LASTEN PIKKUJOULUT

2 joulukuun, 2015

Meillä oli maanantaina Essin luona lasten pikkujoulut, jotka järkättiin tällä porukalla jo toista kertaa. Saatiin jopa sovittua sellainen päivä, että kaikki pääsivät osallistumaan, mikä on nykyään ihan yllättävän vaikeaa varsinkin jos koittaa löytää sopivan ajankohdan viikonlopulle. Harvinaista oli myös se, että meno oli näissä bileissä normaalia rauhallisempi. Yleensä lapset villiintyvät jossain vaiheessa niin että me äidit ollaan vuorotellen komentamassa omia ja muiden lapsia, mutta maanantaina leikit pysyi aika hillittyinä. Ei oikein lähtenyt meillä äiteilläkään juttu luistamaan ihan normaaliin tapaan, sillä Eve ja mä ollaan vähän puolikuntoisia ja muut oli touhunneet koko päivän koulu-, työ- tai muita hommia. Ei arki-iltoina vaan jaksa ihan samalla energialla kuin viikonloppuisin, plus että maanantait on aina astetta väsyneempiä päiviä.

Kiireisestä arjesta huolimatta Essi oli ehtinyt loihtia meille ihanat herkut! Monet tuntuu stressaavan kaikenlaisesta järkkäämisestä, mutta toisaalta se on lähinnä asennekysymys ja valintoja sen suhteen, millaisia tarjoamisia laittaa. Essi oli suunnitellut kaiken niin ettei laittamista kasaannu liikaa siihen muutamaan tuntiin, mitä ennen bileitä oli aikaa. Suolaiset valmistui ilman uunia, muffinssien koristelu hoitui ennen juhlia ja näyttävä kakku oli nopea kasata valmispohjista. Leipomista ja laittamista oli ehkä normaalia vähemmän, mutta tarjoilu ja esillepano oli ihan yhtä vaikuttavaa kuin aina. Aion varmasti joskus testata itsekin Essin kakkuideaa, kaupan valmiiden mutakakkupohjien väliin ja päälle kermavaahtoa ja koristelut, voiko enää yksinkertaisempaa ja herkullisempaa olla!

Sovittiin etukäteen, että kaikki tuo noin viiden euron pikkujoulupaketit, jotka sitten vaihdetaan juhlissa. Pakettihomma meinasi mennä pieneksi säädöksi kun etukäteen piti kuitenkin sopia, kuka tuo pojan paketin ja mitä paketeissa ei voi olla niin että ne sopii kaikille lapsille ja aikuisille, puhumattakaan siitä että viidellä eurolla keksisi oikein mitään järkevää. Ensi vuonna ehdottomasti arvotaan pakettiparit jo etukäteen, vai mitä tytöt! 😀

Kaikesta pikkusäädöstä, puolikuntoisuudesta ja muusta huolimatta oli niin ihana taas saada vaihtelua arkeen, herkutella Essin upeilla kakuilla ja nähdä näitä naisia, jotka on niin monessa suhteessa mulle supertärkeitä. Miten tylsä ja harmaa tääkin alku”talvi” olisi ellei piristystä löytyisi ystävistä ja arjen irtiotoista!? Meille on tainnut nyt vieläpä rantautua tän vuoden ensimmäinen kokoperheen flunssa. Minea on yskinyt jo useamman päivän, Nooa on vähintään viikon ollut nuhassa ja nyt omakin olo on ollut puolikuntoinen. Viime yönä yöunet jäi noin kolmeen tuntiin kun molemmat lapset valvotti, eikä ensi yönä varmaan ole tiedossa helpotusta tähän väsymykseen, sillä me lähdetään iltapäivällä kohti mummoloita. En tiedä mikä siinä on, mutta joka kerta Nooa on nukkunut yönsä entistä huonommin, kun ollaan oltu reissussa.. Huomenna mun olisi tarkoitus olla pirteänä kuvauksissa ja blogipikkujouluissa, mutta nyt tuntuu siltä, että satoja vuosia vanha joulupukkikin näyttää elinvoimaisemmalta kuin mä!

YKSI JOKA EI MALTTAISI ENÄÄ ODOTTAA!

1 joulukuun, 2015

Joulukalenterin avaaminen ja jouluaatto. Siihen se taitaa kiteytyä koko joulunodotus tuolla meidän kohta 4-vuotiaalla. Tänään kaivettiin kalenterit valmiiksi odottamaan huomista, ja se jos mikä sai Minean ajatukset suuntautumaan jo kohti joulua ja sitä kun pukki tulee. Meillä oli Essin luona lasten pikkujoulut ja aamupäivällä laitettiin ensimmäinen joulukoristekin Minean kanssa hyllylle joululaulujen saattelemana, joten eiköhän mekin vähitellen päästä lähemmäs joulutunnelmaa. Viimeistään huomenna alan fiilistellä ihan kunnolla, sillä vasta tänään tajusin, että marraskuiset glögit on jäänyt tänä vuonna kokonaan juomatta, yleensä kun meinaa olla vaikeuksia jaksaa odottaa marraskuuhun saakka.

Keskusteltiin tänään tyttöjen kanssa siitä, millaisia joulukalentereita keneltäkin löytyy, ja ihmettelin kuinka joillekin äiteille sekin voi olla niin merkittävä ja arvolatautunut valinta. Siis se että ostetaanko suklaakalenteri tai saako kalenterissa olla leluja vai onko se itse tehty. Miksi nykyvanhemmille jokainen valinta ja päätös on jonkun suuremman ajatusprosessin lopputulos? Missä on spontaanius ja huolettomuus asioissa, joilla ei oikeasti ole loppupeleissä niin kauheasti merkitystä? On hienoa että osataan ottaa kantaa ja huomioida vastuullisuus, terveellisyys ja hyvä kasvatuskin vielä, mutta ei jokaisesta arkipäiväisestäkin asiasta tarvitse tehdä sen isompaa numeroa, vai? Joskus on ihan ok tehdä niin kuin ensimmäisenä mieleen juolahtaa, sen kummempia perustelematta ja miettimättä.

Siinä ne Minean joulukalenterit nyt sitten on. Kaksin kappalein, suklaata ja leluja. Partiolaistenkin kalenteri ostettiin naapurin pojalta, mutta kyllä frozen ja lego friends* vie yksi-nolla voiton kun Minealta kysyy, minkä kalenterin tyttö aikoo avata, ja mikä jää isille ja äitille. Ja sehän sopii mulle, syödään meillä suklaata muutenkin enkä nyt vaan millään jaksa uskoa, että lelukalenteri kerran vuodessa 24:n päivän ajan pilaisi pyrkimystä siihen kasvatukseen, ettei leluja saa aina kun huvittaa ja raha ei kasva puussa. Ja kun se lapsuuden kasvatuskaan ei vielä takaa sitä, että aikuisena osaisi paremmin arvostaa sitä mitä itsellä on, ratkaisevampaa varmaankin on se, millaiseksi ihmiseksi sitä yleensäkin kasvaa. Pessimisti kitsastelee varmasti aina kun huonot ajat on koko ajan oven takana, ja optimisti jakaa runsaskätisemmin, koskaa uskoo selviävänsä vaikka mikä tulisi. Ja mihin kategoriaan kuulutaan sitten me lapsenmieliset kuten minä, joka olen ehkä Mineaakin enemmän innoissani tuosta Lego friends -kalenterista! En malttaisi millään odottaa, että päästään tänäkin vuonna yhdessä kasaamaan pieniä legoja, ei siis varmaan yllätä, jos sanon että mitään kovin valtavia riemunkiljahduksia ei se partiokalenteri saa aikaan mussakaan. Pitäisiköhän vielä huomenna käydä kaupan kautta hakemassa itsellenikin syötävä tai raaputettava kalenteri.. Millaisia versioita teiltä löytyy tänä vuonna?

*saatu blogin kautta

JÄLKITUNNELMIA JOULUSTA JA KIDEISTÄ

25 joulukuun, 2014

Joulu yhdistettynä tähän raskauteen on saanut mun pääni pehmenemään niin totaalisesti että tekisi mieli huudella rakkautta kaduilla vastaantulijoille. Vaikka Minea on noin kerran tunnissa koetellut jonkun meistä hermoja, ei mulla ole pokka vielä pettänyt oikeastaan kertaakaan vaan ajatukset pyörii jossain ihmeen hattaraisissa tunnelmissa. Eilen hymyilin itekseni nukkumaan mennessä ja mietin kaikkea maan ja taivaan väliltä tyyliin miten eityisen hyvin meillä asiat on ja kuinka kaikkein eniten rakastan normiarkea. Oli pakko vielä käydä pussailemassa nukkuvaa Mineaa, katsoa parit videopätkät tytön touhuista puhelimelta, voivotella ajan kulua ja melkein jopa kirjoitin postauksen siitä, kuinka aion vaikka väkisin muistuttaa itelleni joskus puolen vuoden päästä kun elämä varmasti tuntuu kahden lapsen kanssa rankalta, että hei muistatko ne yön onnen fiilikset, jotka olisi mut saaneet lupaamaan mitä vaan jos olisi mahdollista pitää nämä tän hetken onnelliset päivät ikuisesti! Huomaatteko nyt? Jotkut hormonit täällä taas on vauhdissa!

Täytyy nyt vielä tässä perheonnessani todeta, että sanokaa mitä sanotte mutta lapsen myötä se elämä saa tarkoituksensa. Tiedän kyllä ettei kaikilla ole samaa mahdollisuutta haluamaansa jouluun, perheeseen tai yhdessäoloon ja siksi mä haluankin olla onnellinen omasta elämästäni. En tiedä, miltä joulukaan musta enää tuntuisi tässä iässä ellei se kaikki hössötys, joulupukkikulissit ja lahjashowt konkretisoituisi kattoessani Minean onnen kiljahduksia. Tai sitten mun vaan on vaikea nähdä tilannetta enää toisin kun omaa elämäähän tässä eletään ja erityisen ihanaa sellaista.

Toinen asia mikä väkisinkin hyppäsi takaisin ajatuksiin on oman blogini muutto tänne Mamalifeen ja Kide-blogien lopettamisuutinen. Muuttaessani en voinut vielä valottaa Kidejen tilannetta sen enempää, mutta halusin kuitenkin vielä nyt sanoa sen että blogini muutto olisi ollut edessä jossain vaiheessa anyway. Lopettamisilmoitus oli mulle oiva sysäys eteenpäin tehdä jotain sellaista mikä oli pienen aikaa hautunut mielessä. Kesän lopulla sain tarjouksen toisenlaisesta diilistä, mutta silloin en ollut vielä valmis jättämään hyvää blogikotia – nyt lopettamista ei taas tarvinnut surkutella hetkeäkään vaan lähdin innolla tähän uuteen haasteeseen! Kaikki pisteet hienosta portaalista Heliannalle, musta ei varmaan olisi yrittäjäksi vaikka kyse olisikin rakkaasta intohimosta. Parasta kaikessa on musta se, että Kidejen bloggaajat tuntuu kaikki löytäneen oman paikkansa portaalin loppumisesta huolimatta ja kaikki myös tuntuu saaneen portaalilta paljon, olivat he sitten mukana muutaman kuukauden tai vuoden!

previous 1 … 5 6 7 8 9 10 11 … 13 next