Minealla alkaa huomenna viimeinen kerhoviikko ja keskiviikon jälkeen loppukesä onkin mulla ja lapsilla pelkkää lomailua. Kesä kun ei ole vielä oikein kunnolla ehtinyt alkaakaan, niin en ole yhtään osannut orientoitua ensi syksyyn, vaikka jo tässä vaiheessa pitäisi olla hakenut mahdollista kerho- tai hoitopaikkaa. Ei vaan ole yksinkertaisesti ollut aikaa ja innostusta miettiä, jatketaanko ensi vuosikin samalla tavalla kuin tämä kevät vai pitäisikö Minealla olla muutama tunti omaa touhua nykyistä enemmän. Ilmoitin tytön varmuuden vuoksi tuohon samaan seurakunnan kerhoon ajatellen että onpahan ainakin jotain, ja voi muuten olla että muut paikat ehtii syksyyn mennessä täyttyäkin niin ettei muita vaihtoehtoja enää siinä vaiheessa tarvitsekaan harkita. Mutta joka tapauksessa just nyt tuntuisikin oudolta hakea Minealle hoitopaikkaa, edes puolipäiväistä, kun me kuitenkin ollaan Nooan kanssa kotona.. Ihan samoja mietteitä pyörittelin ennen jouluakin, kun koitettiin saada joku järkevä ratkaisu Minean hoitokuvioihin tälle keväälle. Nyt jälkikäteen voin sanoa, että tämä systeemi on toiminut meillä loistavasti, siitäkin huolimatta ettei Nooa ehkä ole vauva helpoimmasta päästä. Suoraan sanottuna taitaisin hankkia itelleni vain paska mutsi fiilikset, jos ilmoittaisin Minean syksyksi puolipäivähoitoon, ollaanhan me nytkin pärjätty päivät kolmistaan kotona ja energiat on vielä iltaisin riittänyt bloggaamiseenkin.. Millaisiin ratkaisuihin te muut olette ensi vuodelle päätyneet?

Tänään oli kerhojen lopetusjuhla Laajavuoressa. Paikalle oli hankittu bändi, pomppulinnat, kasvomaalausta ja lapsille oli tarjolla jätskiä. Tajusin vasta siinä bändiä kuunnellessa, että tosiaan se viimeinen kerhokerta on jo keskiviikkona eikö meillä ole mitään hankittuna kerhotädeille. Kai heillekin on tapana jotain pientä antaa? Itse askarreltu kortti olisi varmaan kiva, mutta mitä sen lisäksi? Noh, vielä on pari päivää aikaa miettiä ja tuskin sen mitään niin ihmeellistä tarvitseekaan olla. Ehkä Minean tekemä koru, keksejä tai miksei vaikka ihan perinteinen kivi-tuikku..

Siitä ei ole niin kovinkaan kauaa kun vasta leikkautin otsiksen, ja tässä välissäkin oon koittanut tasailla sitä itse, mutta siltikin parturoinnin tarvetta on otsiksen kanssa huomattavasti useammin kuin normaalisti. Aamupäivän istuinkin kampaajan käsittelyssä, omasta hiusväristä koitettiin taittaa punaisuutta pois ja pituudesta otettiin joitakin senttejä. Olin ensin suunnitellut harmaita latvoja liukuvärjättynä, mutta tämä lopputulos olikin paljon parempi, kun leikkaus ja väri on molemmat kivan skarppeja. Liukuväri käy ehkä paremmin vähän pidempään, kerroksittain leikattuun hiukseen, vai mitä? Mä alan kyllä olemaan ihan täysin sinut tän otsiksen kanssa, paitsi että vihaan tätä tuulta, joka on nyt jokaisena aurinkoisena päivänä pilannut superlämpimän ilman – ja mun ”kampauksen”. Siksipä nämä ulkokuvat ei ole niin kovin imartelevia eikä kameraan voinut katsoa hetkeäkään ilman että tukka lensi eteen, mutta koitetaan saada paremmat kuvat blogiin heti ensi viikolla. Tai sitten käytte jo kurkkaamassa yhden sisällä räpsäistyn kännykkäkuvan instasta @minishowblogi.