Moikka jälleen! Ette tiedäkään, kuinka ison ponnistelun takana tämä teksti on itselleni ollut, sillä pitkän tauon jälkeen kirjoittaminen tuntuu siltä kuin aloittaisi jonkin uuden harrastuksen. Kuin olisit paikalla ensimmäistä kertaa, ilman tuttuja ja ohjaaja pyytäisi sinua näyttämään kaikkien edessä jonkin ohjeistetun liikkeen – sellaisen jota et ole koskaan ennen kokeillut.

Useammankin kerran olen ladannut blogiin uusia kuvia aikomuksenani jälleen aloittaa, mutta koskaan ei ole ollut mitään kirjoitettavaa. Kaikki sanottava tuntuu ei-niin-tärkeältä että siitä kannattaisi jättää pysyvää jälkeä virtuaalimaailmaan. Instagramin päivässä katoavat tarinat on vieneet mennessään ja luoneet niin erilaisen, matalamman kynnyksen foorumin jakaa omaa arkea ja joskus jopa joitain ajatuksiakin. Mikä sitten muuttui? En vain yksinkertaisesti halua olla se tyyppi, joka luo itselleen ylitsepääsemättömiä kynnyksiä miettimällä asioita liikaa ja joka jättää tekemättä siksi ettei uskalla. Jos joku kysyisi vahvuuksiani, sanoisin yhdeksi tärkeimmistä heittäytymiskykyni ja sen, että melko ennakkoluulottomasti uskallan usein olla oma itseni.

Niinpä olen päättänyt jälleen kirjoittaa ajatuksiani tänne blogiin. Silloin kun itsestä tuntuu hyvältä ja siitä huolimatta, etten ole koskaan ollut hyvä sanojen kanssa. Sinänsä huvittavaa sillä työni liittyy hyvin pitkälti sanoihin ja yleisölle puhumiseen, mutta asiatiedosta puhuminen on itselleni täysin eri asia kuin omien ajatusten kirjoittaminen ylös.

Mitä meidän perheeseen nykyään kuuluu? Olisi toki kiva kertoa teille isoja uutisia menneestä ja tulevasta, mutta todellisuus on se, että arki näyttäytyy täällä edelleen hyvin samanlaisena kuin ennenkin. Töitä, perhettä, harrastuksia, omaa hyvinvointia, aikaa ystävien kanssa ja aika ajoin pieniä kotiprojektejakin. Ihan sitä tavallista siis, ja voisin jopa väittää arjen olevan ihanan tasaista ja ennakoitavaa juuri nyt. Perheessä on kuluneen vuoden aikana ollut liian paljon vakavia sairastumisia, mutta tällä hetkellä kaikki on ihan hyvin juuri tällaisenaan ja voin olla onnellinen siitä tasapainosta, jonka olen löytänyt perheen ja oman ajan välille.

Nyt kun jää on murrettu, tulen varmasti palaamaan tänne pikemmin kuin vasta ensi vuonna. Luulen että aiheet tulee olemaan pitkälti kotiin ja myös arkielämään liittyviä, sopivan kevyitä ja keskittyen kuviin. Toivottavasti tekin vielä löydätte mukaan, vaikka viime tapaamisesta onkin kulunut aikaa!

Olohuone meni ja koki melko ison muutoksen, kun yksi asia johti toiseen ja lopulta lähes kaikki meni lumipalloefektin lailla uusiksi. Ensin halusin vaihtaa sohvan, sitten löysin jo pitkään etsityn sohvapöydän ja lopulta oli vaihdettava mattokin, kun vanha ei vain yksinkertaisesti enää sopinut uuden sävymaailman kanssa.

Meille valikoitunut sohva on Adean Bon alcantara-kankaalla sävyssä Dune. Alkuun jännitin onko beige sohva ehkä liian beige tai liian tumma meidän muuten niin valko-harmaaseen olohuoneeseen, mutta lopulta voin sanoa sävyn osuneen täydellisesti oikeaan. Yhtään vaaleampi beige olisi jättänyt kokonaisuuden jopa liian valjuksi, joten onneksi uskalsin lähteä tähän vaihtoehtoon. Joskus todella kannattaa mennä oman mukavuusalueen ulkopuolelle löytääkseen entistä parempia ratkaisuja!

Syy, miksi sohvan vaihtoa lähdettiin harkitsemaan, ei millään muotoa ollut se etteikö entinen sohva olisi ollut erittäin laadukas ja hyvä istua, päinvastoin siitä luopuminen tuntui jopa typerältä juuri siksi ettei sohvassa yksinkertaisesti ollut mitään vikaa. Ostaessa edellistä sohvaa olimme moneen kertaan miettineet kahden koon välillä ja lopulta päätyneet pienempään, 211cm leveään sohvaan. Kuitenkin heti sohvan saavuttua totesin sen olevan liian pienen näköinen pitkässä olohuone-keittiö tilassa, ja siitä syystä meillä nyt kolmen vuoden käytön jälkeen onkin uusi sohva – noin 20cm leveämpi sellainen.

Hauskaa tässä on se, että rakentamisen aikaan tekemissäni suunnitelmissa meidän olohuoneeseen olen valinnut juuri Adean Bon-sohvan ja vieläpä beigenä. Lisäksi noista samoista suunnitelmista löytyy Adean Plateau -marmoripöytä, joten ehkä nyt voisi sanoa ympyrän tietyllä tapaa sulkeutuvan. Plateau-pöydästä meille valikoitui ruskea Emperador Dark, jonka uskon olevan vuosia kestävä hankinta. Vaikka marmori on melko herkkä materiaalina, peittää se elävän pintansa ansiosta hyvin kaiken elämän jäljen.

Entä se matto sitten? Maton kanssa mentiin helpoimman kautta (tai ei ihan kirjaimellisesti kuten kaikki instaseuraajani tietävät) ja se haettiin mistäs muualtakaan kuin Ikeasta. Matto on kooltaan 2x3m ja nimeltään Tyvelse. Loistava löytö, sillä ensituntumalta matto tuntuu jämäkältä ja riittävän laadukkaalta eikä hintaakaan ollut kovin paljoa. Voi olla että tässä tullaan vielä näkemään muitakin mattoja ajan myötä, mutta toivon että sohva ja pöytä ovat tulleet jäädäkseen.

Olemme asuneet tässä rakennuttamassamme kodissa nyt jo kolme vuotta. Se tuntuu toisaalta niin kovin lyhyeltä ajalta, etenkin kun ajattelee kuinka paljon keskeneräisyyttä kodissamme vielä on, mutta sitten taas kolme vuotta on riittävän pitkä aika, jotta joidenkin päätösten kanssa on ehtinyt mieli muuttua. Monesti ollaan muiden rakentajien kanssa naurettukin että siinä vaiheessa kun kaikki on valmista, saa jo todennäköisesti aloittaa toisesta päästä remontoimaan vanhaa. Joskus kuvittelin, että uuden talon rakentamisen etuna on nimenomaan se, että saa kerralla valmista eikä tarvitse olla aina rakentamassa tai remontoimassa jotain. Taisin olla kuitenkin melko väärässä, sillä ainakaan tässä talossa ei vielä koko kolmen vuoden aikana ole ollut sellaista kuukautta jolloin ei tehtäisi mitään.

Isompiakin projekteja meillä on edessä, mutta viimeisin valmistunut ”remontti” on makuuhuoneen seinien sävyn muutos. Rakentaessamme maalattiin kaksi makuuhuoneen seinää tummanharmaalla ja se tuntui silloin juuri oikealta valinnalta. Nyt myöhemmin koko kodin sävymaailma on kuitenkin aavistuksen pehmentynyt harmaasta ja valkoisesta kohti beigeä, puuta ja valkoista. Niinpä makuuhuone tuntui hieman eripariselta muun kodin kanssa ja päätin maalata harmaat seinät rauhoittavan vaalealla beigellä. Väriksi valitsin ihanan Tikkurilan muskoviitin (X484).

Muskoviitti on osoittautunut täydelliseksi valinnaksi. Lähdin alunperin ostamaan ajopuuta, mutta yhtäkkiä se tuntuikin liian tummalta edellisen intensiivisen tummanharmaan jälkeen ja niin päädyin katselemaan väriviuhkasta muita vaihtoehtoja. Kotona makuuhuoneen valaistuksessa muskoviitti tuntui heti hyvältä ratkaisulta – se oli enemmän lämpöiseen kuin harmaaseen taittava ja tummuusaste oli selkeästi valkoisesta erottuva mutta kuitenkin ihanan lempeä.

Tunnelma makuuhuoneessa muuttui oikeaan suuntaan vielä kun teimme spottivalojen keskelle paikan Ikean isolle pyöreälle paperivalaisimelle. Pehmeät neutraalinsävyiset pikkumatot haettiin myös Ikeasta ja vanhat Louis Poulsenin yövalot saivat jäädä paikoilleen.

Tällä hetkellä huoneessa ei juurikaan ole muuta kuin sänky, vaikka reilu 14m2 kyllä antaisi tilaa muullekin. Yöpöydät ovat hankintalistalla, verhot samoin ja Ikean Stockholm-kaappi oli alunperin suunnitelmissa. Yöpöydäksi olen katsellut mm &traditionin Lato LN8 -sivupöytää, mutta tarvitsisimme pöydät molemmille puolille eikä kyseinen pöytä ehkä sovi siihen tyyliin sommiteltavaksi. Hyviä vinkkejä kauniista yö- tai sivupöydistä otetaan siis ilolla vastaan!

Maalausprojekeilla on usein tapana levitä suunniteltua isommiksi ja niin meinasi käydä tässäkin tapauksessa. Pohdintaan nimittäin jäi se, pitäisikö myös olohuoneessa maalata sekä piristää Nooan huonetta jollakin tehostevärillä. Toistaiseksi olen tyytynyt vain lisäilemään alakertaan verhoja, mutta katsotaan kuinka pitkälle se riittää.

Yhtä lailla päivät kuin varmaan meidän perheen kuulumisetkin kulkevat viikosta toiseen samaa rataa. Vaikka olen pitänyt pientä hengähdystaukoa blogin kirjoittamisessa, en voi sanoa ettäkö elämässä mikään olisi sinä aikana mullistunut. Edes korona ei ole ollut meidän perheen mullistaja, sillä olen saanut todeta elämämme olleen aina hyvin kotikeskeistä ja pienelle reviirille levittäytynyttä – sen huomaa nyt jos koskaan, kun eristäytyminen ei ole muuttanut kovinkaan montaa asiaa. Suurin kevään tuoma muutos on ehkäpä ollut se, että auton sijasta vietän paljon enemmän aikaa tietokoneella.

Oikeastaan on ollut ihanaa huomata, kuinka joidenkin kaivatessa menetettyjä päiviä ja tekemättömiä reissuja, voin itse todeta elämän olevan omalla tapaa myös nyt ihan yhtä hyvää kuin koska tahansa. Olemme ehkä keskittyneet tiiviimmin omaan ydinperheeseemme, mutta juuri mitään emme ole menettäneet. Ainakin jos voidaan unohtaa säännöllinen hermojen menetys yrittäessä samaan aikaan tehdä töitä ja katsoa lasten tekemisten perään, mutta sitä ehkä voidaan tänä aikana kutsua pienimmäksi mahdolliseksi menetykseksi.

Oman työni siirryttyä väliaikaisti etätyöksi olen saanut opetella täysin uudenlaisia selviytymisen keinoja kotona lasten kanssa. Olen aina ollut todella huono sietämään sotkua ympärilläni, ajatukseni rauhoittuvat vasta sitten kun ympäristö on ensin rauhallinen ja seesteinen. Voinette kuvitella ettei tähän olla lasten touhutessa ympärillä päästy oikeastaan vielä yhtenäkään päivänä, joten olen joutunut toteamaan helpoimman tien olevan sen, että itse opettelen sulkemaan ympäristön ulkopuolelle. Niinpä olen viimeiset kaksi kuukautta työskennellyt tilassa, jossa tavarat ovat hujan hajan, lapset juoksevat kiljuen ovesta sisään ja ulos, etäpalaveri pauhaa taustalla ja pahimmassa tapauksessa yritän yhtäaikaa laittaa lounasta ja vaihtaa itselleni yöpuvusta päivävaatteisiin. Samaa toistettuani riittävän monta kertaa, voin tässä vaiheessa eristäytymistä todeta tilanteen vähitellen alkavan sujumaan kuin itsestään.

Onko teidän kodeissa siirrytty sujuvasti etäkouluun ja etätyöhön? Tuntuu toisaalta niin vapauttavalta, että vihdoin palaamme takaisin normaalimpaan arkeen mutta sitten taas en tiedä, onko hyvä palata takaisin kun juuri olemme ehtineet opetella uuden tavan toimia. Itseäni lohduttaa ajatus siitä, että ihan pian on kesä ja kaikkien lomareissujenkin puuttuessa saa ottaa rennommin. Suunnitelmia ei tänä vuonna tarvitse tehdä yhtäkään, ja se on kaiken kaikkiaan melko ihana ajatus.