First things first

Kävin tänään illalla pikaisesti raksalla palaverissa, ja nyt on pakko sanoa että malttamattomuus muuttopäivää odotellessa alkaa olla aika valtava! Ensimmäiset laatat oli jo yläkerrassa kylpyhuoneen seinällä, ja yhdessä pohdiskelimme muiden tilojen lattian sävyä ja lattian asennuksen aikatauluja. Hassua, mutta samaan aikaan odotan jo muuttoa kuin kuuta nousevaa ja silti en vieläkään voi millään uskoa, että tässä ihan oikeasti rakennetaan meille tätä taloa. Tiedättekö, kaikki on vähän liian hyvää ollakseen totta.

thisandthat-img004

Muuttopäivän lähestyessä on ollut jo vähän pakkokin alkaa pohtimaan päätöksiä huonekalujen suhteen, jotta tammi-helmikuun vaihteessa meillä olisi asuttavassa kunnossa oleva koti. Luulen, että sohva on saatu päätettyä (siitä lisää myöhemmin!), mutta kaikki muu on melko auki vielä. Keittiön pöydän toimittajaa pitäisi selvitellä, lastenhuoneisiin täytyisi suunnitella vanerikalusteita, keittiön kodinkoneet ja kylpyhuoneiden altaat on päättämättä eikä kumpaankaan vaatehuoneeseen ole vielä minkäänlaisia suunnitelmia. Monet pienemmät päätökset kuten matot ja valaisimet tehdään vasta muuton aikoihin, niin että tavaroita pääsee testailemaan paikan päällä ja yhdessä isojen huonekalujen kanssa. Tässä vaiheessa rakentamista sitä ihan yllättäen huomaa, kuinka monta päätettävää asiaa on vielä edessäpäin, vaikka joku aika sitten kuvittelin lähes kaiken olevan jo selvää talon osalta. Huono juttu siinä mielessä, että nyt kun budjetti alkaa näyttää lähes huolestuttavasti loppuun käytetyltä, päätetään niitä kalusteita ja yksityiskohtia, jotka kaikki jäävät talossa näkyviin ja ovat siksi äärettömän tärkeitä valintoja. Koskaan aiemmin en ole lotonnut, mutta jospa sitä tänä jouluna ostaisi muutaman raaputusarvan, hahha.

thisandthat-img003 thisandthat-img002 thisandthat-img001

Joku voisi ehkä sanoa, että nyt kannattaa keskittyä olennaisimpaan ja ajatella suuria linjoja, mutta mitä tekee tämä rouva, jolle suuret päätökset on usein lähes mahdottomia, mutta pienemmät sitäkin helpompia? Olen selaillut viimeisen parin viikon ajan nettiä etsien inspiraatiota ja ideoita huonekaluvalintoihin, ja samalla olen huomannut tilailevani kaikenlaista pientä ”sälää”, jota ilmankin tulisi toimeen, mutta jotka ihanan helpolla tavalla konkretisoivat koko projektin lähestyvää loppua ja talon valmistumista. Juuri nyt tuntuu siltä, että muutaman oviongelman, kodinkoneiden tilaamisen ja lattian tekemisen jälkeen (pikkujuttuja eikö!) ollaan siinä mielessä voiton puolella, että voin jo huoletta alkaa vähitellen pakkaamaan nykyisen kodin tavaroita ja samalla inventoida ylimääräistä pois. Ehkä selviän jopa tästä joulusta ilman sitä täydellistä joulutunnelmaa, kun tiedän mitä seuraavat kuukaudet tuo tullessaan!

Olohuoneen sisustusta

Rakentamisen edetessä huimaa vauhtia kohti tammikuun muuttopäivää on ajatukset alkaneet kääntyä kohti sisustusta ja huonekaluvalintoja. Siis siitäkin huolimatta, että meillä on edelleen keittiö tilaamatta, kylpyhuonekalusteet päättämättä sekä hanat ja suihkut – noh, niiden kanssa emme ole edenneet yhtään mihinkään, koska budjetti ei tunnu riittävän mihinkään mieluisaan ratkaisuun. Nyt kuitenkin koitan olla huonekalujen kanssa ”ajoissa”, jotta meillä olisi muuton aikoihin suunnilleen kaikki valmiina. Joillain sohvilla ja matoilla kun voi käsittääkseni olla helpostikin jopa kahden, kolmen kuukauden toimitusaika.

Erityisen vaikeaa huonekalujen valitsemisesta tekee kaksi asiaa. Budjetti on ehdottomasti se pahin unelmien maanpinnalle palauttaja, sillä sen rajoissa on mentävä, eikä auta vaikka kaupat tarjoaisivat jos millaista osamaksusysteemiä, ilmaisia kun ne huonekalut ei ole edes osamaksulla. Toisaalta voisimme hankkia uusia huonekaluja vähitellen, mutta näillä nykyisillä emme pärjää joka tapauksessa, ja tällä kertaa haluaisin olla järkevä ostaja ja hankkia ajattomia klassikoita, joita mielellään ihastelee vielä useammankin vuoden päästä. En tiedä, onko se edes teoriassa mahdollista kaltaiselleni mielensämuuttajalle, mutta koitan ainakin uskoa pystyväni luomaan katseenkestävän, ajattoman sisustuksen.

Toinen päätöstentekoa hankaloittava asia on se, etten omista niin pettämätöntä sisustussilmää, että osaisin tehdä takuuvarmoja valintoja näkemättä niitä livenä. En osaa nähdä kokonaisuutta sillä tavalla kuin taitavat sisustussuunnittelijat, vaan ennemminkin ihastun yksityiskohtiin ja yksittäisiin huonekaluihin ilman että näen kokonaisuutta mielessäni. Tuntuu hirvittävältä ajatukselta tilata mattoa ennen kuin sitä pääsee sovittelemaan itse tilassa tai että hankkisin valaisimet kaikkiin huoneisiin tietämättä, miten huonekalut tulevat lopulta sijoittumaan. Tähän olen ajatellut avuksi suunnittelijaa, mutta saa nähdä, miten meillä budjetti tulee kestämään sitäkään. Sen ainakin olen tässä matkan varrella oppinut, että panostaminen johonkin yksityiskohtaan tarkoittaa aina pihistämistä jossakin toisessa.

Ensimmäisenä askeleena kohti valmiimpaa sisustusta päätin luoda teille (ja itselleni!) viikottaiset huonekollaasit, joissa esittelen alustavia suunnitelmiani yksi huone kerrallaan. Koska tiedän teidän joukossa olevan hyvällä maulla varustettuja naisia, niin kuulisin mielipiteitänne ja ideoitanne enemmän kuin mielelläni. Olohuone on varmasti yksi tärkeimmistä tiloista, joten aloitetaan siitä ja näistä kahdesta upeasta sohvakaunottaresta! Vaihtoehtoina olen pyöritellyt Adean Bon-sohvaa sekä HT collectionin Comoa. Mikä seuraavista kollaaseista miellyttää silmääsi eniten?

picmonkey-collage 

Lattiamateriaalina meille tulee harmaa mikrosementti, keittiö on valkoinen ja seinäpinnat lähes kaikki kirkkaanvalkoisia, mutta yläkerran vanerikatto tuo tilaan hieman lämpöä. Liian mustavalkoista sisustusta en toivo, vaan mustaa ja valkoista höystettynä harmaalla, puulla ja ehkä jopa lämpimän nahan sävyillä.picmonkey-collage-kopio-3

Näiden kahden sohvan lisäksi olen pahemman kerran ihastunut Adean Plateau-marmoripöytään, joka löytyi myös talo Koskelan olohuoneesta Asuntomessuilta.

picmonkey-collage-kopio-2Viimeinen kollaasi on selkeästi lämpimin sävyiltään, mikä aavistuksen itseäni mietityttää – onko yleisilme jo liian pehmeä? Lundian classic-kaappiin saa halutessaan valita mieleisensä väriset ovet, joten tuomalla niihin grafiitinharmaata voisi fiilistä aavistuksen kylmentää, ja toisaalta samaan tilaan tulee myös mustat pinnakaideportaat.

Sisustusilta

Tässä kun on viime aikoina tullut nuristua ihan riittävästi oman ajan puutteesta, niin kerrotaanpa samaan hengenvetoon, että tällä viikolla tilanne on ollut täysin toinen! Viikonloppuna juhlittiin kaverin 30-vuotissynttäreitä, ja torstaina aloittelin juhlahumua fiilistelemällä sisustusjuttuja Iskun asiakasillassa. Itseltäni tällaiset kivat tilaisuudet olisi menneet muuten ihan ohi, mutta onneksi Kerttu tuli pyytäneeksi mut mukaansa – varmaan ihan jo senkin takia, että sisustuspuheet on viime aikoina käyneet melko kuumina meidän whattsapp-keskusteluissa. Kertusta on tullut näiden kuluneiden parin vuoden aikana hyvin läheinen ja tärkeä ystävä, mutta nyt raksaprojektin kautta myös todellinen apu tyylipohdintojen kanssa.

isku-img001

isku-img003isku-img002

Keittiömaailman Annika siinä esittelee, millaista uutta on tarjolla keittiörintamalla. Yksi ei ehkä niitä tarpeellisimpia ominaisuuksia mutta hifimmälle persoonalle kelpaava uutuus oli kaapin takaosasta löytyvä piilokaappi, jota ohjataan sähköisesti. Lisäksi meille esiteltiin muun muassa sokkelilaatikot, keittiölaatikkoon kätevästi sujahtava lehtikassi ja tyylikkäät itse modifoitavat avohyllyt.isku-img004 isku-img005

Lundian osastolla kävin huokailemassa näiden ihastuttavan simppeleiden ja skandinaavisen ilmeen omaavien huonekalujen perään, etenkin Fuuga-sarjan lipastot ja Lofty-kerrossänky voisivat päätyä omallenikin ostoslistalle. Tiesittekö muuten, että Isku on nykyään näinkin monipuolinen sisustuksen ammattilainen, ja täältä Jyväskylästä löytää yhden katon alta niin Keittiömaailman keittiöt kuin kaiken kodin sisustamiseen tarvittavan? Huonekaluvalikoima on niin laaja, että tyylejä löytyy lähes joka makuun, ja itseni ainakin positiivisesti yllätti Lundian edustus Iskun myymälöissä. Ei yhtään hullumpi ajatus yhdistää kaksi vahvaa suomalaista sisustuksen brändiä yhteen, kun molemmat kuitenkin kuvastavat monelle meistä ajatusta suomalaisesta osaamisesta ja ajattomasta tyylistä. Siitähän Iskussakin on pitkälti kyse, suomalaisista juurista ja siitä, että on jo pitkään oltu osa suomalaisten kotien historiaa.isku-img006

Suomen tulevan juhlavuoden mukaisesti tapahtumassa oli esillä Suomi 100 vuotta suunnittelukilpailun voittajien teoksia, joista omaksi suosikikseni nousi upea harmaa nojatuoli ja tämä tyylikäs syöttötuoli. Käykäähän kurkkaamassa kuva nojatuolista täältä, ihana vai mitä!isku-12

Parasta illan aikana oli se, että meillä oli Kertun kanssa riittävästi aikaa istua alas juttelemaan muutakin kuin arkisia kuulumisia, joita yleensä vaihdetaan viestien välityksellä. Nyt kävimme läpi molempien sisustushaaveita, pohdiskelimme toimivan kodin ratkaisuja ja koeistuimme joukon sohvia, joista muutaman olisin voinut napata mukaani vaikka samantien. Luulen, että molemmat ihastuimme HT collectionin valikoimaan siinä määrin, että tulemme lähiaikoina istumaan vielä uudemman kerran Iskussa hieromassa sohvakauppoja. Josko tämä yksi ilta olisi ratkaissut kaksi ongelmaa samalla kertaa: sen, mikä sohva meille tulee sekä sen, mistä kotiäiti löytää kiireisen arjen keskellä aikaa pysähtyä ja nauttia itseä inspiroivista asioista.

1 12 13 14 15 16 17 18 28