SYNTTÄRIVIIKONLOPPU

 

mineanbday IMG001mineanbday IMG005

mineanbday IMG002 mineanbday IMG003mineanbday IMG006

mineanbday IMG004   mineanbday IMG007 mineanbday IMG008

Tiedän, että joitain ärsyttää nämä kaikki on niin ihanaa -postaukset, mutta toteanpa silti, että viikonloppu oli täydellisen ihana! Ensin perjantaina tuli ystävä ja Minean kummitäti Aussilasta käymään, sitten lauantaina vietin kokonaan lapsivapaan päivän ystävien kanssa Tampereella Ideaparkissa ja lopulta vielä juhlittiin Lauran tytön 3-vuotisia sunnuntaina. Mitäs mä sanoin, täydellinen viikonloppu vai mitä!

Nooalle lauantai oli pisin aika Nikon hoivissa, mutta mitään ongelmia ei ollut, koska poika ei muutenkaan syö päivisin tissiä kuin sen pari kertaa. En ollut uskoa sitä edes todeksi, mutta Niko oli lähtenyt lasten kanssa bussilla kaupunkiin useammaksi tunniksi lounastamaan ja leikkimään! Aika kohtalainen suoritus, sillä Nooa ei aina viihdy niin kovin hyvin rattaissa, ja vaaditaan tuolla kaupungilla pyöriessä muutenkin hyviä hermoja kahden pikkulapsen kanssa. Yleensä mäkin jätän edes toisen lapsista kotiin jos mahdollista mutta toisaalta, jos itselleen ei aseta liian kovia tavoitteita, niin homma voi onnistuakin. Ihan kuin kaikki tämä ei olisi ollut jo tarpeeksi, oli Nooa jo kiltisti nukkumassa yöunilla omassa sängyssään kun mä ajoin kotipihaan. Kieltämättä itellä oli loppumatkasta sellainen olo, että nyt pitäisi jo kiirehtiä kotiin, mutta turhaan taas stressasin kun kaikki oli mennyt niin superhyvin!

Lauantaina juhlittiin Lauran Mimosaa, melko Frozen-henkisesti sillä aika monesta paketista paljastui jotain Elsaan tai Annaan liittyvää. Nämä villitykset on meidän porukassa kiertäneet isommilta pienemmille, ekana hullaantui Even tytöt, sitten Minea mukana ja nyt samassa hypetyksessä elää Mimosa ja Katrinan Nea. Meillä on ehkä sataan kertaan jo suunniteltu helmikuussa tulevat synttäritkin niin että k-a-i-k-k-i on kuulema frozenia. Välillä kuvioihin tulee myös winxit tai ever after high, mutta loppujen lopuksi frozen on ihan ykkönen. Varmaan käy sitten lopulta niin, että mä olen ehtinyt hamstrata kaapit täyteen frozen-kamaa, ja ennen synttäreitä Minea päättääkin vaihtaa teemaa. Laura oli muuten leiponut aika herkun kakun, joten kannattaa kyttäillä ohjetta blogista!

PIENEN TYTÖN JÄTSKISYNTTÄRIT

Perjantaina istuin herkuttelemassa vaatekutsuilla, eilen istuin iltaa naapurin kanssa ja tänään oli Katriinan tytön Nean 3-vuotisjuhlat. Aika herkkuihin keskittynyt viikonloppu sanoisin. Kaikki makea on maistunut mulle aina hyvin, mutta nyt univelkaisena huomaa ahmivansa herkkuja kaksin käsin, useimmiten ihan liikaa. Tänään lähdin Katriinalta sellaisessa sokeriähkyssä, että lopulta alkoi jo tulla huono olo, mutta silti kotona jo olisin voinut syödä vähän lisää herkkuja. Alkaa aavistuksen tuntua jo ahdistavalta se, kuinka koko ajan tekisi mieli ahmia suklaata, karkkia tai leivonnaisia enkä tiedä, miten ihmeessä tästä koukusta pääsisi eroon!

Yksi syy tämänpäiväiseen överiherkutteluun oli se, että Katriina oli jälleen pistänyt parastaan ja kaikki oli niin vastustamatonta, että oli pakko maistaa jokaista pöydässä olevaa herkkua. Kuppikakut oli leiponut taitava Minna bakes, uusi jyväskyläläinen leipomo, josta myös Eve oli tilannut tarjottavat Lillin synttäreille noin kuukausi sitten. Itse tekemällä pääsee varmana halvemmalla, mutta toisaalta olisi kiva välillä järkätä juhlat niin, ettei tarvitsisi juurikaan stressata muusta kuin vieraiden viihtymisestä. Myös näyttävyydessään nämä Minnan herkut tuntuu olevan ihan omaa luokkaansa, sillä kuka jaksaisi näperrellä vielä macaronsit kuppikakkujen koristeeksi?!

nea3vee IMG002

nea3vee IMG012

Pikkujäbän rento ”juhla-asu” ja koko päivän mukana kulkenut hymy <3nea3vee IMG011

 

Nea sai synttöreiden teeman mukaisesti oman jätskikiskan. Sankari tarjoili vieraille annoksia toiveiden mukaan, saneli hinnat ja vieraat sai maksaa kioskin vierestä löytyvillä paperikolikoilla. Lapset mätti jäätelöä enemmän kuin mahaan olisi mahtunut, mutta eihän sitä malttanut hauskaa leikkiä lopettaakaan. Lopulta oli pakko viedä herkut sivuun ja Katriina toi tilalle leikkitarjottavat, joilla jatkettiin vielä jonkin aikaa kioskileikkejä. nea3vee IMG003nea3vee IMG010 nea3vee IMG009 nea3vee IMG008

Mun jo kohta vitsiksi muodustuneet Lego-lahjat 😀 Seuraaviin synttäreihin lupaan käyttää enemmän mielikuvitustani ja etsin jo hyvissä ajoin jonkun vähän erikoisemman jutun. Onneksi on sentään noita Harjun Paperin kortteja, jotka pelastaa ihanuudellaan paketin kuin paketin!nea3vee IMG007 nea3vee IMG005  nea3vee IMG004

Juhlat oli mun kannalta siitä erikoiset, että olin tällä kertaa liikkeellä Nooan kanssa kaksin. Minea keksi ihan yllättäen menevänsä mun porukoille yökylään, kun ajoin eilen aamupäivästä käymään Hollolassa mun isän synttärikahveilla. Tänään sitten haettiin Minea puolesta välistä matkaa, ja ette usko miten onnellisia oli molemmat Nooa ja Minea kotona nähdessään taas toisensa. Koko ilta halailtiin ja naureskeltiin sängyllä temppuillen eikä noita kahta meinannut saada irti toisistaan, kun piti lähteä yöunille. Huomenna tiedossa olisi uudenlaista arkea, arvaatteko millä tavalla?

PUOLVUOTISJUHLAT

 synttarit IMG013 synttarit IMG011 synttarit IMG010 synttarit IMG009 synttarit IMG008

synttarit IMG014synttarit IMG004 synttarit IMG003 synttarit IMG002 synttarit IMG001

Meillä juhlittiin tänään puolivuotiasta Nooaa, ja huomenna vielä jatketaan parin ystävän kanssa. Keittiöhommia, siivoamista, yöllä leipomista ja väsyneitä iltoja – niistä on nämä pari päivää tehty. Tarkoitus oli leipoa ihan vaan kakku ja suolainen piirakka niin kuin joskus silloin Minealle, mutta lopulta teinkin kanapiirakkaa, kinkkupiirakkaa, miniburgereita, suklaamansikoita, porkkanamuffinsseja ja britakakkua. Ihanat tytöt Evelina, Katriina, Paula, Essi ja Laura plus kasa lapsia kävivät kahvittelemassa, ja samalla päästiin koko porukka taas pitkästä aikaa vaihtamaan kuulumisia. Sanoisin että tarjoilut oli suht onnistuneet, tai ainakin kaikki tuntui maistuvan loistavasti ja mun uudeksi lemppariksi tuli miniburgerit vuohenjuustolla. Ennen on tullut testattua näitä pulled porkilla, mutta nyt laitoin paholaisenhilloa, paistettua vuohenjuustoa, salaattia ja tomaattia. Kivan simppeleitä ja sairaan hyviä. Minisämpylätkin hain suoraan kaupan hyllyltä valmiina, lähi-Lidlistä.

Siinä se iltapäivä meni kivasti porukalla turisten ja lapset leikkien. Ostin Harjun Paperista hauskan vihon, josta löytyy päälle kaksikymmentä irroitettavaa eläinnaamaria. Lapset valkkasivat jokainen oman suosikkinsa ja värittivät eläimen ja naamarit sidottiin kaikille päähän. Osa niitä suostui pitämään, osa ei, mutta tuntui olevan hyvä idea joka tapauksessa, kun naamareita vielä etsiskeltiin lähdön hetkellä kotiin mukaan. Hain eilen vielä Harjun Paperista mukeja, servettejä, ilmapalloja, pillejä, muffinssivuokia ja ties mitä muuta koristetta vaikka tosiaan, tarkoitus ei ollut pitää mitään överibileitä. Toisaalta taas, mikäs sen parempi syy kutsua ystävät kylään kuin oman lapsen synttärit tai muut virstanpylväät?! Mitä mieltä olette, puolvuotispäivä, turha vai tärkeä?

Välittyykö kuvista muuten se, miten seesteinen iltapäivä meillä oli? Vai oliko? Stay tuned, ja tulkaahan lukemaan huomenna jatkostoorit!

1 16 17 18 19 20 21 22 37