Enpä tiedä, onko siellä kellään muulla tätä samaa, mutta omalta osaltani tämä vuosi on pyörähtänyt liikkeelle hyvinkin laiskasti. Olihan tässä kaikenlaisia suunnitelmia erilaisten projektien suhteen, mutta mikään niistä ei ole ottanut tuulta alleen, ihan vain koska motivaatio on vielä hukassa.
Myös vuoden ensimmäinen työviikko on ollut hieman takkuinen, mutta siitä saan syyttää ainoastaan itseäni ja liian pitkälle valvottuja iltoja (öitä siis!). Loman kello kahden pintaan nukkumaan rytmin jälkeen on vain niin vaikeaa saada itseään unille siihen aikaan, että jaksaisi vähän ennen seitsemää olla pirteänä ylhäällä. Ja toisaalta, luulen että rytmin muutos jo itsessään ottaa oman aikansa, menin sitten nukkumaan ajoissa tai en.
Lapsilla on heilläkin ollut omat taistelunsa, sillä muutokset hoitopaikan ryhmäjaoissa on saanut aikaan sen, että ne hoitoon menemisen hankaluudet, joiden karkottamiseksi taisteltiin koko pitkä syksy, ovat jälleen palanneet ainakin osittain. Lapset eivät enää näe hoitopäivän aikana toisiaan käytännössä ollenkaan, ja toiveista ja valituksista huolimatta Nooa joutui eri ryhmään myös tärkeän parhaan ystävänsä kanssa. Aiemmin reippaasti hoitoon jäävä poika onkin nyt aamut itkua tihrustava ressukka, joka niin kovasti yrittää pidättää kyyneliä päiväkodin ovella, jotta hoitoon jääminen olisi itselleen edes hitusen helpompaa. Jos olen aikaisemmin ollut päiväkotivastainen mielipiteissäni, niin tämän jälkeen voin varmasti todeta olevani sitä entistäkin enemmän.
Molempien lasten syntymäpäivät lähestyvät hurjaa vauhtia, ja niitä pitäisi jo alkaa suunnittelemaan, mutta luulen juuri nyt tarvitsevani yhden perheviikonlopun, jolloin ei tarvitse tehdä mitään. Tämä viikonloppu se ei taida olla, sillä Nikolla onkin reissu tiedossa, ja me ollaan lasten kanssa kotivahteina, ja lisäksi pari työhommaa odottelee to do listalla. Viikko ei kuitenkaan ole kokonaan epäonnistunut, sillä viikon parhaimpana Nooa aloitti tänään elämänsä ensimmäisen jumpan, ja poika oli siitä niin innostunut, että itsellekin palasi usko parempaan loppukuuhun. Saattaisin viikonloppuna jopa innostua karsimaan kotoa vähän talvea pois ja lisätä tilalle raikkaampia kevätjuttuja. Vai onko vielä liian aikaista hempeille, vaaleille väreille? Olo on ainakin enemmän hempeä kuin räsikyvä, sillä maanantaista saakka olen vain odottanut sitä että vihdoin viikonloppu taas saa unohtaa aikataulut ja lorvia pulkkamäessä puolet päivästä. Suunnitelmiin saattaa myös kuulua Netflix, mutta lupaan nukkua paremmin kuin tällä viikolla tähän mennessä.
