MUSTAA JA HARMAATA

Vaikka syksy tuntuu sadepäivinä muutenkin aika harmaalta, on mulla tapana alkaa käyttämään ilmojen viiletessä enemmän ja enemmän mustaa ja harmaata. Ne muutamatkin värikkäämmät vaatekappaleet jää kaappiin odottamaan kevättä, ja yksivärisyys valtaa alaa lähes huomaamatta. Melko synkissä väreissä liikkui meikäläinen eilenkin kaupungilla Lahdessa, muistinko muuten edes sanoa että oltiin viikonloppu Etelä-Suomessa moikkaamassa ystäviä ja Minean isovanhempia?

 Tällä viikolla oon tainnut suorastaan asua tässä uudessa neuleessa, joka kolahti postista alkuviikosta. Pehmeä, simppeli neule ja helppo yhdistää mihin vaan alaosaan ja mikä parasta, näyttää hyvältä pienen pömppömahan kanssa.

Takki // Sheinside (saatu blogin kautta)

neule // H&M

housut // Vila

nilkkurit // Mango

Toinen varma syksyn suosikki neuleen lisäksi tulee olemaan nämä viime viikolla Tampereelta ostetut nahkanilkkurit. Tampereella käydessä tulee itelle katottua vaatteita oikeastaan vain Ideaparkin Mangosta ja Stokkalta, enkä muista olisinko koskaan lähtenyt Mangosta ostamatta yhtään mitään. Tälläkin kertaa kipittelin autolle mukanani jättiläiskassi, ja ainakin kengät oli sellainen ostos, joita olin jo muutaman viikon metsästänyt nettikaupoista. Multa puuttui kokonaan nahkaiset nilkkurit, joissa olisi riittävän paksu korko arkikäyttöön, plus että ne olisi hyvät jalkaan. Onneksi on Mango!

Huomenna muuten vaihtuu jo 19. raskausviikko! Enää pari viikkoa ja ollaan ylitetty puoliväli, eikä ole enää kuin se muutama viikko rakenneultraankaan. Tekisi jo hullusti mieli ostaa joku ihana babyvaate, mutta päätin että odotan siihen, kunnes tiedetään sukupuoli. Mineaa odottaessahan sitä emme saaneet tietää, kun tyttö oli pistänyt itsensä niin kippuraksi ettei kätilö yksinkertaisesti päässyt näkemään mitään vihjeitä sukupuolesta, ja loppujen lopuksi esikoisen kohdalla se oli ihan kivakin jättää yllätykseksi.

Ensimmäinen ultra oli tämänkin vauvan kohdalla aika hankala, koska niin oli tämäkin yhtä kippurassa kohdun nurkassa eikä suostunut vaihtamaan asentoaan edes 40min ultraamisen aikana. Hommaa vielä hankaloittaa taaksepäin kallistunut kohtu ja edessä oleva istukka, joten mahan painelullakaan ei ollut juuri mitään vaikutusta. Joillain äideillä tulee jo alussa tuntemuksia sukupuolen suhteen, mutta mulla ei suoraan sanottuna ole minkäänlaista aavistusta! Ainut ero Minean odotusaikaan on tähän mennessä ollut huomattavasti pahempi pahoinvointi, mutta tuskinpa siitä nyt voi vielä yhtään mitään päätellä.. Onko teillä veikkauksia sukupuolen suhteen, osa on jo ehtinyt arvailla meille toista tyttöä!

NEUVOLASSA

Pitkästä aikaa tänään oli neuvola. En muista miten nämä Minean kohdalla meni, mutta tuntuu joka tapauksessa että aika paljon harvemmin neuvolakäyntejä on nyt toisessa raskaudessa, seuraava on taas joskus 1,5 kuukauden päästä. Melko turhalta käynti kyllä tuntuikin, kun koko puolituntinen oli aavistuksen vaivaantunutta ”keskustelua” siitä miten kaikki on tähän asti mennyt, ja mun vastaus kaikkeen oli hyvin tai ei mitään erityistä. Ainut kiinnostava asia oli vauvan sydänäänien kuuntelu, jotka nekin hakkasi melko täsmälleen samaa tahtia kuin Minealla aikoinaan. Enteileeköhän se toista tyttöä meille? Vai onko se kenenkään kohdalla pitänyt paikkansa että tytöillä syke olisi hieman korkeampi ja pojilla matalampi?

Nopea keskustelu käytiin myös siitä, tarvitseeko Minean ennenaikaisuutta huomioida tässä raskaudessa. Lääkäriltä oli tullut lausunto, ettei seurattavaa näillä näkymin ole, vaikka toisaalta terkkari sanoi monesti toisenkin syntyvän etuajassa mikäli ensimmäisenkin kohdalla on niin käynyt. Täytyy siis varmaan lähempänä äitiyslomaa varautua siihen, ettei tälläkään kertaa mitään lomaa tule olemaan, ehkä nyt kuitenkin osataan valmistautua vähän paremmin kuin viimeksi, jolloin mies lähti synnytyssairaalasta Prismaan ostamaan riittävän pieniä vauvanvaatteita ja -tarvikkeita..

Tällä hetkellä raskaus tuntuu ihanan helpolta, kun pahoinvointi on lähes kokonaan poissa eikä mahakaan ole vielä ehtinyt kasvaa. Painoa oli tullut raskausviikon 8 käynnistä 1,8kg, mikä varmaan johtuu lähes pelkästään siitä, että juokseminen on ollut tauolla aika lailla heinäkuusta saakka. Nyt viikkoja on kasassa 16+3 ja oikeastaan ainut ero Minean odotukseen on maltillisempi painonnousu ja se, että iho on yhtäkkiä mennyt aika huonoon kuntoon. Eniten tällä hetkellä mielessä pyörii jännitys lapsen sukupuolen suhteen, jopa niin paljon että joinain päivinä tekisi mieli varata aika yksityiselle extraultraan! Onneksi viikonlopuksi saa kaikki ajatukset ihan muualle, kun huomenna suunnataan koko viikonlopuksi miehen kanssa Tampereelle ystävien häihin ja Minea jää kotiin mummin ja ukin hoiviin. Arvatkaa onko huomiselle pari juttua ostoslistalla mm. Ikeasta..?

KOTOISAT ÄITIYSHOUSUT JA KEY LIME PIE

Perjantaina ehdin töiden jälkeen pikaisesti pyörähtää Hennesin mamaosastolla, suurin osa omista housuista alkaa nimittäin tuntua vähän ahdistavilta päällä vaikkei maha nyt vielä mikään selkeä pömppis olekaan. Mammahousuissa tuntuu vaan olevan se ongelma, että koot on aika reiluja – jos yleensä voisin rennommissa housuissa valita kokoa 36, on jotkut äitiyshousut tosi löysiä jopa koossa 34. Eipä siis mikään ihmekään että kaikki 34 on lähes aina kaupoista loppu.

Lopulta jouduin housuetsinnöissä turvautua nettikauppaan, mutta jotain tarttui silti mukaan, kivat löysät kotihousut mamaosastolta. Näistä löysin vielä viimeisen parin pientä kokoa, ja hyvä niin, koska tällä mahankoolla nämäkään ei vielä meinaa pysyä ylhäällä. Veikkaisin kuitenkin että näissä mua nähdään seuraavat kuukaudet kotiympyröissä suhteellisen usein, housut on nimittäin yhdet mukavimmista joita omistan! Mistä te hankitte yleensä mammavaatteet, etenkin hyviä housuvinkkejä otetaan ilolla vastaan.

   Viikonloppuna meillä kävi paritkin kaverit kyläilemässä, ensin eilen tuli lapsuudenystäväni perheensä kanssa yökylään ja tänään piipahti Minean Australian kummit. Leivoin ensimmäistä kertaa key lime pieta ja ihan niin kuin olin kuullutkin, se oli sairaan hyvää! Kakku pääsee ihan varmasti uudemmankin kerran meiän kahvipöytään!

Reseptin bongasin ihanalta kide-Miialta KutiKuti-blogista.

Key lime pie

Pohja:

13 Digestive keksiä

reilu 100g sulatettua voita

Täyte:

150g maustamatonta tuorejuustoa

4 kananmunan keltuaista

1 tlk (noin 400g) makeutettua kondensoitua maitoa

2 limen raastettu kuori

1 dl limen mehua (noin 5 limeä)

Päälle:

1 prk kuohukermaa

vaniljasokeria

lime koristeluun

Murskaa keksit ja sekoita sulatetun voin kanssa. Painele seos 20cm vuokaan pohjalle ja reunoille. Paista 175 asteessa 10 minuuttia ja ota pohja jäähtymään.

Vatkaa tuorejuusto notkeaksi ja lisää kananmunan keltuaiset. Lisää kondensoitu maito, limen kuori ja mehu ja vatkaa sekaisin. Kaada täyte hieman jäähtyneen pohjan päälle ja tasoita pinta. Paista vielä noin 20 minuuttia.

Laita kakku pariksi tunniksi jääkaappiin. Vatkaa kerma vaniljasokerin kanssa ja lisää kakun päälle ennen tarjoilua. Koristele limen siivuilla.

Eikö näytäkin herkulliselta! Kakku syötiin parissa päivässä loppuun ja tekisi jo nyt mieli leipoa lisää :). Taidan kuitenkin malttaa odottaa seuraaviin vieraisiin asti..

1 5 6 7 8 9