PRE-ÄITIENPÄIVÄ

Pian se on taas äitienpäivä, mulle jo neljäs kerta kokonaisuudessaan ja eka kerta kahden murun äitinä! Joko te olette ehtineet aloittaa vihjailut mahdollisista äitienpäivälahjoista? Meillä ei Nikon kanssa ole enää nykyään ollut tapana intoilla lahjojen suhteen, vaan merkkipäivinä ostetaan lahjoja jos mieleen tulee jokin tarvehankinta tai jos toinen on toivonut jotain tiettyä. Mä sain helmikuussa synttärilahjaksi kauan himoitsemani Marimekon teekannun, joten tällä kertaa mun toivelistallani on aamupala ja hetki omaa aikaa. Ajatus täydellisestä, keskeytyksettä syödystä aamupalasta kuulostaa just nyt mahtavalta, vielä kun siihen lisäisi pari tuntia aikaa maata sohvalla katsoen Netflixiä. Täydellistä, eikö?

Viime kuukaudet on tullut vietettyä lasten kanssa melkein 24/7, ja pari tuntia on ollut pisin aika poissa kotoa. Sen pidempään en ole tainnut olla missään edes raskausaikana, joten pikkubreikki arjesta olisi ihan paikallaan. Oon joskus miettinyt, onko äitienpäivää kivempi juhlia ajatuksella ”rentoutumista itekseen” vai ”jotain erikoista puuhaa yhdessä perheenä” mutta yleispätevää vastausta tähän tuskin on. Joka äitienpäivä vietetään niin kuin just silloin tuntuu hyvältä – tänä vuonna perheen kanssa on oltu kaikki tärkeät ja arkisemmatkin hetket, joten yksi päivä voisi hyvin olla pyhitetty omille jutuille. Miten te aiotte viettää sunnuntaita, perheen kesken vai hemmotellen itseänne?

preparty IMG007

preparty IMG013

Tänään meidän mammaporukka otti varaslähdön sunnuntaihin ja vietettiin Paulan luona pre-äitienpäivää. Jokainen toi jotain suolaista tai makeaa, osalla oli lapset mukana, osalla ei, juttuseura oli taatusti parhaasta päästä ja kaikki viihtyi. Mä tein jälleen suklaakakkua, sillä taidan olla ihan aavistuksen koukussa siihen! Jos maidoton kausi jatkuu pitkäänkin voisin ennustaa suklaakakkuövereitä, sillä viime aikojen leipomisissa vaihtelu ei ole ollut kovin suurta ja kahvipöydässä on jo nyt nähty tätä samaa kakkua kerran viikossa. Sanoinkin tytöille että musta tuntuu kun koko ajan olisi muutenkin nälkä ja syön päivän mittaan useampaan kertaan, ja vielä jättimäisiä annoksia. Meillä on oma whattsapp-ryhmä, jossa jutellaan päivittäin milloin mistäkin, ja keksin että voitaisi joku päivä kuvata kaikki mitä suuhun tulee päivän aikana laitettua. Siinä voisi saada omille syömisilleen realistista vertailukohtaa ja enpä tiedä, tulisikohan syötyä edes vähän terveellisemmin..preparty IMG012 preparty IMG011 preparty IMG010

Parit valkoiset tennarit meidän porukassa.. Tilattiin Lauran ja Essin kanssa lisää kenkiä Briteistä, mutta mun kengissä kävi pikku moka – luulin tilanneeni mustat Niket, postista kolahti tummansiniset. Katsotaan osaanko yhdistää niitä mihinkään vai meneekö ne suoraan kiertoon.preparty IMG006 preparty IMG005

preparty IMG014

preparty IMG004 preparty IMG003 preparty IMG002

Sattuisikohan äitienpäivälle yhtä hyvät ilmat kuin mistä nyt ollaan saatu nauttia? Tekisi nimittäin mieli avata grillikausi oikein kunnolla, pyytää kavereita kylään ja samalla juhlia Nikon synttäreitä, jotka oli tällä viikolla. Lahjakin on vielä ostamatta, joten taitaa tulla viikonlopulle kaupunkireissuakin, vaatekauppojen kautta partakoneostoksille 😀

PUISTOBILEET

puistobileet IMG033 puistobileet IMG004

puistobileet IMG028

puistobileet IMG002

puistobileet IMG026

puistobileet IMG032

puistobileet IMG025

puistobileet IMG036

puistobileet IMG024 puistobileet IMG019 puistobileet IMG017

puistobileet IMG005

puistobileet IMG016 puistobileet IMG015 puistobileet IMG011 puistobileet IMG008

Auringonpaiste ja lämpenevät ilmat sai mut haaveilemaan lastenjuhlista ulkona jo parisen viikkoa sitten, mutten keksinyt missä ne voisi pitää ja millä hyvällä tekosyyllä. Meidän takapiha on aika pieni, siellä ei mahtuisi leikkimään kymmenen lasta ja kahvittelemaan toiset kymmenen äitiä, eikä meiltä kyllä löytyisi kaikille istumapaikkojakaan. Vielä ei ole ihan niinkään lämmin että voisi täysin luottaa piknikkeleihin ja heittäytyä nurtsille eväskorin kanssa. Niinpä keksin kutsua päivänsä kotona viettävät äitit lapsineen astetta paremmille puistotreffeille tänään aamupäivästä Jyväskylän keskustan Mäki-Matin puistoon. Puistossa tulee seisottua joka päivä, välillä jopa pariin kertaan, joten treffit vähän isommalla porukalla ja erikoisempaan puistoon oli loistava juttu! Kaikki viihtyi, niin lapset kuin äititkin.

Treffeistä tulikin puistobileet, kun innostuin kauppareissullani haalimaan kasaan kaikenlaista rekvisiittaa, plus että sain jokin aika sitten Myllärin tuotepaketin, joka oli vielä toistaiseksi testaamatta. Jälleen toteutin kaavaa ’mahdollisimman helpolla nättiä ja hyvää”, joten koristeet löytyi lähikaupasta ja leipomisessa apuna oli Myllärin valmisjauhoseokset, joista tein mokkapalat, kanelipullat, kinkkupiirakan ja sitruunaisen mustikka-vadelmapiirakan. Näiden lisäksi tarjolla oli croissantteja, cocktailtikkuja ja mehua. Leipominen kävi lähes itsestään lisäilemällä jauhoihin lähinnä vain vettä ja voita, stressata ei siis tarvinnut vaikka syötävää sai tehdä yli 20-henkiselle porukalle. Tarjottavat sai kehuja, ja äiteilläkin oli sen verran hauskaa että nämä tuskin jää ensimmäisiksi ja viimeisiksi tällaisiksi puistotreffeiksi. Eikä jää varmasti viimeiseksi kerraksi kun leivon Myllärin jauhoseoksilla! Ainakin piirakkaseos tulee löytymään jatkossakin meidän kaapista, sillä siitä valmistuu sekä suolaiset että makeat piirakat aavistuksen varioimalla.

Puistossa lapsille olisi riittänyt pelkkä ympäriinsä juoksentelu, kiipeily, keinuminen, hiekkakakkujen tekeminen, pyöräily ja mitä kaikkea Mäki-Matissa nyt onkaan, mutta nappasin kaupasta mukaani saippuakuplapurkkeja isommille ja hiekkaleluja pienemmille lapsille. Piilotin saippuakuplat ympäri Mäki-Mattia ja lapset sai herkuttelun jälkeen käydä etsimässä niitä ja puhaltaa kesän ekat kuplat. Minea olikin sitä mieltä illalla, että parasta oli kaverit, saippuakuplat ja korvapuustit 😀 Kieltämättä, taisi tulla itelläkin syötyä ”muutama” kanelipulla päivän aikana!

Kiitos ihanat ystävät Evelina, Kerttu, Merja, Paula, Essi, Erika, Laura ja Hanne, ja tietenkin supersuloiset lapset <3 Halit erityisesti Evelle järkkäilyavusta!

MUNKIT, SIMA JA SERPENTIINI

vappu IMG013 vappu IMG012 vappu IMG011 vappu IMG010 vappu IMG009 vappu IMG008 vappu IMG007 vappu IMG006 vappu IMG005 vappu IMG004 vappu IMG003 vappu IMG001

Ai kuinka mä rakastan kaikkia juhlapyhiä! Olette ehkä saattaneet huomata että mä olen suht usein leipomassa tai järkkäilemässä jotain, joten vaput, joulut, pääsiäiset, kaikki pienimmätkin kissanristiäiset on mulle vaan hyvä syy järkätä jotain vähän normiarjesta spesiaalimpaa. Todellisuudessa mun panostukset on viime aikoina olleet aika minimaalisia, ja kaikki on tehty helpoimman kaavan mukaan. Koristeet matkaan kaupasta silloin kun jotain sattuu silmään osumaan, leipomiset nopeita ja helppoja, esillepanossa nätit astiat niin muut sotkut jää huomaamatta ja loput rennosti arkiseen tyyliin. Tykkään että on nättiä, mutta pienen vauvan kanssa sitä on jälleen tajunnut että ajan voi kuluttaa tärkeämpiinkin asioihin kuin lautasten asetteluun ja ruoan koristeluun. Pienellä vaivalla siistiä, nättiä ja hyvää – loistava motto seuraavaksi 18 vuodeksi!

Tärkeintä mulle nykyään juhlapyhissä ja kaikissa muissakin mieleenpainuvissa jutuissa on se, että ne on koettu oman perheen kanssa. Vaikka vappukin on vaan yksi päivä muiden joukossa, sitä silti odottaa näitä tällaisia hetkiä kuin kuuta nousevaa, suunnittelee etukäteen Minean kanssa ja elää itse päivää jo puoliksi suunnittelun kautta. Tällä kertaa vappu oli tosin vähän erilainen, kun Niko oli kaksi päivää reissussa poikaporukalla, mutta onneksi ukki ja mummi riensivät hätiin ja tulivat mun avuksi hoitamaan meidän porukkaa. Kolmen päivän ajan otettiin rennosti, leivoin munkit, kaupasta ostettiin simaa, vapunpäivä aloitettiin superbrunssilla ja pyörähdettiin me tivolissakin. Kokeilin aamupalalle uutta sämpyläohjetta (onnistui loistavasti, joten tulossa myöhemmin jakoon!) ja yllätyin kuinka hyvää voi itse tehty pizza olla ilman juustoakin. Saattaa olla että tuli vedettyä kunnon munkkiöverit, mutta silti harkitsen vielä uuden satsin tekemistä huomenna, koska munkkeja nyt vaan pystyy vetämään vaikka kymmenen kun ne on ihan tuoreita!

Vappumenot taitaa meillä jatkua vielä huomennakin, sillä unohdin kaappiin Minealle ostetun spraynauhan ja Harjun Paperista ostetut vappukoristeetkin oli musta niin nättejä, etten ole ihan vielä valmis luopumaan niistä. Jäin myös koukkuun ilmapallojen taitteluun, joten huomenna aion kaivella youtubesta opastusvideoita ja taitella jonkun överihienon eläimen tai muun kuvion. Tai miten olisi frozenin Elsa, niin kuin Minea ehdotti?! Frozen on viime päivät pyörinyt tytön jutuissa muutenkin aika vahvasti, ja Elsa-nukke on päässyt mukaan joka paikkaan tivolista pyöräretkille. Elsa ostettiin palkkioksi yövaipan poisjättämisestä, mutta nyt meillä odotellaan joulua että saisi Annankin ja muoviset korkkaritkin olisi kuulema toivelistalla. Luulen että taitaapa tänä vappuna löytyä aika monen muunkin kotoa frozen-foliopallot?

1 19 20 21 22 23 24 25 37