HELPOTUSTA ARJEN RUOKARUMBAAN?

Muistatteko vielä kun viime vuoden lopulla pohdiskelin meidän arjen ruokatottumuksia ja rahankulutusta? Silloin olin vielä työelämässä, koko perhe söi arkisin yhden lämpimän ruoan töissä tai hoidossa ja mun huolekseni jäi keksiä mitä päivällisellä syötiin. Rahaa kului tällä systeemillä noin 400-500€ kuukaudessa, hyvin suunnittelemalla ja kauppakäyntejä harventamalla vähemmän, budjettiviikolla ihan minimaalisesti. Nykyään tilanne on vähän toinen, kun meitä on kaksi täyspäiväistä kotona syöjää ja välipalojen lisäksi on oltava lämmintä ruokaa tarjolla kahdesti päivässä. Sehän tekee jo viikossa 14 ruokahetkeä, 21 välipala-aikaa ja useammat kuin parit kaverikahvittelut päälle – ei mikään ihmekään jos alkaa olla ideat ruoanlaiton suhteen vähän vähissä!

Arkiruoka on meillä ihan tavallista, arkista ja suht nopeasti valmistuvaa perusruokaa. Viikonloppuisin tehdään jotain vähän erikoisempaa ja käydään aika usein ulkona syömässä, mutta makaronilaatikkoa tai hernekeittoa ei viikonloppuna pöydässä näy. Vielä menee jonkin aikaa ennen kuin Nooalle tarvitsee alkaa tehdä omia soseita ja ruokia, mutta sekin tuo tulevaisuudessa pienen stressitekijän ruoanlaittoon, kun koko perhe ei syö samaa ruokaa ja kuitenkin ruoka on oltava valmiina lounas- ja päivällisaikoihin. Eineksiä (ja vauvan kanssa pilttejä) koitan vältellä suurimmaksi osaksi, mutta kyllä meidänkin lounaslistalta löytyy pinaattikeitot, karjalanpiirakat ja silloin tällöin hätäratkaisuna joku saarioisten äitien tekemä laatikkoruoka. Varsinkin lounasaika tulee usein niin ”yllättäen” että puistoilun jälkeen ruoan tekeminen alusta saakka tuntuu jo ajatuksenakin työläältä, puhumattakaan jos kotiin tullaan vasta puolenpäivän aikaan ja nälkä kurnii jo mahassa. Ruoka pitäisi varmaan fiksuna tehdä jo etukäteen valmiiksi, mutta ei kai kukaan aamulla ehdi?

arkiruokaa IMG003

arkiruokaa IMG006

arkiruokaa IMG002

Olin Minean kanssa aikoinaan kotona noin 1,5 vuotta, ja sinä aikana eniten alkoi hermoille käydä juurikin arjen ruokarumba. Jatkuvasti sai ravata kaupassa ellet ollut suunnitellut ja ostanut koko viikon ruokia ennakkoon – ja siltikin lähikauppa kävi oikein tutuksi täydennysostosten takia. Tuntui, että samat ruoat porisi padoissa ja paistui uunissa päivästä toiseen eikä meinannut keksiä mitään vaihtelua ruokalistalle. Luulen, että pian on taas kyllästyminen ruoanlaittoon edessä, sillä jo nyt tulee kaupassa pyörittyä pää täysin tyhjänä ilman minkäänlaista suunnitelmaa tulevan viikon ruoista. Ja tehän tiedätte kuinka siinä käy? Kassalla huomaan ostaneeni parit suklaalevyt, maitoa, leipää, juustoa, sitä sun tätä, mutten ollenkaan järkeviä ruoka-aineksia joista saisi valmistettua kunnon aterian. Pitäisi vaan aina koittaa muistaa kaksi juttua: älä mene nälkäisenä kauppaan, ja tee kauppalista kotona etukäteen!

arkiruokaa IMG001

arkiruokaa IMG005

arkiruokaa IMG007Etten löytäisi itseäni jo ensi viikolla voivottelemasta sitä kuinka ideaköyhältä meidän viikon ruokalista näyttää, ajattelin kysellä teiltä vinkkiä. Jokaisella varmasti on ruoka tai pari, jotka pelastaa arjen ruokashown helppoudellaan ja hyvällä maullaan. Mulle tällainen ruoka on kanalasagne eli lasagnelevyjä, kanaa, sipulia ja maitokastike maidosta, punaisesta pestosta ja aurinkokuivattu tomaatti tuorejuustosta. Ainekset voi kanaa lukuunottamatta jemmata kaappiin jo hyvissä ajoin, valmistaminen on melko vaivaton ja nopea homma ja maku on kuitenkin täysi kymppi. Mikä on teidän vastaava arkiherkku, jakakaa reseptinne kommenttiboksissa ja pelastakaa meidän arki edes pariksi päiväksi eteenpäin. Viimeisenä oljenkortena meikäläinen alkaa kokata jonkun koulun ruokalistan mukaan 😀 Ei hullumpi ajatus sekään, vai mitä!

LOUNASTREFFIT ESSILLÄ

Mä en ehkä kestä miten ihania kavereita mulla on! Tiedättehän, elämäntilanteet on samanlaiset, jutut menee yksiin paremmin kuin hyvin, lapset viihtyy keskenään ja ymmärrystä ja vertaistukea saa aina. Vaikka oma perhe tuleekin aina ykkösenä, on eri kaveriporukatkin iso osa mun elämää – ihan yhtä paljon lapsuudenkaverit, kauempana asuvat frendit, lähitalojen äitit ja blogimammaporukka. Osan kanssa oon yhteyksissä lähes päivittäin, joitain näkee harvemmin ja kauempana asuvien kavereiden kanssa vaihdetaan kuulumiset silloin tällöin, mutta silti kaikki on yhtä tärkeitä ja omalla tapaa yhtä lähellä.

Tosiystävissä arvostan sitä että molemmat voidaan jakaa toisillemme vähän enemmän kuin ihan perus puistotutuille, tietynlaista heittäytymistä siis. Heittäytymistä on myös se että ystävät innostuu toistensa ideoista, vähän kuin tänään kun Essi ehdotti aamupäivälle leikkitreffejä ja kun me Even kanssa satuttiin meidän porukasta olemaan vapaalla, alettiinkin yhtäkkiä ideoida lounastreffejä. Eveliina ajoi koulun jälkeen kaupan kautta, mä leivoin aamulla sämpylät ja Essi tarjosi viikonlopun tupareista jääneitä herkkuja. Kaikki teki jotain pientä, kellekään taakka ei kasvanut ylivoimaiseksi ja lopputuloksena saatiin parasta lounasseuraa ja mahat täyteen hyvää ruokaa. Useimmiten tulee istuttua äitiporukalla kahvilla, mutta täytyisi järkkäillä näitä lounastreffejäkin useammin, vaikka vuorotellen aina jonkun kotona.

lounastreffit IMG09 lounastreffit IMG16 lounastreffit IMG08

Whaaat?!!? Jos meillä äiteillä menee jutut yksiin, niin niin näyttäisi menevän noilla tytöilläkin!lounastreffit IMG15 lounastreffit IMG05

Treffit sovittiin tänään Essille, ja mä pääsin samalla ekaa kertaa ihastelemaan Essin porukan upeeta uutta kotia. Mun oma talokuume nousi taas ehkä satakertaiseksi, kun mietin että ehkä jo kesällä mäkin voin olla suunnittelemassa tulevan talon sisustusta ja materiaaleja. Essin koti oli aivan mahtavan avara ja valoisa, todellinen unelma valokuvaajalle kun joka suunnasta tulvi kirkasta luonnonvaloa sisälle. Sisustus oli kivan raikas, vaalea ja ajaton, täysin Essin näköinen! Milan vaaleanpunainen huone sai Minealta heti ihailut, itse asiassa jo aamulla kun satuin mainitsemaan Minealle Milan uudesta huoneesta ja sen värityksestä. Jotenkin kuvittelin sen nopeuttavan meidän pukemista ja liikkeellelähtöä, mutta lopulta kävikin niin että Minea raivosi mulle eteisessä ihmetellen miksi meidän seinät on valkoiset ja miksei meillä ole kaikki vaaleanpunaista. Loppuun tyttö vielä lisäsi että muistetaan käydä kotiin tullessa maalikaupan kautta hakemassa pinkkiä seinämaalia Minean huoneeseen, pariin kertaan piti viestiä varmuudeksi toistella ettwi vaan pääsisi äitiltä unohtumaan..lounastreffit IMG04 lounastreffit IMG14 lounastreffit IMG17 lounastreffit IMG11 lounastreffit IMG02

Maalikaupan kautta ei menty, mutta napattiin Essille Viherlandiasta pari magnolian oksaa, jotka sopi aika loistavasti sisustukseen. Tunteja taisi vierähtää lähes kolme istuessa ruokapöydässä syöden sämpylää, avokadopastaa ja mokkapaloja, mutta mitä muutakaan meillä olisi tänään ollut ohjelmassa… Huomenna koko kööri olisi tulossa meille vielä Minean jälkisynttäreille, kun viime viikolla juhlat peruuntui sairastelujen takia. Mä sanon vaan että onneks mulla on ystävät, aika paljon väsyttävämpää olisi tää äitiyslomailukin ilman teitä!

@MINISHOWBLOGI

Siinähän se, suoraan otsikossa mun instatili jota ajattelin tähän väliin vähän teillekin mainostaa, kun siellä tapahtuu kivoja juttuja joka päivä! Nytkin menossa on arvonta, johon kannattaa ehdottomasti käydä osallistumassa, tiedä vaikka voittaisit 😉 Viime viikkoina instassa on näyttänyt aika lailla tältä:

instagram IMG1

Jos mun instasta jotain löytää varmasti niin se on herkkukuvat! Evelina kävi kylässä pari viikkoa sitten, ja turvauduin näköjään silloinkin tähän mun suosikki pikareseptiin, mutakakkuun.

Minean talvilajien ykköslemppari on ehdottomasti luistelu. Näinköhän ne kelit on tältä vuodelta jo taputeltu?

Pakolliset instaselfiet 🙂

Minean vikana hoitopäivänä muistettiin parasta hoitotätiä pienellä lahjalla. Minea valitsi ja paketoi <3

Vielä vikat ahoppailut mahan kanssa ja mukaan lähti pari paitaa, ei ihan niitä mulle tyypillisimpiä värejä.. Toinen näistä onkin muuten unohtunut kaappiin joten olisikohan aika kaivella se sieltä!

Ihanat aamut, kun ei ole kiire mihinkään. Tällä viikolla ei ole saanut yhtenäkään päivänä syödä aamupalaa rauhassa pitkän kaavan mukaan, mutta onneksi on viikonloppu ja apukädet taas käytettävissä.instagram IMG2

Arkinen perussetti maistuu niin paljon paremmalta nätistä lautasesta.

Myöskin sitä perussettiä! Aamu- tai iltapala jugurtin, hunajan ja kanelin kanssa.

Etsi kuvasta vauva 😀 Meiän life saver on viime päivinä ollut tuo Baby’s only -lämpöpussi joka saatiin Pikku Vaniljasta – ihmettelen vaan miten ollaan aiemmin pärjätty ilman. Vauva pussiin ja esikoinen kerhoon, voiko se oikeasti olla noin simppeliä?

Sunnuntaina arvotaan tupsupipo instassa, vielä siis ehtii hyvin käydä osallistumassa!

Koko jengi pihalla, pienimmät mätsäävissä kuoseissa.

Äiti tuu leikkiiiiiii!! Eniten kuultu lause nykyään, ja äitihän multitaskauksen mestarina viihdyttää samalla vauvaa, leikkii poneilla, barbeilla, tekee palapeliä, lukee kirjaa tai järjestää teekutsuja ja laittaa lounasta. Tuttua?

 

1 39 40 41 42 43 44 45 66