Ei lupauksia mutta yksi lakko kuitenkin

En ole yleensä tehnyt uuden vuoden lupauksia, ehkä siksi että ne muutamat kerrat kun olen jotain luvannut, eivät ole onnistuneet niin kovin hyvin. Yhdenkin kerran päätin olla tammikuun ostamatta mitään, mutta sorruin jo päivän päästä ostamaan nahkasaappaat, jotka olivat liian hyvässä alennuksessa jättääkseni ne kauppaan. Vähintään kymmenen kertaa olen myös päättänyt lenkkeillä säännöllisesti läpi vuoden, mutta joka talvi viimeistään kovien pakkasten koittaessa sekin lupaus on tullut rikottua. Silti uusi vuosi tuntuu aina jollain tapaa uudelta alulta, ja sitä alkaa pohtia, missä asioissa voisi itsekin hieman petrata.

Tänäkin vuonna voisin keksiä vaikka kuinka monia arkisia asioita, joihin kiinnittää huomiota. Voisin olla ekologisempi, harrastaa enemmän hyötyliikuntaa, vähentää ruutuaikaa, syödä monipuolisemmin, liikkua enemmän, vähentää sokeria, olla parempi ystävä, panostaa työtehokkuuteen ja niin edelleen. Sen sijaan että kiinnittäisin huomiota kaikkeen siihen, mitä voisin tehdä paremmin, olen päättänyt keskittyä niihin elämän osa-alueisiin, jotka jo ovat hyvin. Panostan täysillä siihen, mitä osaan ja missä suoriudun jo valmiiksi hyvin, jotta saan arkeen vieläkin enemmän sitä sisältöä josta todella nautin. On turha lupailla asioita, joita ei kuitenkaan tule toteuttamaan – matkan varrella kokee itsensä vain epäonnistuneeksi ja pahimmassa tapauksessa lähtötilannettakin huonommaksi.

Ihan täysin ilman elämäntapamuutoksia en kuitenkaan tänäkään vuonna selviä, sillä jonkinlainen hetkellinen sokerilakko on välttämätön. Siihen ryhdyn vain siksi, että jaksaisin paremmin jälleen lenkkeillä eli harrastaa arkena sitä, mistä nautin. Totaalikieltäytymiset ei yleensä kuulu tapoihini, mutta sokerin kohdalla vain joko-tai toimii omassa tapauksessani. Myös sen tiedän kokemuksesta.

Uusi vuosi

Voisin tässä kohtaa vuotta kliseisesti taas ihmetellä, että miten tämä aika taas menikin niin nopeasti. Samaa ihmettelen myös lomastani, jota ihan vasta äsken lasten kanssa odotettiin ja suunniteltiin ja nyt se on jo melkein ohi. Pian olen itsekin vuoden vanhempi, Minea aloittaa koulun, kohta on taas kesä ja ennen kuin huomaankaan molemmat lapset muuttaa jo pois kotoa. Tuo meidän kuivunut joulukuusikin varisti viikossa lähes kaikki neulasensa lattialle, vaikka en millään muotoa ollut vielä valmis siirtämään kuusta olohuoneesta roskakatoksen seinän vierustalle. Mihin tämä kaikki aika katoaa?

Toisaalta taas, voisinhan katsoa asiaa toisestakin näkökulmasta. Olemme loman aikana ehtineet tehdä monia älyttömän hauskoja asioita, nähdä paljon ystäviä ja viettää täysin kiireettömiä päiviä perheen kesken. Kun tätä vuotta miettii taaksepäin, on vuoteen mahtunut paljon erilaisia tapahtumia eikä yhtään enempää olisi ehtinytkään. Taidan huomenna aloitta uuden tavan kokoamalla vuoden 2018 yhteen valokuva-albumiin, jotta vielä vuosienkin päästä muistaisin, kuinka paljon olemme saaneet yhdessä kokea ja kuinka onnistunut vuosi kokonaisuudessaan oli. Ja mitä tulee siihen joulukuuseen, saimme nauttia sen luomasta tunnelmasta viikon ajan – ja se maksoi vain alle kolmekymppiä.

Hyvää uutta vuotta!

Joulun jälkeen

Joulu oli ihana, ihan niin kuin edellisinäkin vuosina riippumatta siitä, missä sitä ollaan vietetty. Olemme yrittäneet nyt ottaa tavaksi olla aattona kotona, koska oman kodin joulu on parasta mitä tiedän, mutta toisaalta kaipaan ympärilleni myös paljon elämää ja sukua. Niinpä suuntasimme aattoaamuna Espooseen ja vietimme siellä kokonaiset kaksi yötä kyläillen Nikon kahdella veljellä. Autossa istumista tuli aatolle ja eiliselle kotimatkalle luvattoman paljon, mutta niin hienosti lapset jaksoivat, että eilen illalla piti hieman joustaa nukkumaanmenoissa ja pelata myöhään iltaan joululahjaksi saatuja pelejä.

Vaikka yleensä emme Nikon kanssa niitä lahjoja toisillemme ostele, tällä kertaa oli molemmat kuitenkin päättäneet yllättää. Niko oli hankkinut koko perheelle Tukholman risteilyn ensi kuulle ja minä pidennetyn viikonlopun Köpiksessä kesäkuussa meille kahdelle. Ehkä tämä yllättävä reissuinnostus kertoo siitä, että syksyllä olemme tehneet melko vähän mitään oman perheen kesken. Arkipäivät on usein menneet harrastaessa tai jossain muissa menoissa, mutta sitä perinteistä yhdessäoloa on ollut ehkä tavallista vähemmän. Nikon kanssa taas kahdestaan olemme viimeksi olleet treffeillä tai missään muuallakaan varmaankin vuosi tai kaksi sitten. Nyt taitaa siis olla jo korkea aikakin?

Lahjojen osalta oma saldoni melkeinpä olikin siinä, plus muutamat kynttilät ja ihanat pinkit karvatossut. Lapsilla taas oli hieman eri meininki, sillä lahjoja tuli paljon ja kaikki oli jälleen tarpeellisia ja tosi kivoja juttuja. Minea sai esimerkiksi jumppamaton, joka ehti jo tänäänkin olla kovassa käytössä ja yhteiseksi lapsille tuli sarjakortti Leon leikkimaahan. Paljon toivottu lahja Minealle oli jättimäinen Lol-yllätyspallo, ja Nooa taas on tänään touhunnut uudella Lego Ninjago rakennelmallaan ja unileluna kainalossa oli Lego-auto. Tänään alkoi jo tuntua siltä, että oma pääni oli täysin pyörryksissä kun molemmat lapset halusivat vuorotellen leikkiä jokaisella joululahjaksi saamallaan tavaralla – äitin kanssa tottakai.

Huomenna meillä taitaa olla edessä joulukuusen siirtäminen pihalle, sillä se taisi kuolla pystyyn jo ekoina päivinä ja nyt varistaa järjettömän paljon neulasia jo pelkästä hipaisusta. Kuusen hävittämisen jälkeen alan pikkuhiljaa kääntämään katsetta kohti uutta vuotta, jolloin meille tulee ystäväperhe kylään. Vielä en ole ehtinyt kyllästyä jouluruokiinkaan, joten niitäkin tulee ehkä tällä viikolla tehtyä, kun jääkaappiin jouluksi varaamilleni ruuillle ei kaikille ollutkaan käyttöä aattona.

Miten teidän joulu meni?

1 … 3 4 5 6 7 8 9 … 45