Syksyn väreissä

Tämä syksy on sisustuksen osalta kolahtanut meikäläiseen jostain syystä kovemmin kuin yleensä. Saattaa toki johtua jo siitäkin, että saamme viettää ensimmäistä syksyä uudessa kodissamme, mutta on tässä vallitsevassa trendissä jotain ihanaa myös värien ja materiaalienkin puolesta. Murretut, neutraalit sävyt ja tunnelmalliset, ehkä jopa aavistuksen hotellimaiset sametit ja pellavat on vieneet sydämeni niin, että meillekin on alkanut ilmestyä ruskeaa, beigeä ja makuuhuoneeseen jopa verhotanko harmaita verhoja odottamaan. Viime päivät olen selvitellyt tummien peilien ja lasien saatavuutta ja käynyt hakemassa parikin eri mattoa sovitukseen, joten syksy on todellakin tuonut uutta intoa sisustamiseen.

Olohuone on sisalmaton kanssa tuntunut jo jonkin aikaa liian kesäiseltä ja lämpimältä tunnelmaltaan, joten uusi matto on parhaillaan etsinnässä. Alunperin tarkoitus oli siirtää Elloksen ryijymatto tv-huoneesta olohuoneeseen, mutta tv-huoneessa tuntuu nyt olevan asiat kohdallaan enkä halua ainakaan vielä muuttaa siellä mitään suurempaa. Iskusta nappasin tämän beigeen taittavan matonpalan testiin, ja se menee mielestäni niin hyvin yksiin kylmän harmaan Ht Collectionin sohvan ja harmaan mikrosementin kanssa, että taidan vielä pyöräyttää meillä sovitettavana saman maton isona pintana.

Myöskin Iskusta löysin yläkertaan ison luonnonvalkoisen villatyynyn ja beigen villaisen viltin, molemmat puolen hinnan hyllystä! Hennesistä ostin vielä rusehtavan samettityynyn, ja tähän aulatilaankin meillä olisi valmiina verhotankoja odottamassa valkoiset harsomaiset verhot. Instagramin kautta olen saanut useita kyselyitä kuvassa näkyvästä kaappikolmikosta, ja se tosiaan on Ikean beståta pystyyn asennettuna. Ovet avautuvat ylöspäin ja pienellä sahauksella hyllytkin saatiin sopimaan kaappien sisään.

Löytyykö teiltä tämän syksyn lempivärejä? Yleensä meillä ei vaihdu mikään muu kuin korkeintaan tyynyt ja viltit ja toisaalta, kun perus väripaletti kotona on hillitty, niin se sopii niin talveen kuin kesäänkin. Yritän sisustuksessa välttää sellaisia hankintoja, jotka eivät sovi mihin tahansa huoneeseen tai mihin tahansa vuodenaikaan, koska silloin tiedän huonekalun tai esineen olevan pitkäikäinen. Trendejäkin tulee tietenkin seurattua, mutta kun oma väripaletti on vuodesta toiseen pysynyt suht samana (eli ”värittömänä”), niin uudet hankinnat on aina yhdisteltävissä vanhoihin.

2 Comments

  1. meiju 20 syyskuun, 2017

    Hei minkä merkkiset pistorasiat/katkaisijat teillä on? Joissain huoneissa tumman harmaat, osassa valkoiset? Lisäksi kiinnostaisi teidän talon kiinteä valaistus.. (wc:t, kodinhoitohuone ym) ihan vaikka postauksen verran! 🙂 meillä taloprojekti loppusuoralla ja nämä ajankohtaisia… 🙂 tunnelmallista syksyä, blogisi on ihana!

    Vastaa
    • Melina 22 syyskuun, 2017

      Täytyypä laittaa korvan taakse tuo postausidea! Meillä on valkoiset katkaisimet ja pistorasiat ABB impressivo ja pyöreät on mustia Schneider renovoja.

      Kiitos mieltä lämmittävästä kommentista ja tsemppiä taloprojektin loppusuoralle!

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.