vertaistukea vaikka toki tykkään niistä onnistuneemmistakin päivistä lukea..:) tuntuu hullulta miten sitä esikoista odottaessa ajattelee, että nykyaikana lapsi hoidetaan puoliksi. No eihän se ees voi aivan niin mennä, imetys ja äitiysloma määrittää jo alkuunsa. Välillä iskee pieni kateus juuri tuota isin huolettomuutta kohtaan, itse sitä kokee muuttuneensa ja kasvaneensa niin paljon lapsen myötä. Joitakin liikkuja ei vaan pysty eikä todella ees tahdokaan tehdä, kun taas isukilla ajatuksen juoksu on välistä aivan eri luokkaa..
Ajatuksia herättävä teksti. Koen, että olen valinnut maailman parhaan miehen ja olen onnellinen, että juuri hänestä tulee lapsemme isä. Silti nyt raskausaikana on usein tuntunut, ettei mies kuitenkaan ymmärrä kaikkea vaikka kuinka selittäisi ja kyllä meissä nyt jo näkyy se että minä tulen olemaan kotona ja mies töissä. Työt menevät mielestäni liian usein edelle, esimerkiksi nyt ensi viikolla synnytystapa-arvion, jota jostain syystä jännitän hirveästi ja haluaisin mieheni sinne tueksi. Vappuna tuli uskomattoman hyvä olo kun mies ei halunnut jatkaa baariin vaan tuli kanssani kotiin nukkumaan, vaikka oltiin aiemmin sovittu, että voisi hyvin mielin halutessaan mennä. Mietin, että mitkään asiat mieheni mielestä ovat sellaisia, joita minä en ymmärrä, varmasti näitä on puolin ja toisin. Pitääkin puhua kun tulee perjantaina työmatkaltaan.
Ihanan aito kirjoitus 🙂 sun juttuihin saa niin monesti samaistua. Oon kans miettiny viimeaikoina tota, et miten nuitten miesten ajatuksenjuoksu välillä on niin syvältä..olis toisaalta niin kiva joskus vaihtaa osia. Lähtee ite töihin ja antaa sen miehen oikeesti tajuta mitä se arjen pyörittäminen on..vaikka kyllähän sitä nauttii lasten kanssa kotona olemisesta mutta joskus vaan on niitä rättipoikkiväsyny päiviäkin..
Kiitos aitoudesta ja rehellisyydestä 🙂 tsemppiä<3
Teksti kuulosti ihan kuin mun kirjoittamalle.. Oon täysimettänyt poikaani nyt puoli vuotta ja oon välillä äärettömän väsynyt, koska hoidan lasta lähes jatkuvasti itse (mies pitkiä päiviä töissä, viikonloppuisin tapaa kavereita samalla kuviolla kuin teillä, eli edes silloin en saa hengähtää tai apua esim. siivoamisessa), eikä häntä voi laittaa hoitoonkaan edes pariksi tunniksi, koska mikään muu kuin tissi ei kelpaa. Oon välillä niin vihainen miehelle juuri tuosta, kun se ei halua viettää vapaitaan meidän kanssa kotona ja menee miten lystää.. Ja sit kehtaa vielä väittää, että oon vaan kateellinen ja siks valitan 😀 hohhoijaa..
Mukava kuulla, että myös näissä täydellisissä blogikodeissa pyöritellään joskus samanlaisia ajatuksia kuin ”taviskodeissa” ;D
ja tosi tökeröä käyttäytymistä vierailta juhlissa, kyllähän maailmaan ääntä mahtuu 😛
tsemppiä! 🙂
Hyvä postaus, tuttu tunne kun huomaa olevansa sitten se joka jää sinne kotiin ja toinen lähtee humputtelemaan eikä ymmärrä yhtään, että se oikeesti harmittaa.
Täytyy kyllä sanoa, että kaikista näistä ns.paremmista äiti-blogeista sun blogis on ehdottomasti paras! 😀 Postaat usein vaikka sinulla on pieni vauva ja vilkas tyttö kotona ja postaukset on usein mielenkiintoisia, on luettavaa sopivasti ja ihania kuvia 🙂 Tän sivun avaan aina ekana.. Tsemppiä jatkoon!
Samaa mieltä!
Joskus aiemmin taisin kommentoida, että voihan Frozen ja 3v. I feel you! Niin nyt täytyy sitten varmaan kommentoida, että voihan kavereiden moikkaamiset ja miehet. I feel you! 🙂 Ja uskomaton kommentti kyllä juhlavierailta!
Olipas hienosti kirjoitettu teksti!! Mä olen 21- vuotias opiskelija ja odotan esikoistani. Jotkut on ihmetelleet, enkö koe jääväni paitsi jostain. Mä kokisin jääväni enemmän paitsi, jos tätä lasta ei olis tulossa. Mua ei oo koskaan kiehtonut villi nuoruus tai hulvaton opiskelijaelämä, musta tuntuu et perhe-elämä on enemmänkin mun juttu. <3
Mä haluan vaan sanoa, että kiitos. 😀 Tämä oli paras postauksesi. Ei siksi, että sinulla oli vaikeaa, vaan siksi, että tämä oli niin aitoa.
Moikka, kiva lukea aidoista tunnelmista ja kiitos muutenkin kivasta blogista. Kiinnostaisi tietää miten toinen osapuoli jälkikäteen kommentoi tilannetta, että tajusiko 🙂
Täytyy yhtyä jokaiseen ylläolevaan kommenttiin! Loistava, erinomainen kirjoitus, niin aito ja koskettaa meitä monia! Oot loistopimu!! <3