Uusi matto olohuoneessa

Olohuoneessa on myllertänyt muutoksen tuulet uuden maton myötä, värimaailma vaihtui entistäkin neutraalimmaksi, ja samalla huonekalujen järjestys laitettiin kokonaan uusiksi. Nämä kuvat otin heti heitettyäni maton lattialle, joten kaikki on vielä hyvin keskeneräistä ja jopa tyhjän näköistä, mutta ajatuksena on vihdoin saada nojatuoli tai tuolit päätettyä. Metallirunkoiset, pelkistetyn karut nojatuolit kiehtoo koko ajan enemmän, mutta samalla myös Adean uusimmat mallit valkoisella kankaalla tuntuvat hyvältä idealta. Tuleeko teille mieleen joku tähän olohuoneeseen täydellisesti istuva tuoli?

Matoksi olin ensin ajatellut kantattua kokolattiamattoa, mutta hinta olisi noussut suunnilleen tuhanteen euroon, joten budjetti määritteli tällä kertaa valinnan. Satuin törmäämään tähän vaaleanharmaaseen velourmattoon rautakauppareissulla, ja päätin samantien ottaa maton sovitukseen. Pelkäsin vähän, miten harmaa sohva, harmaa lattia ja nyt myös harmaa matto sopisivat yhteen, mutta sävyt kävivätkin yllättäen hyvin yksiin, ja matto jäi niille paikoilleen. Nyt olohuone on ainakin ihanan seesteinen, mikä sopii niin talveen kuin omaan sisustusmakuunikin.

Muotocomin kalanruotokuvioinen sohvapöytäkin on toistaiseksi kaunistanut meidän olohuonetta, sillä aloin kuitenkin vielä epäröidä, onko suorakulmion mallinen pöytä jo liian kulmikas olohuoneessamme, etenkin jos päädymme nojatuoleissa johonkin kulmikkaaseen vaihtoehtoon. Taidan viikonloppuna käydä naapureilta lainaamassa muutamia huonekaluja sovitukseen ja niiden avulla sommitella sitä mahdollisimman hyvää lopputulosta. Nyt olisi nimittäin jo aika pysyville päätöksille, enää en haluaisi kolmatta kertaa muuttaa suunnitelmaa.

Nooan huoneessa

Nooan huone on meidän kodin pienin makuuhuone, noin 9m2, ja itse asiassa jopa vaatehuoneesta tuli puolivahingossa isompi neliöiltään, sillä säilytystilalle oli tarvetta. Kaikkialta löytyy yhä edelleen pahvi- ja muuttolaatikoita sekä keskeneräisiä hommia, mutta olen vähitellen aloittanut pohtimaan sisustusta niin pitkälle kuin sitä nyt on mahdollista miettiä heti muuton jälkeen. Kummassakin lastenhuoneessa on yksi seinä päällystetty vanerilla, joten en ole osannut niihin ainakaan tässä vaiheessa ajatella mitään sen ihmeempiä tehosteseiniä tai teemajuttuja muutenkaan. Toiveissa olisi raikkaan skandinaaviset huoneet, joissa selkeästi näkyisi se, että kyse on lastenhuoneesta, mutta tavarat kuitenkin pysyisivät paremmin järjestyksessä (ja olisivat lasten itse helposti otettavissa) kuin entisessä kodissa, jossa jättimäisten sekatavaralaatikoiden uumenista oli lähes mahdotonta löytää etsimäänsä ilman että räjäytti koko laatikon lattialle. Väriä saa olla lasten omien toiveiden mukaan, pari maalipurkkia käytiinkin jo Minean kanssa viikonloppuna hakemassa muutamaa kaappia varten.

Huoneiden täyttäminen tuntui olevan kaikkein helpoin aloittaa juurikin tästä Nooan huoneesta. Ehkä siksi, että huone on sopivan pieni tila niin ettei sen sisustamisessa ole kovin monia vaihtoehtoja esim. kalusteiden sijoittelun suhteen, ja huoneeseen tarvittavat toiminnot määrittivät valintoja aika pitkälle. Täytyy olla sänky, pienelle pojalle sopiva työskentelytaso, sopivasti säilytystilaa leluille ja paljon tyhjää lattiapintaa, jolla ajella junaradalla ja autoilla. Kahdella seinällä on oviaukko ja kolmannella kaksi koko seinän peittävää ikkunaa, mikä tarkoittaa sitä että vaneriseinä on ainut ehkä seinä, ja sille oli mielestäni loogisinta sijoittaa sänky. Sängylle jää täydellinen paikka ennen vaatehuoneen oviaukkoa ja vaneriseinää vasten, jolloin vaneri samalla toimii kivasti tehosteena sängynpäädylle.

Tähän saakka Nooa on nukkunut vielä vauva-aikaisessa Stokken pinnasängyssään, mutta olin jo päättänyt, että muuton yhteydessä on aika hankkia kunnon sänky, josta poika voi turvallisesti kiivetä itse pois. Ehkä olin lykännyt sängyn vaihtoa turhankin pitkään, koska kuvittelin sen olevan isompikin projekti kun yhtäkkiä Nooa alkaa ramppaamaan sängystä pois ja takaisin, mutta kuinkas siinä kävikään, tyyppi on nukkunut yönsä ihan normaaliin tyyliin uudessa juniorisängyssään! Me valitsimme sängyksi Jollyroomin linjakkaan valkoisen JLY juniorisängyn* joka tuntui parhaalta vaihtoehdolta niin ulkonäkönsä kuin käytännöllisyytensä ansiosta. Kummallakin puolella olevat turvalaidat ovat riittävät pitämään lapsen sängyssä, niin ettei lattialle ole tarvinnut viritellä tyynykasoja edes varmuuden vuoksi. Tykkään ilmavasta ulkonäöstä ihan älyttömästi, ja sängyn saavuttua Nooan mielipiteen pystyi lukemaan suoraan siitä kiljumisen ja nauramisen määrästä. Onhan se nyt käsittämättömän hienoa saada isojen poikien sänky, ihan niin kuin siskollakin!

Nooa on viihtynyt uudessa, omassa huoneessaan yllättävän hyvin leikkimässä milloin milläkin autolla. Koska autot ja junat on kovimmalla käytöllä, on ne jätetty koriin heti oven viereen, ja vaatehuoneessa alimmassa laatikossa on läjä Duploja. Yöpöytinä toimivissa Legon säilytysrasioissa on mm Playmobileja, mutta kovin rakentavia leikkejä ei Nooa niillä vielä saa aikaiseksi. Enemmänkin leikkiminen on autoilla päristelyä pitkin lattioita tai Minean perässä juoksemista. Hellyyttävintä on se, kuinka toinen on edelleen vähän liian pieni isompien leikkeihin, mutta kuitenkin jo tarpeeksi iso tajutakseen leikin jujun ja yrittääkseen pysyä menossa mukana. Aina silti tuntuu, että Nooa on vähintään yhden askeleen perässä – paitsi sänky on pikkujäbällä nyt niin viimeisen päälle, että Mineaa tuntui vähän harmittavan nukkua vanhassa sängyssään. Niinpä tänäänkin tyttö muutti petivaatteidensa kanssa tv-huoneen sohvalle yöksi, ja jotain puhetta on ollut parvisängystä, mutta katsotaan nyt miten sen kanssa tehdään ja millä aikataululla. Jospa tästä Nooan sängystä löytyisi yhtä ilmavanoloinen parvisänkyversio, joka passaisi hyvin Minean huoneeseen..

Miten teillä parivuotiaat nukkuu? Ja joko teillä menee yöt heräämättä? Nooa yleensä herää kerran, kaksi yössä ja vaatii joko taputtelua tai syliä, mutta en ole stressannut asiasta sen enempää, koska meillä on nyt viime aikoina ollut niin paljon isoja muutoksia elämässä raksan ja muuttojen myötä. Jos teillä on jollain sängynvaihto edessäpäin, niin vinkkinä että tämä Nooan JLY juniorisänky on parhaillaan puoleen hintaan Jollyroomissa, ja muutenkin nettikaupasta löytyy laaja valikoima kaikenlaisia lastensänkyjä.

*sänky saatu blogin kautta

IKEA Stockholm

Harvoin tulee julkaistua varsinaisia inspiraatiokollaaseja blogissa, mutta tänään sähköpostiin tuli niin kauniita kuvia Ikean uudesta Stockholm-mallistosta, että ajattelin näiden ehkä inspiroivan teitäkin. Viime aikoina sisustus on ollut omassa arjessani enemmän läsnä kuin pitkiin aikoihin, ja onhan se ihan luonnollistakin, että tyyliään joutuu pohtimaan laajemmassa mittakaavassa, kun muuttaa 70 neliöstä 162:een neliöön. Uutta on hankittava, ja vaikka hyvinkin monenlaiset huonekalut kiinnostaisivat, on vain yritettävä muistaa pysyä suunnilleen siinä linjassa, joka on se kaikkein mieluisin meille.

Harmaan sävyjä, kylmiä pintoja ja materiaaleja, mustaa ja pelkistettyä – siinä tiivistetysti tyyli, joka hivelee esteettistä silmääni, mutta kaavaa rikkoakseni rakastan nyt pinnalla olevaa vaaleaa puuta. Yksi arvokkaammanpuoleisista sisustushaaveistani on wishbone-tuolit ruokatuoleiksi, mutta koska ne todennäköisesti vielä jäävät pelkäksi haaveeksi, niin olin enemmän kuin haltioissani Ikean 7.4. myyntiin tulevan malliston puisista huonekaluista. Vaalea pitkä penkki tulee saamaan paikkansa meidän kodinhoitohuoneesta ja kuvan liinavaatekaappi sopisi täydellisesti Minean huoneeseen vaneriseinän pariksi. Jos uudelle sohvalle olisi tarvetta, harkitsisin tosissani tummansinistä samettia tv-huoneeseen, mutta ehkä sininen samettipinta olisi yhtä osuva valinta olohuoneen mattoon? Nyt vaikein tehtävä on enää jaksaa odottaa huhtikuun julkaisupäivään saakka.

Entäs te, tykkäättekö?

1 10 11 12 13 14 15 16 28