Moikat lauantaihin! Täällä vietetään superlaiskaa viikonloppua eli ohjelmassa ei oo mitään erityistä, pelkästään överiherkuttelua, vähän ulkoilua ja tietenkin jonkin verran telkan tuijottelua. On jotenkin energiat aika nollissa, vaikka tietää joululoman häämöttävän jo neljän työviikon päässä eikä äitiyslomaankaan ole lomat poislukien kuin 7 työviikkoa, käsittämätöntä!
Aamulla lähdettiin kävelemään parin kilsan päähän palolaitokselle, kun Minean hoidossa oli ollut puhetta avoimien ovien päivästä ja tietenkin Minea sitten puhui tapahtumasta kotonakin innoissaan. Oikeastaan tää sopikin täydellisesti päivän aloitukseksi, kun ei olisi innostanut puistossakaan nököttää koko aamupäivää – myöskään kaupungissa lahjaostoksilla kiertely ei tunnu viikonlopun ruuhkissa kovin innostavalta ajatukselta. Palolaitoksella ihmeteltiin tulen sammutusta, päästiin paloauton kyytiin pienelle ajelulle ja tutustuttiin tiloihin noin yleensäkin. Vaikka Mineaa kovasti kaikki kiinnostikin, niin osaan kuvitella että pienet pojat on tuollaisesta sata kertaa enemmän innoissaan. Tai ainakin meiän prinsessatytölle joku barbitalokierros olisi varmana ollut mieleenpainuvampi 😀
Jos nyt viikonloppu laiskotellaan, niin pari viimeistä päivää onkin ollut normaalia ”riehakkaampia”. Sain hyvin poikkeuksellisesti kaksi vapaailtaa peräkkäin kun ensin torstaina maisteltiin uutuusmakuja paikallisessa ravintolassa bloggaajaporukalla ja eilen kokoonnuttiin Evelinalle herkuttelemaan ja kuuntelemaan tuote-esittelyä hyvinvointituotteista. Eilinen oli jälleen mahtava irtiotto siitä perinteisestä kotimeiningistä, ja olihan ne tuotteetkin vähintäänkin mielenkiintoisia.
Meille esiteltiin Foreverin aloe vera -tuotteita, joilla sanotaan olevan monia terveydelle hyviä vaikutuksia, ja rasvojen ja geelien kehutaan sopivan melkeinpä tilanteeseen kuin tilanteeseen. Musta tuntuu ettei mun superkuiville käsille ole olemassakaan riittävän pitkään kosteuttavaa rasvaa, mutta Forever tuntuu merkkinä kovinkin kiehtovalta jo siksi että niin moni on hurahtanut näihin ihan täysillä. Tuotteista oli kertomassa Riina ja Maarit, jotka hekin vannoivat luotettavuuden, toimivuuden ja riittoisuuden nimiin – erityisesti he suosittelivat aloe vera juomaa ja Argi-ravintolisää kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin osana.
Yleisesti oon aika epäluuloinen kaikkien hyvinvointi-tuotteiden suhteen, ennemminkin se hyvä olo lähtee liikunnasta ja terveellisestä ravinnosta kuin mistään ihmeaineista. Foreverin tuotteet kuitenkin kiinnostaa, koska esim aloe vera-juomassa raaka-aine on luonnon oma tuote eikä purkillinen keinotekoiesti valmistettuja pillereitä. Uskalsinkin tilata itellenikin kokeiluun kuukauden kuurin maustettua aloe vera -juomaa, katotaan sitten kuukauden päästä onko mitään muutosta nykyiseen tapahtunut. Sinänsä ehkä vähän huono lähtökohta, koska mä koen muutenkin voivani oikein hyvin enkä kärsi esim uniongelmista tai vatsavaivoista. Jos teillä on kokemusta merkin tuotteista, jakakaa niitä kommenttiboksissa!
Isot kiitokset vielä Evelinalle, jonka herkkuja ei voi liikaa kehua, ja kauniille tyttöporukalle Essille ja Paulalle! Ja muistakaahan että vielä huomisen ajan ehtii osallistua pipoarvontaan täällä!
Oon lukenut Kideblogeja jo pitkään ja ekaa kertaa kommentoin 🙂 Kysyäkseni että, onko ”sääntö” näissä aloe vera juomissa muuttunut raskaana ollessa? Kun minä aikoinani olisin aloittanut aloe ”kuurin” , niin sitä ei suositeltu raskaana ollessa, sen takia että se niin voimakkaasti laittaa alussa kuona-aineet liikkeelle?! Mutta jos olisin jo pitkään sitä käyttänyt ennen raskautta, ei olisi kuulemma ollut merkitystä.. Jälkeenpäin kyllä kokeilin ja kovasti tykkäsin 🙂
Kiva että jätit kommenttia! Mulle ei ainakaan sanottu mitään raskaudesta ja näistä tuotteista.. Eihän tuo juoma ole mitään sen ihmeempää kuin luonnontuote, joten luulisi sen olevan ok. Pitää varmaan vielä varmistaa asia, tai sitten juottaa koko pönttö miehelle 😀
Minäkin olin kaverin Aloe-kutsuilla kesällä ja aloitin sen jälkeen tuon saman kuukauden kuurin. Ainakaan siinä ajassa en huomannut mitään vaikutusta omassa olossa, ja koska oltiin kesällä kuitenkin paljon reissussa, tuntui jotenkin vavalloiselta kuljetella jääkappisäilytyksen vaatinutta pönikkää mukana ympäriinsä. Tuosta kuorinnasta kuitenkin tykkäsin kovastikin, ja erityisen hyvä se oli kuiville käsille ja jaloille.
Höh, tätä niin hehkutettiin että salaa jo aavistuksen toivoin että juoma oikeesti toimisi.. Toisaalta se järkiminä kyllä sanoikin että ei voi olla jostain yhdestä juomasta hyvinvointi kiinni!
Foreverin tuotteet on mulle tuttuja! Omasta kaapista löytyy propolisvoide, scrub, gellyvoide, heat lotion ja mitähän vielä.. 😀 Talvisin käytän sitä jojobashampoota, kun päänahka kuivuu muuten liiaksi! Juomaakin olen juonut, kokeilin 2 kuukautta mutta eipä se minussa saanut aikaan muuta kuin paljon näppylöitä naamaan 😀
-Mirka
Sähän oot siis oikee expertti näitten suhteen :)! Olisko ne kuona-aineet alkanut poistumaan jos kerta tuli näppylöitä.. Enpä tiiä, saa nähä onko mitään vaikutusta muhunkaan.
Ihania herkkuja oli teillä kutsuilla 🙂
Työkamuni myy myös näitä tuotteita ja olen ajatellut tilata ainakin rasvaa.
Mukavaa sunnuntaita.
Evelina on oikee herkkutaituri! Rasvat on varmaan ihan perus ok, mullakin on pari työkaveria kehunut.
Olen vuosia käyttänyt kyseisiä tuotteita ja liputan todella niiden puolesta! Minulta löytyykin aikamoinen läjä eri tuotteita! Juomaa juon päivittäin ja siinä on tärkeää juoda joka päivä sitä sekä kannattaa juoda väh 3kk. Joku huomaa eron viikon jälkeen ja toinen 3kk! Lisäksi se puhdistaa ihoa eli minulla se työnsi pois esim ihottuman eli iho ensin paheni ja sitten parani.
Lämpimästi suosittelen näitä jokaiselle ja minun mielestä näitä voi käyttää myös raskaana ollessa! Puhdasta ruokaahan tämä on!! Varmasti tunget suuhusi paljon pahempiakin asioita huomaamatta… 😉 Ja lisäksi harva ihminen kuitenkin oikeasti syö niiin terveellisesti että pelkkä terveellinen ruoka riittää ja tämähän on tarkoitettukin kaiken terveellisen päälle eli yhtenä osana kokonaisvaltaista hyvinvointia.
Toi on niin totta, että tulee sitä pahempiakin juttuja suuhunsa laitettua kun aloe vera juomaa! Foreverin puolestapuhujat tuntuu vaan sanovan että mitään muuta muuttamatta ja pelkkää juomaa juomalla olo on jo ihan erilainen.. Eipä se selviä kun kokeilemalla!
Kannattaa ottaa tuotteista paljon paremmin selvää kuin uskoa vain esittelijöitä ja sitä, että monet on hurahtaneet tuotteisiin… Olen tutkinut näitä(kin) asioita perinpohjin, mutta täällä en viitsi ”dissata” mitään tiettyä tuotetta, vaikka toki hyvät ja täysin asialliset faktat mulla onkin.
Minulle Foreverin alo-juoma ei sopinut ollenkaan, mutta jotkut voivat siitä apua saada enkä sitä kiistä. Kokeilin juomaa silloin, kun oireilin sisäilmasta, eikä se auttanut mitään, mutta aiheutti vaan pahoja lisäoireita eikä kyseessä ollut mikään puhdistusreaktio, joka onkin monen esittelijän lempisana. inkin Maustettu juoma on niin karmean makuinen, että en meinannut saada sitä edes alas. Jos ei ole mitään tarvetta käyttää tällaisia tuotteita, niin en käyttäisi, ainakaan raskausaikana.
Joo saapa nähdä annanko mäkin juomani Nikolle juotavaksi.. Meille esittelijä ei oikeastaan kertonut lopulta mitään juoman vaikutuksista, kun sanoi ettei lain mukaan saa kertoa sen ominaisuuksista rehellisesti, kun tuotetta ei ole rekisteröity lääkkeeksi. Mutta kait jotkut on tästä suurtakin apua saaneet, tai sitten tähänkin pätee se, että uskolla voidaan parantaa vaikka mitä.