SAIRAALASSA

image

Niin sitä kuvittelisi ettei toista kertaa voi yllättyä samasta asiasta, mutta tässä sitä kuitenkin ollaan, sairaalassa odottelemassa Möhistä maailmaan. Yöllä heräsin parin tunnin unien jälkeen siihen että lapsivettä alkoi tulla, joten soitin synnärille ja kysyin voinko nukkua aamuun vai täytyykö tulla käymään näytillä. Koska viikkoja on päivää vaille täysiaikaisuuden, käskettiin tulemaan osastolle antibioottitippaan ja odottamaan että supistukset alkaa itsestään tai aloitetaan lääkkeellinen käynnistys. Pariin kertaan on nyt ehditty antaa antibioottia, sydänkäyrillä on makoiltu heti aamusta ja vielä melko kivuttomia supistuksia tulee noin 10 minuutin välein. Seuraavaksi pitäisi lääkärin tulla arvioimaan miten edetään eli onko tiedossa vielä odottelua vai aletaanko jo tositoimiin.

Kumma kyllä just nyt ei jännitä vaan ennemminkin väsyttää ja mielessä pyörii kaikki hommat jotka jäi kotona täysin levälleen. Ensi sunnuntaille ja maanantaille oli suunniteltu Minean synttärit, torstaina piti mennä Evelle katsastamaan uudet Pompit, Minealla olisi kerhoa ja jumppaa, tänään piti laittaa muutamia juttuja torille myyntiin, pyykkivuori kaipaisi toimeen tarttumista jne jne. Ja vaikka kuinka etukäteen uhosin ettei tällä kertaa jätettäisi kaikkea viime tippaan, niin Möhiksen sänky on kasaamatta, vaipat ostamatta ja vaatteet pesemättä. Onneksi hommat kyllä etenee siellä kotona Nikonkin toimesta, mulla tuntuu ehkä olevan vaan liikaa aikaa ajatella just nyt 😀

SYNNYTYSKERTOMUS no1

Vielä kesällä olisin voinut vannoa, etten mä ole niitä bloggaajia jotka kirjoittaa synnytystarinoitaan blogiin, mutta tässä sitä ollaan, Minean synnytystä kuvailemassa tuhansien tuntemattomien luettavaksi. Koko ajan lähestyvä toinen synnytys on saanut mut viime päivinä muistelemaan kavereidenkin kanssa aiempia synnytyksiämme, ja oli ihan kaivettava Minean synnytyskertomus vauvakurjan välistä lueskeltavaksi. Aika kun on tehnyt sen verran tehtävänsä etten ihan kaikkea muistanut, plus että synnytyksessä oli paljon sellaistakin mitä ei ensisynnyttäjälle itse tapahtuman aikana selitettykään vaan kaiken sai lukea vasta jälkikäteen paperilta. En kyllä tiedä liittyykö se enemmän siihen, että sairaalassa tiedettiin mun olevan pelkosynnyttäjä vai onko tämä aina käytäntönä jos äiti on ensikertalainen.

Erityisesti tänään on nämä ajatukset pyörineet mielessä, sillä nyt on viikkoja 36+2 ja Minea syntyi melkein tasan kolme vuotta sitten helmikuussa juuri näillä viikoilla, ja taisi sekin olla keskiviikko. Heräsin yöllä siihen että lapsivettä tuli jonkin verran ja samantien alkoi supistella kipeästi noin 10 minuutin välein. Pyörin pitkin yötä ympäri kämppää, välillä torkuin, pohdiskelin itekseni onkohan nämä synnytyssupistuksia ja odottelin että Nikolla soisi herätyskello. Niko lähti töihin, mutta varoittelin että sairaalaan voi vielä tulla lähtö jos kivut tästä kovenee tai väli tihenee. En ollut ihan varma voiko harkkasupistukset tulla näin kovina vai oliko tosi kyseessä, joten lähdin aamukävelylle naapurin kanssa kun kotonakaan ei ollut hyvä olla missään asennossa. Hetken kipuiluani katseltuaan naapuri ehdotti soittamista synnärille ja sieltä neuvottiinkin tulemaan näytille. En pakannut kamoja sen kummemmin mukaan, mutta sille tiellä jäätiin – olin 3cm auki, lapsivesitesti näytti plussaa ja synnytys oli selkeästi käynnissä.

synnytys IMG1

Heti sairaalaan mentyä annettiin mulle antibioottia, jota jatkettiin lähes koko synnytyksen ajan. Tätä en tiennyt kun vasta aynnytyskertomuksesta luettuani, joten vielä tänäkään päivänä ei ole ihan selvää mikä syy sen antamiseen oli..kait se liittyi jotenkin vähäisiin raskausviikkoihin, lapsivesien menoon ja tulehdusriskeihin. Kokeilin tens-laitetta, josta ei ollut yhtään mitään hyötyä kivunlievittämisessä, ja vielä neljänkin tunnin päästä olin samat 3cm auki, vaikka supistukset oli tihentyneet ja kivut koventuneet. Olin päättänyt olla mahdollisimman pitkään ilman kivunlievitystä, mutta tässä vaiheessa kätilö ehdotti kokeilemaan jotain, että avautuminen saataisi etenemään. Kroppa taisi olla jumissa kaiken sen kivun kanssa, joten lopulta sain oxanest-kipupiikin joka kyllä helpotti kipuja mutta aiheutti sivuvaikutuksena järkyttävän huonon olon. Koko synnytyksen ajan seisoskelin ja kävelin, mutta oxanestin avulla sain hetken levättyä, vaikkakin samalla oksensin sekavissa lääkehöyryissäni.

Kipupiikin jälkeen ei mennyt kuin kolme tuntia ja olinkin yllättäen jo 8cm auki. Tässä vaiheessa uskalsin pyytää epiduraalia, jota jouduttiin pistää useampaan kertaan ennen kuin oikea paikka selästä löytyi ja samalla kaikki kipu katosi lähes hetkessä. Vielä kolmisen tuntia odoteltiin ponnistamisvaihetta, joka ensin eteni seisaaltaan ja loppu sängyllä polviseisonnassa. Loppuvaiheessa supistukset meinasi loppua kesken, kätilö pisti oksitosiinia ja ponnistaminen saatiin kunnolla vauhtiin. Tai ehkä kovin vauhdikkaasta toiminnasta ei voida tässä tapauksessa puhua, kun ponnistusvaihe kesti lopulta kokonaisuudessaan noin 1,5 tuntia. Koko synnytyksen kestoksi on merkitty 22 tuntia, joten kyllä niistä kipeistä supistuksista sai jonkin aikaa kärsiä.. Mulle synnytys oli kokonaisuudessaan kuitenkin enemmän kun onnistunut, koska epiduraali toimi täydellisesti poistaen kivun ja säilyttäen ponnistamisen tunteen, eikä imukuppia tarvinnut käyttää tai tehdä epparia.

synnytys IMG2  synnytys IMG4

Syntyessään Minea oli 2,8kg ja 48cm, pisteitä tuli 8/9 koska vauva oli alkuun hieman veltto mutta virkosi hienosti melkein heti. Napanuora oli kerran kaulan ympärillä, mikä taitaa olla aika yleistä ainakin mitä olen kavereiden synnytystarinoita kuullut. Jo synnytyssalissa Minea pääsi syömään rinnalle, mut passitettiin suihkuun ja tuoreille vanhemmille tuotiin iltapalaa. Synnytyksen ajan en missään välissä ehtinyt ajatella omaa jaksamista ja voimien riittävyyttä, mutta heti vauvan synnyttyä tajusin kuinka poikki olinkaan oltuani jaloillani noin vuorokauden putkeen syömättä mitään. Sängyllä maatessani jalat tärisivät toisiaan vasten niin ettei tikkaukset meinanneet onnistua, ja enemmän kuin mitään olisin halunnut nukkumaan. Sitä sanotaan että äidinrakkaus herää heti lapsen synnyttyä, mutta suoraan sanottuna sillä hetkellä olin niin uupunut ja sekaisin kaikesta, etten oikein osannut ajatella mitään. Vasta yön mittaan ja aamulla aloin tajuta että olin oikeasti synnyttänyt pienen ihmisen, jonka saisimme viedä mukanamme kotiin. Luulen, että nyt kakkoskierroksella sitä osaa suhtautua asiaan eri tavalla jo alusta asti, kun tietää mitä on tulossa tuon pienen ihmisen kanssa.

Sairaalassaoloajan Minealta seurattiin muutaman tunnin välein infektioarvoja ottamalla verikokeita yölläkin, mutta kaikki oli onneksi ok. Kätilön vaihduttua seuraavana päivänä mulle alettiin yhtäkkiä puhua vauvan punaisuudesta, maksasta ja bilirubiinista ja voitte varmaan arvata että ensireaktio oli paniikki, huoli ja itku. Mitään ei selitetty sen enempää, sanottiin vaan että homma kyllä hoituisi valokaapissa tarvittaessa ja turhia ei tartte huolehtia. Loppujen lopuksi onneks selvittiin kokonaan ilman kaappihoitoa kun arvot pysyi juuri ja juuri rajan alapuolella, mutta vielä sairaalasta kotiuduttua piti meidän rampata päivittäin verikokeissa labrassa ja soitella lääkärin kanssa arvojen muutoksista. Jälkikäteen oon miettinyt sitä, kuinka rutiinijutut on varmasti kätilöille jokapäiväistä duunia mutta silti pitäisi muistaa, ettei etenkään ensisynnyttäjät välttämättä ole niin perillä kaikesta ja asiat olisi hyvä selittää perinpohjaisemmin. Niin ainakin vältyttäisi turhilta säikähtämisiltä ja vanhemmatkin tietäisi mitä on oikeasti odotettavissa..

synnytys IMG3

Vaikka Minea oli oikein hyvinvoiva vauva, pidettiin ruumiinlämpö sopivana triplavaatetuksella, toukkapussilla ja lämpöpulloilla tuplapeittojen alla. Imetys lähti heti loistavasti käyntiin, mutta maidonsaanti haluttiin silti vielä varmistaa parilla annoksella lisämaitoa. Olin niin friikki imetyksen suhteen etten suostunut antamaan tuttipulloa vaan lisämaito hörppyytettiin pienellä ruiskulla suuhun. Minea nukkui jo sairaalassa suurimmaksi osaksi mun vieressä sängyllä, kun se oli ehdottomasti helpointa jatkuvan imetyksen kannalta. Sai itekin nukuttua kunnon yöunia ne muutamat päivät mitä sairaalassa oltiin. Sillä aikaa kun me vietettiin sairaalapäiviä kävi Niko tekemässä lähimarketissa paniikkiostoksia (vaippoja, 50cm vaatteita..), pyykkasi vaatteita valmiiksi ja pisti pinniksen käyttökuntoon. Eikä muuten olla tästä mitään opittu, vaan edelleen on nytkin sänky kasaamatta ja vaatteet pesemättä 😀

Toiseen synnytykseen mä olen menossa täysin luottavaisin mielin! Ainoastaan on mietityttänyt kivunlievitys ja erityisesti se, kannattaako pyytää epiduraalia vai spinaalia jos nyt asian voi mitenkään vaikuttaa. Yritän tälläkin kertaa mennä mahdollisimman pitkälle ilman kumpaakaan, ja toivon pystyväni olemaan jalkeilla ponnistamiseen asti. Ponnistaessa en aio nytkään maata selälläni sängyllä, joten onko spinaali tällöin huono vaihtoehto jos se voi viedä tunnon jaloista..? Kumpaa suosittelette, epiduraalia vai spinaalia? Kauan teillä on synnytykset kestäneet ja millä viikoilla olette synnyttäneet?

SUSHIA, MOJITOKAKKUA JA IHANAT TYTÖT

Nyt on helppo hymyillä, eilen tein nimittäin vikan työpäivän ties kuinka pitkään aikaan ja maanantaista eteenpäin mä oon virallisesti äitiyslomalla! Olo on mahtavan onnellinen, vaikka töissäkin saan viettää päiväni upeiden ihmisten kanssa (kiitos ihanat muistamisista!), mutta loppujen lopuksihan tämä tarkoittaa vain sitä että vauvan syntymä on yhä lähempänä. Eilen ehdin vielä aamulla käydä neuvolassa päivittämässä Möhiksen kuulumiset ja saada uusia mittoja. Painoa on lähtötilanteeseen verrattuna tullut 10,5kg, kivuttomat supistelut jatkuu edelleen päivittäin ja mahamitta oli 28,5cm. Mahan kasvu on viimeiset kaksi mittauskertaa lähestynyt koko ajan enemmän käyrien alarajaa, joten terkkari sanoi että parin viikon päästä saan käydä ultrassa kokoarviossa, jos lasku jatkuu vielä samanlaisena. Mua ei nämä käyrät sinänsä huoleta, mutta tottakai tilanne on hyvä tarkistaa, jos näyttää siltä että kaikki ei suju ihan normaalisti.

Neuvola oli heti aamukasilta ja siitä eteenpäin juoksin minuuttiaikataululla iltaan asti, kunnes vihdoin pääsin istahtamaan parhaalla tyttöporukalla suoraan ruokapöytään. Evelina järkkäsi yhteistyössä Toshin sushin kanssa meille sushi-illan eli mä, Essi, Katriina, Paula, Evelina ja Laura saatiin mahtava lajitelma erilaisia susheja maisteltavaksi ja jälkkäriksi Katriina oli leiponut superhyvää mojito-juustokakkua. En ole ollut mitenkään supertarkkana raskausajan rajoitteiden kanssa, mutta ihan kaikkia susheja en uskaltanut maistaa ja viinitkin jäi multa juomatta. Älyttömän hyviä oli joka tapauksessa ainakin sushit avokadolla, kananmunalla ja kypsällä lohella – niihin olisin varmaan keskittynyt anyway, olin raskaana tai en.

sushinight IMG2 sushinight IMG3 sushinight IMG4 sushinight IMG5 sushinight IMG6 sushinight IMG8 sushinight IMG9 sushinight IMG10 sushinight IMG11

Jyväskylästä ei kovin monesta paikasta sushia saa, mutta tällaiset ystävien illanistujaiset ruoan merkeissä on musta loistava idea. Toshin sushiin voi rohkeasti ottaa yhteyttä jos ajatus tuntuu sustakin houkuttelevalta. Sieltä saa tilattua haluamansa menun kotiovelle asti kunhan on pari päivää ennen h-hetkeä liikkeellä. Me jo mietittiin omalla porukalla että voisi järjestää erilaisia teemailtoja vuorotellen jatkossakin tyyliin pastabileet, hampparit amerikkalaisittain, tex mexiä ja tortilloja tai tapaksia ja viiniä.

Mulla herkuttelu on jatkunut tänäänKIN mutta lupaan tsempata heti synnytyksen jälkeen..tai viimeistään syksyllä 😀 Huomenna me aiotaan koko jengi suunnata aamulla luistelemaan, ja maanantaina starttaa toivepostausten viikko. Vielä ehtii toivoa, jos joku tietty juttu on mielessä! Ihanaa viikonloppua!

1 2 3 4 5 9