Pieni ele oikeaan aikaan

Olen pohtinut paljon ystävyyttä, sitä mikä erottaa kaveruuden ystävyydestä ja millaista on yleensäkin hyvä ystävyys. Sosiaalisena ihmisenä kaipaan seuraa ympärilleni, kutsun usein ystäviä kylään ja järjestän paljon juhlia. Nautin kaikenlaisista illanistujaisista, lenkkeileminen seurassa on parasta ja harvoin osaan sanoa ei jos ystäväni ehdottaa jotakin. En myöskään sano ei, jos ystäväni pyytää palvelusta tai apua, vaan ajattelen sen olevan minulle kehu, jos jonkun mielestä olen luottamuksen arvoinen.

Samaan aikaan olen ystävänä suorasanainen, usein jopa liiankin, en välttämättä osaa lukea tilanteita oikein ja voin helposti vaatia läheisiltäni liikaa olettamalla, että kaikki ihmiset kokisivat asiat yhtä suoraviivaisesti kuin minä itse. En osaa kysyä kuulumisia enkä osaa kysyttäessä myöskään niihin vastata, koska avoimena ihmisenä kuvittelen että kyllä ne kuulumiset keskustelun aikana tulee selville ilman kysymistäkin. Tunnistan itsessäni monia heikkouksia ystävänä, mutta silti niitä on kovin vaikea muuttaa, kun on tottunut toimimaan aina jollain tietyllä tavalla, tiedätte varmasti kaikki mistä puhun.

Joskus kuitenkin tulee vastaan tilanteita, jolloin en koe ystävyyden olevan kovin vastavuoroista, yllättäen viime aikoina näin on tapahtunut useammin kuin koskaan aikaisemmin. Tällöin olen miettinyt, onko kyse siitä ettei toinen ehkä koe samanlaista sosiaalisuuden tarvetta vai enkö ole osannut olla riittävän hyvä ystävä. Viimeksi eilen pyörittelin asiaa mielessäni, aina siihen asti kunnes yksi ystävistäni teki pienen mutta merkittävän eleen, joka sai jälleen kääntämään ajatukset positiiviselle puolelle.

Ystävyyden vastavuoroisuus on siksi merkityksellistä, että sen voimalla ystävyyden eteen jaksaa tehdä kaikkensa. En tarkoita vaihtokauppoja, joissa molempien pitäisi saada yhtä paljon, mutta on tärkeää että kummatkin ovat samalla lailla läsnä ja jakavat yhtä paljon itsestään. Jos toinen kutsuu jatkuvasti luokseen kylään ja ainut mitä saa vastaukseksi on tänään en ehdi, ei ystävyys ehkä ole kovin aitoa. Mielestäni on molempien velvollisuus raivata arkeen aikaa, tehdä joskus myös jotain sellaista joka on toiselle tärkeämpää kuin itselle ja muistaa myös se, ettei ystävyys tule pakottamalla mutta kohteliasta on edes antaa mahdollisuus.

Itse pohdin näitä asioita vain yleisellä tasolla, ilman että taustalla on kuitenkaan mitään suurempia epäonnistumisia ystävyydessä, mutta huomasin väkisinkin alkavani ajattelemaan, onko ihan kaikki ystävyyssuhteeni sellaisia kuin toivoisin niiden olevan. Huomasin olevani yllättävän usein se, joka ehdottaa, kutsuu ja ideoi, mutta ei ehkä aina saa vastakaikua niin kuin toivoisi. Onnea on kuitenkin se, että suurin osa kaverisuhteistani on täysipainoisia ja voimaannuttavia, usein jopa positiivisesti yllättäviä.

Eilen kauppareissulta kotiin tullessani ovellani odotti pino porkkanakakkua, ihana Katriina oli ajatellut tuoda meille leivonnaiset, jotka jäivät kahvihetkestä ylimääräiseksi. Vaikka en koskaan voisi odottaa ystävän tekevän mitään vastaavaa, en voi sanoa etteikö tämä pieni ele olisi juuri silloin lämmittänyt kovasti mieltäni Voisin hyvin ajatella tekeväni jotain vastaavaa ystävilleni, mutta se että joku on päättänyt ilahduttaa niin juuri minua – se on enemmän kuin olisin voinut toivoa.

Viikko käyntiin

Miten nämä maanantait ovatkin yhtäkkiä alkaneet tuntua aavistuksen raskailta ja kuluttavilta? Vaikka viikonloppuisin yritänkin pitää suunnilleen samaa rytmiä kuin työpäivinä, on töihin herääminen syksyn edetessä koko ajan vaikeampaa. Minun ja lasten rytmiin yleensä kuuluu melko myöhäiset aamut, joten voisiko siinä jopa olla syy siihen, että joskus tuntuu olevan vaikeaa saada päivästä kiinni? Olen myös luonteeltani iltaihminen sillä aamuisin ja aamupäivisin en viikonloppuisinkaan saa mitään aikaiseksi, vasta illemmalla alan touhuamaan ja voin helposti tehdä koko päivän hommat iltakuuden jälkeen parissa tunnissa.

Tänään oli kaikesta käynnistymisen vaikeudesta huolimatta erityisen mahtava maanantai, sillä päivää piristi kaksi huippujuttua. Heti aamusta meillä jälleen kävi Avalon siivouspalvelut hoitamassa viikkosiivouksen (kaupallinen yhteistyö) ja töiden jälkeen sain ihastella täysin puhdasta kotia. Tästä tuli niin hyvä mieli, että iltapäivä meni kutakuinkin hymyillessä ja ehkä vähän myös suunnitellessa paria sisustushankintaa. Sain inspiraatiota joulunkin suunnitteluun ja päätin, että tänä vuonna meidän joulussa näkyy ruskean ja okran sävyt yhdistettynä tummaan vihreään. Ei siihenkään niin kovin pitkä aika enää ole, joten ihan hyvin voi jo vähitellen fiilistellä glögin äärellä.

Toinen päivän parhaista oli parvekekaiteiden saapuminen. Meillä on yläkerrassa noin puolen talon mittainen parveke, johon kaiteet suunniteltiin ja tilattiin joskus loppukesästä, ja nyt ne vihdoin odottavat takapihalla asentamista. Kaiteisiin haluttiin samaa fiilistä kuin sisäportaidemme kaiteissa, joten tilasimme mattamustat metalliset pinnakaiteet. Lopputulos yllätti. Kaiteet näyttävät jopa paljon paremmilta kuin olisin koskaan osannut haaveilla – enää pitäisi jaksaa odottaa viikonloppuun jotta parveke saadaan kokonaan valmiiksi.

Näinköhän viikko voi jatkua yhtä loistavasti tästä eteenpäin? Kalenteri onneksi näyttää suht tyhjältä, mikä tarkoittaa sitä että saatan löytää aikaa kaikelle syksyyn kuuluvalle hyggeilylle. Suklaata, glögiä, neulomista, netflixiä, sisustamista ja villasukissa hiippailua. Ja viikon lopussa juhlitaan isänpäivää, jolloin viimeistään kuvioihin mukaan tulee hyvä ruoka (toivottavasti jonkun muun kuin itseni laittama).

Energistä viikkoa! 

Halloween 2018

Heti alkuun on sanottava kiitos! Sydämellinen, aito kiitos siitä että jätitte niin paljon ja niin mahtavia ideoita viime postaukseen. Aion tarttua niistä niin moneen kuin mahdollista, ehkä jopa kaikkiin jos saan jonkun suostuteltua silloin tällöin asukuvaajakseni.

Sitten halloweeniin! Tänä vuonna meidän juhlat oli juuri niin kivat kuin olin toivonutkin. Oli ystäviä, paljon lapsia, kasoittain herkkuja ja karmivia halloween-asuja. Valmistelut hoidettiin yhdessä naapurin Katjan kanssa, ja tarjoilut meni näppärästi nyyttäriperiaatteella. Vieraita oli kaiken kaikkiaan lähes 20, joten yksin tuolle määrälle ruokien tekeminen olisi ollut ihan eri juttu. Onneksi naapurustosta löytyy kekseliästä porukkaa, joilta kaikilta tuli älyttömän hauskoja ideoita halloween-tarjoiluihin.

Meillä on tullut pidettyä niin monet juhlat tässä vuosien aikana, että omasta juhlatarvikelaatikostani alkaa jo löytymään teemaan kuin teemaan jonkinlaista koristetta. Useimmiten jokin sama väri toistuu useammissa juhlissa, kuten halloweeneissä musta, joten uutta ei juurikaan tarvitse ostaa lautasia, pillejä, servettejä ja mukeja lukuunottamatta. Kävin Tigerista hakemassa vähän hämähäkin seittiä ja ilmapalloja ja Confetista löysin isot lepakkopallot. Lepakkopallot on superkätevät, sillä ne puhalletaan pillillä täyteen ilmaa ja käytön jälkeen ne voi tyhjentää ja pakata takaisin odottamaan seuraavaa käyttökertaa.

Herkkupöytä oli tänä vuonnakin ihan erityisen monipuolinen, mitä muutakaan sitä toisaalta voi odottaa jos kaikki yhdeksän aikuista toivat jotain tullessaan. Juustoja, suolakeksejä, hedelmiä, kakkua, mutakakkukeksejä, nakkisormia, hodareita, karjalanpiirakoita, sipsejä, popparia, leivoksia, erilaisia keksiviritelmiä jne – eipä sitä oikein koskaan pääse tällaiseen juhlapöytään herkuttelemaan. Syömistä jäikin juhlista niin paljon että jokainen vei lautasellisen herkkuja mennessään, ja silti itsekin söin viimeisiä kakun jämiä vielä tänään.

Juhlissa ei ollut mitään erityistä ohjelmaa, vaan lapset söivät ja tanssivat discopallon pyöriessä katossa. Mineaa se vähän harmitti, ettei ollut viime vuoden tapaan aarteen etsimistä tai vierailevaa kummitusta, mutta me oltiin äitien kanssa ajateltu, että lapset haluavat vain vapaasti touhuilla. Ehkä tästä voi ottaa opiksi lasten synttäreitä ajatellen ja keksiä sinne sitten jotain pientä. Tästä yhdestä harmituksesta ja parista tapaturmasta huolimatta kokonaisuus oli ihanan onnistunut ja teema erityisen kiva suunnitella. Ensi vuonna varmasti jälleen uudelleen!

1 … 6 7 8 9 10 11 12 … 45