Tämä postaus tulee nyt pienellä viiveellä, mutta en malttanut silti olla kirjoittamatta meidän halloween-bileistä, jotka pidettiin jo reilu viikko sitten sunnuntaina. Voisi sanoa, että meillä on tyttöjen kanssa muodostunut perinteeksi pitää lapsille halloweenit, ensin ne järjesti Katriina, viime vuonna meikäläinen ja nyt Essi. Tällä kertaa päädyttiin nyyttäriperiaatteeseen, niin että kaikki teki jotain eikä Essille jäänyt liian isoa hommaa koristeluiden ja tarjottavien kanssa. Pitäisi ehdottomasti useamminkin järjestää nyyttäreitä, koska kaikki meistä kuitenkin on innokkaita leipomaan ja kyllähän se vaan on aikamoinen duuni tehdä kaikki alusta loppuun itse, jokainen juhlia järjestänyt varmasti tietää mitä tarkoitan.

Tiedän, että varmaan monet teistäkin on sitä mieltä, että halloween on täysin turha jenkkien juhla, joka olisi voinut jäädä tulematta Suomeen, mutta meillä halloween oli todella odotettu jo kuukautta, paria etukäteen. Mun puolesta kaikki juhlat on tervetulleita, koska teemojen suunnittelu on hauskaa, ja jokainen syy järjestää jotain vähänkin erikoisempaa ystäville on pelkästään hyvä juttu. Arki voi joskus olla niin raskasta, ettei jaksaisi mitään ylimääräistä mutta toisaalta, eikö ne erityiset päivät juuri tee kaikesta niin paljon siedettävämpää? Musta ainakin tuntuu, että koko viikko menee huomattavasti kevyemmin, kun edessäpäin on jotain kivaa, jota odottaa. Ja kuten jo sanoin, yhdessä tekemällä kaikki pääsee helpommalla, ja kynnys järjestää juhlia laskee selkeästi.

Jos juhlia odotin minä, niin kyllä ne oli kova juttu Mineallekin. Etenkin asun suunnitteleminen mainoslehtiä selailemalla, puvun valitseminen lelukaupasta ja lopulta se, että asua sai pitää kotona, hoidossa ja juhlissa useamman päivän putkeen. Menin halloween-fiiliksissä ostamaan lapsille pienet haamupallotkin, vaikka olinkin jo kaupan kassalla ihan varma, ettei ne tulisi Nooan käsittelyssä kestämään paria päivää (tuntia) kauempaa. Nooallekin käytiin Lindexiltä ostamassa luurankohousut ja järkevästi valitsin teepparin, joka menee käytössä jatkossakin. Yritin alkuun ehdotella Mineallekin jotain käytännöllisempää asua, jonka osia voisi hyödyntää muissakin vaateyhdistelmissä, mutta kun kerran olin mennyt lupaamaan minkä asun tahansa, niin tottakai tyttö piti päänsä ja valitsi käytännöllisen sijaan oman lempparinsa. Hieman suunnitelmat muuttuivat matkan varrella laimeammiksi, kun mekosta jätettiin pois kauluri eikä Minea halunnut naamaan maskeerauksiakaan – ehkä oma peilikuva olisi ollut liian jännittävä itsekään katseltavaksi?

Mitenkäs teillä? Juhlitteko halloweenia vai jättäisittekö koko juhlan ennemmin amerikkalaisten huviksi?

Ehdin jo vähän aikaa sitten kuvitella, että Frozen-innostus ja Frozen-juhlat on meidän osalta ohi, mutta tänään päästiinkin vielä viettämään yhdet bileet tällä teemalla. Lauran tyttö täytti neljä, ja Minean toiveena oli ollut juhlia Frozen-synttäreitä, joten Laura oli koristellut kotia sinisellä ja hopeisella, ja tilannut jäälinnakakun ja muita ihania sinisiä herkkuja. Pitkästä aikaa mekin nähtiin Lauran, Even, Katriinan ja Essin kanssa, sillä nykyään ihan oikeasti tuntuu olevan lähes mahdotonta järjestää yhteistä aikaa. Yksi meistä tekee reissutöitä, toinen ajelee Jyväskylä-Porvoo-väliä vähän väliä ja kolmas on ihailtavan aktiivinen arjessaan järkkäilemään kaikenlaista pientä kivaa sukulaisilleen ja naapurustolle. Ehkä hieman väljemmät aikataulut on mulla ja Essillä, mutta arkitreffejä hankaloittaa omalla osallani ainakin se, että kaksi päivää viikossa menee Minean harrastuksiin, eikä lapsetkaan aina hoidon jälkeen jaksa mitään niin kovin ihmeellistä ohjelmaa. Onneksi tämä päivä saatiin järjestettyä, ja ehkä seuraavaksi nähdään jo halloweenin aikaan!

Mietin tänään synttäreiden jälkeen, kuinka kivan rennosti meillä parituntinen lasten kanssa meni. On hassua, kun viime päivinä mediassa on kovaan ääneen puhuttu siitä, miten vanhempien tulisi järjestää vaatimattomampia synttäreitä lapsilleen, koska muuten se aiheuttaa epätasa-arvoa ja voi olla loukkaavaa. Onhan se hienoa, että lasten tasa-arvo on puheenaiheena, mutta kun samaan lauseeseen yhdistetään lasten juhlat ja valtion puuttuminen, niin se kieltämättä aavistuksen huvittaa. Vanhemmille on annettu ohjeistuksia siitä, ketä olisi hyvä synttäreille kutsua (esim koko päiväkodin ryhmä tai tyttöjen synttäreille tytöt jne) ja miten kutsuminen tulisi tehdä ja itse asiassa, meitäkin ohjeistettiin lasten ryhmiksessä samasta asiasta. Se on kieltämättä silkkaa kiusaamista, jos vain yksi ryhmästä jätetään kutsumatta juhliin, mutta ihmettelen suuresti, milloin meistä vanhemmista on tullut niin uusavuttomia, että tällaiseen asiaan pitää valtion ja päiväkotien ohjeistaa?! Eikö jokainen äiti tai isä omaa sen verran pelisilmää, että reiluuden nimissä kutsuu kaikki mukaan juhlimaan (kenellä siihen on varaa?!) tai vaihtoehtoisesti hoitaa kutsumisen jossain muualla kuin päiväkodissa. Nyt vallitsevassa keskustelussa on myös puhuttu siitä, että nykyään lahjat on koko ajan kalliimpia eikä köyhemmillä perheillä ole varaa osallistua syntymäpäiville, jos niitä on vuodessa kovin monet. Kuka senkin muka on määrittänyt, että lahjan tulee olla kallis? Kyllä kaikissa lastenjuhlissa, joissa mä olen käynyt, on ollut täysin ok tuoda vaikka värityskirja ja värikynät, tai miksei vaikka leffalippu, joka varmasti tuo saajalleen iloa. Yksikään tuntemani äiti (puhumattakaan lapsesta!) ei katso pahalla sitä, ettei paketista kuoriudu se uusin ja hienoin poni tai barbi, ennemmin päinvastoin.

Joskus tuntuu, että ihmisiltä unohtuu maalaisjärki ja arkisista asioista tehdään itselle liian vaikeita. Ihana 4-vuotias Minea oli viikonloppuna superonnekas lapsi, kun sai juhlia syntymäpäiväänsä useammassa osassa, monella eri kokoonpanolla ja vielä noin upeilla Emily’s cakesin leipomilla tarjottavilla. Olen ihan varma, että tyttö osasi olla kiitollinen kaikesta tästä äitilleen, joka juhlat oli järjestänyt, mutta olisi ollut ihan yhtä onnellinen ystäviensä ja sukulaistensa kanssa ilman mitään sen ihmeempiä järjestelyitä. Ja ne lahjat, kaikki toimme tavallisia, edullisia pieniä muistamisia, joista on iloa saajalle mutta jotka eivät olleet kilpavarustelua äitien tai lasten kesken – jotain oli kuitenkin kiva antaa, koska se nyt yleensäkin kuuluu synttäriperinteeseen. Kiitoslahjoina lapset saivat lähtiessään tikkarit ja tatskat, ei nekään millään tavalla pröystäilevää mutta silti ilahduttivat kivasti mieltä. Kertokaa mulle, onko tämä nykyinen synttäriongelma enemmän meidän vanhempien kuin lasten keksimä vai jääkö multa vain jokin olennainen pointti tajuamatta, koska tällaisenaan koko keskustelu tuntuu hieman nurinkuriselta.

P.S. Yksi toinenkin asia, jota en millään halua tajuta, on se että Nooa oikeasti on jo noin iso poika! Siinä se tänäänkin päättäväisenä seisoi yrittämässä laittaa omaa vetoketjuaan kiinni, ihan vaan koska tahto tehdä itse on niin kova. <3

Syksyn synttäriputki käynnistyi sunnuntaina iltapäivällä, kun lähdin lasten kanssa suoraan Helsingistä kotiuduttuani Katriinan tytön Nean synttäreille. Moni teistä varmasti muistaakin Katriinan, joka vielä noin vuosi sitten kirjoitti suosittua Hetkiä-blogia? Ystävyys Katriinan kanssa alkoi aikoinaan blogin kautta, kun aloimme porukalla jutella Tampereen minimuotikirppiksellä (jossa meikäläisen ei edes alkujaan pitänyt olla!), ja vaikka bloggaaminen on Katriinan osalta ohi, niin onneksi ystävyys on silti säilynyt. Jossain vaiheessa muistan huvittuneena seuranneeni blogiemme kommentointia, kun lukijoita epäilytti, onko blogiporukkamme ystävyys täysin aitoa. Tottahan se on, että joidenkin kanssa tulee vietettyä enemmän aikaa kuin toisten, mutta vähintään kerran päivässä tulee kuulumiset vaihdettua whattsappin puolella.

Katriinan tuntien osasin jälleen odottaa jotain ihanan herttaista ja söpöä! Kerran Katriina päätti, ettei panosta seuraaviin juhliin juuri lainkaan, mutta lopulta kaikki oli viimeisen päälle laitettu – minkä sitä esteetikko luonteelleen voi, haha. Nyt teemaksi oli valittu teekutsut, ja Katriina oli ostanut kertakäyttöisten pahviastioiden sijaan ihanan posliinisen teeastiaston, joka oli katettu jopa lastenkin pöytään. Usein huomaan synttäreiden lähestyessä tuskastelevani sitä, ettei istumapaikkoja ole riittävästi, ja ruokailut joutuu hoitamaan kahdessa osassa niin että lapset syö ensin ja vasta sitten on aikuisten kahvitteluvuoro. Katriina oli keksinyt tähän loistavan ratkaisun kasaamalla tilapäisen pikkupöydän betoniharkoista ja vanerilevystä. Pöytä oli suunniteltu synttäreitä varten, mutta se toimii varmasti loistavasti myöhemmin terassilla tai miksei ihan lastenhuoneessakin piirustuspöytänä. Tuoliongelmaltakin säästyy kun korvaa tuolit näteillä tyynyillä!

Koristeluiden lisäksi myös tarjoilut oli erityisen maistuvat, eikä muuta voi olettaakaan kun mukana oli Katriinan miehen Timon tekemiä porkkanamuffinsseja. Tiedän, että sielläkin ruudun takana on muutama, jotka on tuota ohjetta täältä kyselleet, mutta koska resepti on Timon suvun ylpeys, ei mulla ole lupaa jakaa sitä blogissa. Katriina kuitenkin muistaakseni lupasi laittaa sen sähköpostilla jakoon, joten innokkaimmat voi meilata mulle, ja mä laitan viestiä sitten eteenpäin.

Nooa oli isompien lasten joukossa jotenkin erityisen murunen, kun toinen hörppi muiden mukana mehua teekupistaan ja pokkana valkkaili pöydästä herkkuja suuhunsa. Tyypillä riittää temperamenttia enemmän kuin porukkamme muilla lapsilla yhteensä, ja jos jotain ei saa tehdä oman pään mukaan tai isosiskon perässä, niin sen kuulee varmasti kaikki lähistöllä hengailevat. Välillä mietin, mihin Nooan kanssa vielä myöhemmin joudutaan, mutta eikös se päättäväisyys ole vain hyvä juttu siinä vaiheessa, kun pitäisi itse alkaa ottamaan vastuuta omasta elämästään? Vai johtuukohan tämäkin vain siitä, että tuolle pienelle hymyilevälle jäätäpäälle on lähes mahdotonta sanoa ei, ja niinhän se taitaa olla, että sen edestään löytää minkä taakseen jättää.

Loppuvuoden meillä onkin vähintään yhdet lastensynttärit per kuukausi, joten omalle dieetilleni olen surutta sanonut hyvästit, ainakin toistaiseksi. Tuntuu vähän hassulta ajatella, että tässä tosiaan eletään jo elokuun puoliväliä, yhtäkkiä se onkin jo joulu ja siitä seuraavana muutto uuteen kotiin! Tänään kävimme vielä illalla pyörähtämässä raksalla, ja taas sitä kummasti keksi vaikka kuinka monta asiaa, jotka nyt tekisimme toisin, mutta olen päättänyt suunnata katsetta kohti tulevaa ja keskittää energiani siihen, mihin vielä on mahdollista vaikuttaa. Olisiko teillä heittää vinkkejä esim moderneista keittiöistä tai kertoa kokemuksia mikrosementin laittamisesta itse?