BLOGIKIRPPIS!

blogikirppis IMG001

Nytpä tiedätte mitä tehdä ensi viikon lauantaina! Ottakaa kaveri mukaan ja tulkaa blogikirppikselle veturitalleille Jyväskylän keskustassa. Viime kesänä kirppis järjestettiin ekaa kertaa, ja suosio oli kuulema ollut niin valtava että ostajia oli pitkäksi jonoksi asti ennen kuin ovet aukesivat. Silloin meikäläinen oli juhlimassa häitä, mutta tänä vuonna mukana myymässä meille pieneksi jäänyttä vaatetta sekä kodin tavaraa ja astioita. Ehdin jo pakata autoon neljä kassillista Nooan ja Minean vaatteita, astioita, yhdet verhot, päiväpeiton, muutamia kirjoja ja jotain omastakin vaatekaapista. Aion vielä jatkaa inventoimista viikolla, joten tavaran ei ainakaan luulisi loppuvan kesken mun pöydästä, vaan pengottavaa tulee runsain määrin. Suurimmaksi osaksi hinnnat on paria euroa, joitakin Pomppeja ja muuta ”merkkitavaraa” lukuunottamatta, mutta myymään tullaan joka tapauksessa kaikki pois -mentaliteetilla eikä hintojen pitäisi päätä huimata.

blogikirppis IMG003 blogikirppis IMG004 blogikirppis IMG005

Mun lisäksi myymässä on monia ihania bloggaajia, kuten hyvät ystäväni Piipadoon Piia & Paula, Pieces of miracles Essi, Lillaloven Laura, Paula Pisara-blogista, Projektilan Katja ja Casa Volmarin Jenna. Käy tykkäämässä facebookissa, josta näet myös koko listan myyjistä. Nähdäänhän siellä!

LAPSIMESSUJEN SUOSIKIT

lapsimessut IMG001 lapsimessut IMG003 lapsimessut IMG005 lapsimessut IMG006 lapsimessut IMG008 lapsimessut IMG009 lapsimessut IMG010 lapsimessut IMG011 lapsimessut IMG012 lapsimessut IMG013 lapsimessut IMG014 lapsimessut IMG015 lapsimessut IMG017 lapsimessut IMG018 lapsimessut IMG019

Sydämiä viime postauksen tsemppaajille <3 Kyllä kannatti avautua, sillä seuraavana yönä tapahtui jotain niinkin käsittämätöntä että Nooa nukkuin yön vain kahdella heräämisellä – halleluja sille! Nämä päivät tuntuu nyt menevän tosi vaihdellen, sillä tänään on ollut lähes itkuton päivä, ja eilen taas parin sadan kilsan matka Lahteen meni hampaita kiristellen, kun Nooa huusi takapenkillä loppumatkasta naama punaisena. Huomattiin taas kolmen vuoden tauon jälkeen olevamme siinä(kin) samassa tilanteessa, että automatkat kuljetaan pysähdellen tien sivuun heiluttamaan vauvan autokaukaloa samalla miettien, miten ihmeessä tämä voi olla mahdollista. No, kaikki toivo tulevaan ja onneksi on näitä loistaviakin päiviä!

Olin ihan kahden vaiheilla, mutta lopulta en uskaltanutkaan ottaa Nooaa tänään mukaan Lapsimessuille ja hyvä niin, sillä kolmen tunnin kiertely messuhallin ruuhkassa ei olisi sujunut ihan niin jouhevasti vauva käsivarsilla kulkien. Sain kyyditkin järjestymään paremmin, joten hyppäsin Evelinan ja Essin kyytiin Lahdesta, huristelimme Pasilaan ja kolusimme kojut läpi välillä herkutellen hattaralla, lakulla ja suklaahedelmillä. Lakut oli perussettiä, mutta mansikkahattaraa olisin voinut syödä enemmänkin, koska tajusin vasta tänään että normaalisti hattarahan ei maistu miltään. Ja ne suklaahedelmät! Niitä aion testata jo huomenna kotona mansikasta, banaanista ja ananaksesta.

Kokonaisuudessaan messut oli mulle lievä pettymys. Olisin toivonut vauvantarvikkeiden, lastenvaatteiden ja puuhapisteiden lisäksi edes jotain lastenhuoneen sisustukseen liittyvää tai inspiraatiota ja tarvikkeita lastenjuhliin. Tuntui myös, että kaikki esillä oleva oli jo moneen kertaan nähtyä eikä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta tuotteiden ja vaatteiden joukossa juurikaan ollut mitään uutuusjuttuja, eikä myöskään kovin monia pienempiä suomalaisia lastenvaatemerkkejä, jotka olisi ehdottomasti olleet kiinnostava lisä isojen brändien joukossa. Luulen että messuista varmaan saisi enemmän irti raskausaikana tai esikoisen vauva-aikana, jolloin kaikki oli ainakin meillä vielä uutta ja ihmeellistä, ja messuilla olisi päässyt tutustumaan tarvikkeiden ihmemaahan ja shoppaamaan vauvalle vaatteita odottamaan. Tai sitten olisi pitänyt ottaa Minea mukaan, varata aikaa paljon enemmän ja asennoitua päivään niin, että messuille lähdetään touhuamaan lapsen kanssa ja extrana tulee shoppailut jos mahdollista.

Mitkä sitten oli mun messusuosikkeja hattaran ja hedelmien lisäksi? Ehdottomasti Metsolan  pirteät vaatteet, Gugguun trikoot, Punavuoren Peikon rodinit, Crocsin pastelliset uutuudet, Love to Dreamin kapalopussit ja Lumoan tyttömäiset mekot. Metsolan pisteellä olisin voinut kuluttaa enemmänkin rahaa, sillä sulat, pisarat, timantit ja viikset oli kaikki niin ihania kuoseja että mielelläni täyttäisin meidänkin kaapit niillä. Crocsilla ihailin jo toistamiseen turkooseja kumppareita ja naisten kesän uutuuksia lenkkareissa ja kesäkengissä. Gugguun vaatteet oli tosifaneille kelvanneet niin hyvin, että jäljellä oli enää hajakokoja suosituimmista jutuista – ja itse asiassa sama oli Crocsin keltaisten kumppareiden koko Suomen tilanne. Punavuoren Peikolta sai rodineita alella, joten lopulta mun matkaan lähti parit housut Nooalle, uusi Love to dream unipussi isommassa koossa ja Minealle Metsolan timanttileggarit. Ketkä muut kävitte messuilla ja mitä tykkäsitte? Tuliko tehtyä ostoksia ja löytyikö omat lempparikojut?

VIIME VIIKON SEIKKAILUT

clogparty IMG0011

clogparty IMG005 clogparty IMG001 clogparty IMG009 clogparty IMG0012 clogparty IMG004 clogparty IMG0016 clogparty IMG006 clogparty IMG0014

Vihdoin täälläkin aletaan olla jälleen elävien kirjoissa, ja tauti tuntuu muuten olevan ohi paitsi jalat on edelleen voimattomat ja päässä heittää vähän väliä, huh! Vähän harmittaa että Lahti-reissu meni sairastaessa kun olin taas etukäteen tehnyt ties millaisia kunnianhimoisia suunnitelmia mahdollisimman monen kaverin tapaamisesta. Aina niin vähän aikaa ja niin paljon tehtävää kun pyörähtää vanhoilla kotinurkilla. Lahti se tuntuu vaan olevan entisellään, samoja laatikkomaisia kerrostaloja keskusta täynnä, edelleen sama mummo moikkaamassa autoilijoille ja lähestulkoon samat vanhat naamatkin katukuvassa kuin joskus aikoinaan. Kiva kaupunki käydä, mutten usko että osaisin enää Jyväskylän jälkeen palata kotikaupunkiin..

Torstaina ehdin käydä sen verran kaupungilla aamulla, että pistin melkein puolet meikkipussista uusiksi. Istuin varmaan kyllästymiseen asti Kicksin myyjän meikkailtavana, ja sen verran hyvin pysyi myyjällä pensselit kädessä että mukaan lähti kaikki kokeillut meikit ja siveltimetkin. Voin jo nyt todeta, että eipä tullutkaan lopputuloksesta itse tehtynä lähellekään samanlainen mutta hei, jotain on yritettävä. Keskiviikkoilta taas vietettiin Minean, Essin ja Paulan kanssa siellä Crocsin tapahtumassa Möhiksen ollessa hyvässä hoidossa mun vanhemmillani. Kaikki oli onneksi mennyt hyvin, vaikkei Möhis suostunutkaan käymään iltaunilleen ennen tissille pääsyä, ja äiti oli haltioissaan uudesta unipussista joka kuulema teki ihmeitä pojan rauhattomuudelle.

Clog partyissa vanhemmat lapsineen sai ihastella Crocsin kevään ja kesän uutuuksia ja Minean ehdoton lempparijuttu, lapset sai valita crocsit itselleen ja tuunata ne erilaisilla jibbizeillä ja siirtokuvilla. Mitä enempi sitä parempi tuntui olevan lähes joka lapsen koristelun lähtökohtana, niin myös Minean joka valkkaili kenkiinsä prinsessoja, timantteja ja eläimiä. Turkoosista väristä olin suoraan sanottuna vähän hämilläni, kunnes tajusin että kaikki sininen on noussut meilläkin ihan uuteen arvostukseen sen jälkeen kun Eve ja tytöt toi synttärilahjaksi Frozen-leffan. Ja Frozeniahan muuten Crocsin kesämallistosta löytyy! Minea valkkaili hyllyiltä kenkiä ja muuta tavaraa omalle toivelistalleen sitä tahtia etten meinannut perässä pysyä. Frozen-crocsit, frozen-laukku, frozen-reppu, yhdet persikkaiset sandaalit, pinkit ja turkoosit kumpparit, vilkkuvat clogit.. Seuraavasta aamusta eteenpäin turkoosit crocsit on sisällä olleet kuin liimattuina Minean jalkaan, ja samalla katsotaan puhelimesta frozen-pätkiä ja lauletaan englanniksi mukana. Kuinkas muutenkaan!

Oletteko jo ehtineet tsekata Crocsin kevätuutuudet? Suosittelen! Värit on nimittäin lasten ja aikuisten puolella niin herkulliset, että meinasin jo tilata yhdet turkoosit kumpparit jemmaan odottelemaan Möhistä 😀

1 4 5 6 7 8 9 10 11