PÄTKISKAKKU

Melko harvat taitaa tällä kuppikakkujen aikakaudella enää tehdä perinteisiä kuivakakkuja? Mä olen leiponut ensimmäisen kakkuni varmaan heti kookospallojen ja pannukakun jälkeen joskus ala-asteikäisenä, ja kyllä ne kelpaa edelleenkin teen tai kahvin seuraksi! Kuivakakuistakin saa todella näyttäviä, jos jaksaa nähdä vaivaa koristeluun ja kuorrutteisiin, mutta useimmiten makeannälkäiset suut ehtii kakun kimppuun ennen kuin koristenäperrykset on kakun päällä – näin ainakin meillä!

Kuivakakut on siitä käteviä, että yhtä ja samaa reseptiä voi käyttää pohjana vaihdellen täytteitä ja kuorrutteita. Yksi kaikkien aikojen lempparini on fazerina-kakku eikä geishakaan hullummalta maistu. Pätkis-kakun ohje lähti mukaan ystävän kahvipöydästä, ja sanoisin että tämä toimii! Tykkäsin kakusta jopa enemmän seuraavana päivänä, jolloin maut oli tiivistyneet ja kakku mehevämpi, vaikka onhan tuore leivonnainen aina ykkönen. Parasta tässä on vielä se, että kakun valmistaa helposti illalla lasten mentyä nukkumaan, sillä vatkainta ei tarvitse ollenkaan, kaikki vain sekaisin ja kakku uuniin.

patkiskakku IMG001 patkiskakku IMG002

PÄTKISKAKKU

4 dl vehnäjauhoja

3 dl sokeria

1 tl vaniljasokeria

2 tl leivinjauhetta

3-4 rkl kaakaojauhetta

150 g sulatettua voita

2 dl maustamatonta jugurttia tai kermaviiliä

1 pussi Pätkistä

3 munaa

Sekoita kuivat aineet keskenään. Sulata rasva ja sekoita joukkoon Pätkikset. Lisää rasvan sekaan vielä jugurtti ja munat. Lopuksi sekoita joukkoon kuivat aineet. Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan ja paista 175 asteessa noin 45 min. Kumoa kakku kuumana.

Kuorrutus:

200 g suklaata (taloussuklaata tai halutessasi puolet taloussuklaata ja puolet Pätkistä)

100 g voita

Sulata kuorrutuksen aineet kattilassa sekoitellen ja kaada jäähtyneen kakun päälle.

Resepti: Myllyn Paras

PELTILEIPÄ

peltileipa IMG001 peltileipa IMG002

Jälleen olisi tarjolla viikonloppuvinkkiä, superhelppoa sellaista! Meillä jää viikonlopun kauppareissu melko usein lauantaille, kun perjantai-iltana ei jaksakaan enää lähteä markettiin pyörimään ihmisvilinän sekaan. Lauantaiaamuna jääkaappi ammottaa tyhjyyttään eikä aamupalaksi tahdo keksiä mitään kuivaa leivänpalasta erikoisempaa, tuttua? Tässä kohtaa hätiin tulee ystävän ohjeella valmistuva helppo ja nopea peltileipä, jota ei tarvitse kohottaa ollenkaan, vaan se ihan oikeasti on valmista parissakymmenessä minuutissa, eli about siinä ajassa kun peset hampaat, vaihdat yöpuvun kotihousuihin ja lenkität koiran. Ja hyvääkin tämä on, testatkaahan!

PELTILEIPÄ

4 dl vehnäjauhoja

5 1/2 dl kaurahiutaleita

1 1/2 rkl leivinjauhetta

1 1/2 tl suolaa

5dl maitoa

1/2 dl öljyä

1 1/2 rkl siirappia

Sekoita kaikki ainekset keskenään, levitä ohuelti leivinpaperoidulle pellille ja paista 225 asteessa 15-20 min.

PUNAHERUKKAMUFFINSSIT KINUSKILLA

Meiltä löytyy takapihalta entisten asukkaiden istuttamat musta- ja punaherukkapensas, joista saa joka vuosi muutaman kipollisen marjoja. Herukat ei varsinaisesti ole meidän herkkua, paitsi mehuna, mutta niistä saa leivottua yllättävän hyviä piirakoita ja muffinsseja. Käytän niitä paljon myös puuron ja jugurtin seassa yhdessä jonkun toisen marjan tai hedelmän kanssa niin että lopputulos on makeampi. Punaherukat ja puolukat on täydellinen yhdistelmä kinuskin kanssa, ja näissä muffinsseissa makua tuo myös fariinisokeri. Suosittelen kokeilemaan!

punaherukkamuffinssit IMG001

PUNAHERUKKAMUFFINSSIT (noin 15 kpl)

2,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 rkl vaniljasokeria
1 dl fariinisokeria
1 dl sokeria
200 g voisulaa
3 kananmunaa
noin 2 dl punaherukoita
Täyte:
2 dl kuohukermaa
1,75 dl fariinisokeria
Aloita valmistus kinuskista. Laita kerma ja fariinisokeri kattilaan, kiehauta seos ja anna poreilla viitisen minuuttia. Kinuski saa jäädä löysäksi. Siirrä kinuski jäähtymään jääkaappiin.
Valmista muffinssit. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää voisula ja munat sekä viimeisenä marjat, ja sekoita tasaiseksi. Kaada taikina muffinssivuokiin ja paista 200 asteessa 10-12 min.
Anna muffinssien jäähtyä kunnolla. Kun kinuski on täysin jäähtynyt, vatkaa se sähkövatkaimella vaahdoksi. Pursota kinuski muffinssien päälle ja nautiskele!
1 15 16 17 18 19 20 21 35