Uutuuksia Designtorilla ja yhdet Oktonautti-bileet

Tuntuu hassulta ajatukselta, että eläisin parhaillaan elämäni ruuhkavuosia, kun olen aina mieltänyt ruuhkavuosi-sanan pieniin lapsiin ja työssäkäymiseen. Mähän olen hoitovapaalla, ja siltikin tuntuu siltä, että tekemistä on koko ajan, aamulla herään ja yhtäkkiä onkin taas ilta ja aika laittaa lapset nukkumaan. Nautin elämästä koko ajan täysillä, mutta tottakai mietin myös sitä, ajattelenko parin vuoden päästä, että pienlapsiaika Nooan ja Minean kanssa meni liian nopeasti. Onko kuitenkaan fiksua tehdä kahta sivutoimista työtä hoitovapaan aikana? Millaista arkeni olisi ilman mitään muita velvoitteita kuin lastenhoito? Olenko liian läsnä somessa, pitkin päivää, lähes joka tilanteessa? Vaikka epävarmuus välillä iskeekin, niin loppujen lopuksi olen sataprosenttisen varma siitä, nämä päätökset on olleet oikeita ja antavat mulle mahdollisuuden olla jotain muutakin kuin 24/7 lasten- ja kodinhoitaja. Rakastan äitinä olemista, mutta luonteeltani olen kuitenkin niin kunnianhimoinen, että tarvitsen vastapainoa kotiarjelle, jotain sellaista jossa saan rauhassa suorittaa ja kilpailla omaa osaamistani vastaan.

Parasta vastapainoa arjelle on ystävien tapaaminen. Viikonloppu oli meillä täynnä ystäviä (ja tavaroiden pakkaamista), ensin lauantai alkoi mun osalta kuvauksella ja siitä jatkoin Minean kanssa pyörähtämään Designtorilla ja ystävän pojan synttäreillä. Nooa jätettiin nukkumaan päiväunia kotiin, joten oli ihan todellista luksusta istua kahvilla kaikessa rauhassa, huolehtimatta siitä mitä meidän pieni vilperi ehtii sotkea tai tuhota sillä välin, kun äidin katse välttää. Voin jopa tunnustaa istuneeni ystävän sohvalla melkein puoli tuntia, joka on varmasti pisimpiä aikoja sitten Nooan syntymän. Ei ollenkaan huono lauantai keskellä pahinta pakkaushässäkkää ja muuton järkkäilyä!

designtori IMG001 designtori IMG002 designtori IMG003 designtori IMG004 designtori IMG006

Jyväskylän designtori oli mulle uusi tuttavuus, vaikka se on käsittääkseni järjestetty jo aiemminkin. Odotin ehkä jotain isompaa, mutta Jyväskylässä kaikki erikoisemmat jutut on yleensä suht pienessä mittakaavassa, ja onhan tämä melko pieni kaupunkikin. Paikalla oli enimmäkseen korumyyjiä ja näiden lisäksi muutama kiinnostava uutuus kuten hieman erikoisempia aikuisten ja lastenvaatteita valmistava MuKaVa ja designvalaisimia suunnitteleva Himmee. Uhanan pisteellä oli myynnissä upeita (ja mun kukkarolle liian kalliita) neuleita ja mekkoja, ja ihanalta Minna bakesilta lähti mukaan keksejä ja cupcakeja. Pääsin ekaa kertaa maistamaan uutuusmakua strawberry milkshake eikä se muuten pettänyt odotuksia! Mitenhän olisi, jos järjestäisin meidän väliaikaiskodissa kesäkuun puolella ”tuparit” niin olisi hyvä syy tilata jotain herkullista Minnalta? Minea ainakin suunnitteli parhaille ystävilleen oman huoneensa tupareita, joten kait sitä voisi jossain välissä kutsua aikuisiakin.

oktonauttisynttarit IMG001 oktonauttisynttarit IMG002 oktonauttisynttarit IMG003 oktonauttisynttarit IMG004

Designtorilta jatkettiin ystävän pojan 5-vuotissynttäreille, jotka kulki Oktonautti-teemalla. Vietiin kerrankin lahjaksi jotain muuta kuin legoja (haha mun luottolahja silloin kun en keksi muutakaan), kun törmäsin kaupassa junior monopolyyn. Ihanin kortti löydettiin jälleen kerran mistäs muualtakaan kuin Harjun paperista, josta lähti mukaan kaikenlaista muutakin kivaa pientä. Synttäritarjoiluiksi Laura oli tehnyt pöydällisen superhyviä herkkuja ja Oktonautti-kakku oli tilattu paikalliselta leipojalta. Yleensä ihmiset ei juurikaan välitä kakkujen sokerikuorrutteista, mutta mun on myönnettävä, että söin tätäkin kakkua kaksi palaa kun nimenomaan tuo kakun päällinen on niin koukuttavaa.

Synttäreillä lapset pelasivat bingoa, leikkivät partsilla vuoroin oktonautteja ja vuoroin pientä merenneitoa ja me aikuiset istuttiin sohvalla, noh tekemättä mitään. Lauran perheeseen syntyi vuoden alussa toinen lapsi, ja mietin siinä vauvaa katsellessani että mun vauvakuumeeni on selkeästi lähes kadonnut. On ihana katsella pikkuruisia vauvoja ja todeta, että meidän osalta jatkuvat yövalvomiset ja iltaitkut on onneksi ohi, ja tästä eteenpäin voin jälleen tasapainotella perheen ja oman ajan välillä, etsien sitä itselleni sopivaa komboa. Tuleva syksy ihan varmasti mullistaa nykyisen arjen kokonaan, mutta toivon että yksi asia säilyy – ystäviä nähdään paljon jatkossakin!

Sitruunainen mustikkakakku

Perinteiset täytekakut on alkaneet kyllästyttää (tai en oikeastaan ole koskaan niistä tykännyt) niin, että nykyään itse valitsen joka kerta jotain muuta kuin sen täytekakkupohjan, marjat ja kerman kun jollain meidän perheessä on juhlapäivä. Kakut perunajauhoilla tehdyllä pohjalla tai sokerimassakuorrutteella menee hyvin, vielä parempi olisi, jos kaikkiin juhliin olisi mahdollista tilata kakku ulkopuoliselta, mutta itse tehtynä säästää helposti jopa satakin euroa. Vähän uudempana juttuna Suomessakin on alkanut näkyä amerikkalais- ja brittityylisiä täytekakkuja, joiden pohja muistuttaa enemmän meidän kuivakakkuja kuin täytekakkuja. Silti kakuista tulee ihanan pehmeitä ja kosteita, kun täytteet on oikein valittu. Ystäväni kokeili muutama viikko sitten kinuskista dripped cakea (suosittelen!) ja nyt äitienpäivänä mä testasin myöskin Valion ohjeella sitruuna-mustikkakakkua. Pohja muistuttaa pitkälti perinteistä pellille tehtävää mustikkapiirakkaa, maussa on ripaus sitruunaisuutta ja koko komeutta pehmentää vaniljakreemi. Suuuupersimppelit koristelut tein hakemalla kukkakaupasta kukkia, joita uskaltaa käyttää ruokien päällä, ja tadaa, kakku oli nätti kuin mikä ja valmis syötäväksi!

mustikkakakku IMG002 mustikkakakku IMG001

Pohja:

200g voita

3dl sokeria

1dl fariinisokeria

1rkl vaniljasokeria

4 munaa

5dl vehnäjauhoja

1rkl leivinjauhetta

2 1/2dl piimää tai maustamatonta jugurttia

2 sitruunan mehu ja kuori

200g pakastemustikoita

1rkl perunajauhoja

Vatkaa voi ja sokerit kuohkeaksi vaahdoksi. Vatkaa joukkoon munat yksitellen. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet vuorotellen sitruunan ja piimän kanssa. Sekoita tasaiseksi mahdollisimman varovasti. Sekoita mustikat ja perunajauho, ja lisää vielä ne taikinan joukkoon varovasti käännellen. Voitele ja korppujauhota kolme 18cm tai 20cm vuokaa reunoilta ja leikkaa leivinpaperista ympyrät pohjan peitoksi. (tai paista kolmessa osassa, jos omistat vain yhden vuoan) Paista 175 asteessa reilu 30min.

Mustikkacurd:

200g pakastemustikoita

1dl hillosokeria

1 keltuainen

50g voita

Kiehauta mustikat kattilassa ja soseuta sauvasekoittimella. Lisää hillosokeri ja keltuainen, ja keitä miedolla lämmöllä 5-8min kunnes seos sakenee. Anna jäähtyä hetki ja lisää joukkoon voi. Laita jääkaappiin odottamaan.

Täyte (kreemi):

150g voita

250g tomusokeria

1 rasia vanilja tuorejuustoa

Vaahdota huoneenlämpöinen voi ja puolet tomusokerista. Lisää tuorejuusto, älä vatkaa voimakkaasti. Lisää loput tomusokerit ja vatkaa puolella teholla kunnes kreemi on kuohkeaa ja kiiltävää.

Kun kakkupohjat ovat jäähtyneet ja täytteet on valmiina, aloita kasaaminen. Laita ensimmäisen pohjan päälle puolet mustikkacurdista ja 1/3 kreemistä. Nosta päälle toinen pohja, ja jälleen puolet mustikkacurdista ja 1/3 kreemistä. Nosta vielä päälle viimeinen pohja ja levitä loput kreemit kakun päälle ja ohuelti reunoille. Koristele mustikoilla tai kukilla.

 

Kaikkien äitien päivänä

Tähän postaukseen ehkä ”kuuluisi” kirjoittaa jotain överisiirappista äitiydestä, ja siitä mikä etuoikeus se meille onkaan, mutta tänä vuonna totean vain, että kyllä te muut äidit tiedätte, millaista on olla äiti! Olen lukenut facebookista jo niin monta äitiyden hehkutusta, että kaikki omat sanat alkaa tuntua ehkä jopa kornilta, koska joku muu on jo sanonut ne aiemmin ja uudelleen toistettuna kaikki tuntuu vähän latteammalta. Ja tiedättehän, kuinka jokin alkaa menettää tehoaan, kun sitä toistaa liian monta kertaa? Sanotaan siis vain, että tässä ja nyt on täydellisin.

aitienpaivana IMG005

aitienpaivana IMG001

Äitienpäivän aamuna sain nukkua hieman tavallista pidempään, vaikka Minea ei oikein meinannut malttaa jaksaa odottaa, että äitin voisi käydä herättämässä. Herätys oli maailman paras, kaksi kimppuun hyökkäävää lasta lahjoineen ja onnentoivotuksineen, ja Minea oli jo pari päivää aiemmin piilottanut mun tyynyn alle oman ja Nooan tekemät piirustukset. Nooa oli kuulema piirtänyt laivan, ja ihan siltähän se vahingossa jopa näyttikin! Sain Minean kerhossa koristeleman tyynyliinan ja koko perheeltä hemmottelulahjakortin paikalliseen kauneushoitolaan. Yleensä emme Nikon kanssa osta juurikaan lahjoja ellei sitten ole jotain sellaista, mitä toinen ihan oikeasti tarvitsee tai on toivonut, ja vaikken osannut mitään pyytääkään, niin kyllähän yksi hemmottelu nyt aina on tarpeen, vai mitä?!

aitienpaivana IMG004

aitienpaivana IMG003

aitienpaivana IMG007

Jääkaapista löytyi vielä Nikon viimeviikkoisten synttärien kakun jämät, mutta päätin silti leipoa myös äitienpäiväkakun, kun olin varannut siihen kaikki tarpeet. Kokeilin ensimmäistä kertaa vähän erilaista täytekakkuohjetta, ja itse asiassa tämä mustikka-sitruunakakku toimi aika loistavasti – ehdottomasti paremmin kuin ihan perinteisen pohjan täytekakku. Suht työläs se oli tehdä, koska jouduin paistamaan pohjat kolmessa erässä (keneltä löytyy samaa kakkuvuokaa kolme kappaletta?!), mutta tätä testaan joskus ihan varmasti vielä uudelleenkin. Voisin laittaa myöhemmin reseptin tänne blogiinkin jakoon, jos joku muukin innostuu kokeilemaan. Suosittelen leipomaan esim kesän juhliin, koristelutkin kun voi tehdä supersimppelisti niin kuin mä tein.

aitienpaivana IMG012 aitienpaivana IMG011

aitienpaivana IMG009

Päivällä lähdimme Minean ja naapureiden kanssa ajelemaan Laukaaseen Kanavateatterin Viiru ja Pesonen -näytelmää katsomaan. Seuraavina viikonloppuina meillä on sen verran ohjelmaa, ettei olisi enää ehditty nähdä koko esitystä, ja näytelmä pyörii ohjelmassa vain toukokuun ajan. Minea on käynyt katsomassa paria näytelmää aiemminkin, viimeksi viime kesänä Jyväskylän kesän Satuihin kadonnut, joka oli niin jännä, että Minea olisi halunnut lähteä kesken pois. Mäki-Matissa taas viimevuotinen Pikku Vampyyri oli erittäin kiva, ja ehdottomasti mennään tänäkin vuonna, jos ohjelmistossa on jotain lapsille. Viirusta ja Pesosesta Minea tykkäsi superpaljon ja olisi jo illalla halunnut katsomaan näytelmää uudelleen. Esitys kesti tunnin ja maksoi kahdeksan euroa, mikä ei musta ole ollenkaan paha hinta laadukkaasta lastennäytelmästä. Käykää ihmeessä katsomassa, jos seuraavat viikonloput on ohjelmaa vailla.

aitienpaivana IMG010  aitienpaivana IMG008

Minealla oli eilen ekaa kertaa päällä POMPdeLUXin uudesta mallistosta saatu ihana Eifel toppi*, joka sopii aika täydellisesti Minean ihonsävyyn. Jostain syystä musta tuntuu, että näin kesän myötä Mineasta on tullut entistäkin tarkempi sen suhteen, mitä tyttö suostuu päälleen pukemaan, vaikka vaatetaisteluja meillä on jo muutenkin käyty pidemmän aikaa. Ostan nykyään jokaisen vaatteen niin, että ensin kysyn useampaan kertaan Minealta, että kuosi ja väri varmasti miellyttää, mutta siltikin välillä tulee ostettua jotain sellaista, joka ei sitten lopulta kelpaakaan ja jää kaappiin lähes käyttämättömänä. POMPdeLUXilla on sopivan tyttömäiset värit ja kuosit, ja niistä Minea tykkää lähes jokaisesta – ainoastaan kaikki kollarit on ehdoton ei, oli merkki mikä tahansa.

Iso osa lasten yövaatteista on nekin meillä POMPdeLUXia, kuten myös nuo molempien yökkärit ylemmissä kuvissa. Nooan yöpuku on jo viime kaudelta hommattu, mutta Minean Diaz-mekko* on kevät-kesäkaudelta saatu, ja yksi Minean lemppareita. En varmaan voi liian monesti kehua, että kaikki POMPin perusvaatteet on meillä kestäneet superhyvinä, ja niitä aina hamstraankin kaapit täyteen. Tästä päivästä alkaen ja kestäen aina perjantaihin 9.5. POMPdeLUXilla on verkkokaupassa meneillään kampanja, jossa näitä soft wear -malliston vaatteita voi ostaa tuntuvalla alennuksella, kun ostaa kaksi samanlaista tuotetta. Ajattelin itse tilata molemmille lapsille hihattomia toppeja ja Nooalle pitkälahkeiset yökkärit vähän reilummassa koossa jo odottamaan viileämpiä ilmoja, sillä nyt on pojille tarjolla tätä kivaa raitakuosia, ja yökkärit ja alusvaatteethan eivät yleensä edes kuulu alejen piiriin. Onko teillä muuten koskaan ollut näitä POMPin yökkäreitä ja mitä olette tykänneet? Niin, ja miten se äitienpäivä sujui siellä ruudun toisella puolella?

*sisältää mainoslinkkejä

1 8 9 10 11 12 13 14 37