Voisin sanoa olevani jo jonkun luokan huvipuisto-pro Suomen tasolla, koska viime viikolla käytiin Tykkimäessä ja Lintsillä, ja eilinen päivä vietettiin aika lailla kokonaan Särkänniemessä. Oltiin suunniteltu menevämme Tampereelle jo jonkin aikaa, ja nyt loman viimeiselle vapaalle viikolle saatiin reissu sopimaan aikatauluihin. Vaikka Helsingistä löytyy kaikkea mahdollista ja kaupunki on rakastettavan eloisa, on mun lempparini silti enemmän ollut Tampere kaikessa kotoisuudessaan. Tampere on periaatteessa täydellisen kokoinen kaupunki, ei niin iso etteikö siellä voisi liikkua autolla tai kävellä kaduilla ilman tungeksivia ihmislaumoja, mutta kuitenkin riittävän kokoinen niin että siellä on tarpeeksi valinnanvaraa lähes joka makuun. On se Jyväskyläkin ihana kaupunki asua, mutta eron Tampereeseen huomaa esim siinä, ettei täällä ole samaa tarjontaa erikoisemmissa kahviloissa, ravintoloissa tai vaatekaupoissa.

Minealle päivän kohokohtia oli treffata Särkässä yhtä parhaista ystävistä, ystävää joka viime kesänä muutti melkein naapuritalosta yli sadan kilometrin päähän Tampereelle. Särkkään meidän kanssa lähti myös veljeni oman porukkansa kanssa, joten lapsia riitti niin että tuskin jäätiin keneltäkään ohikulkijalta huomaamatta meuhkatessamme siinä ympäri Särkkää. Minealle otettiin alle 120-senttisen ranneke, jonka sai puhelimella ostettua nettikaupasta pari euroa edullisemmin. 100-120-senttisille oli ehkä noin kymmenen laitetta, joihin pääsi itse, mutta Nikokin otti lopulta rannekkeen, jotta pääsi Minean ja Nooan kanssa käymään useammissa laitteissa. Aikuisen seurassa Minea pääsi suurimpaan osaan härveleistä, vain hurjimmat kieputtajat jäi pois.

Minea ja Nooa tykkäsivät molemmat laitteista hurjan paljon, ja ehdittiinhän me käydä varmaan lähemmäs 20 laitetta ellei, jopa enemmänkin! Lintsillä emme ostaneet rannekkeita ollenkaan, joten huvipuistoja on hankala verrata toisiinsa, mutta se on varmaa että Lintsillä on kaikista puistoista ainutlaatuisin tunnelma, ja Tykkimäki taas oli huonoin valinta pienemmän lapsen kannalta (parhaimmillaan se on alakouluikäisen kanssa). Tällä(kin) kertaa multa jäi kaikki laitteet käymättä, koska pääni ei kestä ollenkaan kieputuksia, pyörimisiä tai keinumista, ja toisaalta oli ihan kätevääkin että toinen meistä oli tilanteen mukaan joko Nooan tai rattaiden vahtina. Minealla oli rannekkeena ipana-avain, jolla olisi päässyt myös Koiramäkeen, mutta aika ei meillä riittänyt kuin laitteissa ravaamiseen. Jokohan huvipuistoissa muuten alkaa vähitellen olla lähempänä offf seasonia, koska jonot laitteisiin ei olleet lähellekään huipputasoa ja mikä vielä parempi, Särkässä palvelu pelasi myös pienemmissä kojuissa ja ruokapaikoissa.

Särkän kanssa samalle aamulle kävimme myös kävelemässä Tallipihan poikki. Tallipihalla olisi päässyt pientä maksua vastaan hevosajelulle tai ponitalutukseen, mutta sitä Minea arasteli vaikka muuten Särkässäkin oli innoissan menemässä lähes laitteeseen kuin laitteeseen. Tallipiha on kuitenkin omalaatuinen paikkansa, jossa suosittelen käymään, ihan niin kuin Pyynikin munkkikahvilassakin.