ROAD TRIPILLÄ

Jyväskylä – Mäntsälä – Lahti – Porvoo – Lahti – Jyväskylä. Eilen alkoi meiän porukan etelän reissu ystäviä ja sukulaisia kierrellen, tarkoitus olisi taas kyläillä niin monessa paikassa kun kolmessa päivässä ehtii. Ei vaan tule ihan joka kuussa käytyä Lahdessa mummoloissa ja sitten kun harvoin tulee, tuntuu kyläpaikkoja olevan jonoksi asti ja yhtäkkiä huomaa että viimeksi on jotain ystävää nähnyt melkein vuosi sitten.

Road trippi aloitettiin kurvaamalla heti ekana Mäntsälään mun ala-asteystäväni Sarekan Suomen kotiin. Sareka asuu pääasiassa miehensä kanssa Kanadassa joten sanomattakin on selvää, että meiän tapaamiset on nykyään tosi harvassa! Onneksi on whattsapp jossa kuulumisia tulee vaihdeltua edes silloin tällöin niin pysyy kartalla mitä toistemme elämiin milloinkin kuuluu. Sareka oli kutsunut luokseen kolmisenkymmentä läheistään rekiajelulle, iltaa istumaan ja juoruilemaan – ihan käsittämätön järkkäilijätyyppi, jolle perusillanistujaiset on aina jotain tätä luokkaa! Sare oli ite aamulla väsäillyt koko porukalle kalakeitot, joulutortut ja paketitikin oli jokaiselle pukki vielä jemmannut, mä en suorastaan kestä tuon naisen vieraanvaraisuutta ja tapaa jolla huomioida läheisiään.

hevostalleilla IMG5 hevostalleilla IMG6 hevostalleilla IMG7 hevostalleilla IMG8 hevostalleilla IMG9 hevostalleilla IMG11 hevostalleilla IMG2 hevostalleilla IMG12 hevostalleilla IMG10 hevostalleilla IMG3 hevostalleilla IMG1

Minean paketista tuli lasten kamera ja arvatkaa mitä meikäläinen sai? Selfie stickin, hahah onko mulla instassa muka niin paljon omakuvia että tuntuu että olisi tarvetta moiselle tikulle!?! Minealle lahja ainakin osu ja uppos, koska ekan tunnin aikana kuvia oli otettu jo noin sata-kaks ja tänään aamulla on räpsiminen jatkunut ihan yhtä innokkaana – selkeesti äitinsä tyttö, koko ajan kamera kädessä :D! Kameralla voi ottaa muistiin noin tuhat kuvaa, niitä voi editoida ja kuvat saa piuhalla siirrettyä koneelle katseltavaksi ja teetettäväksi. Mietin jo miten me ei ite tätä keksitty, koska kamerahan on ihan paras lahja tuolle tytölle, joka lähes päivittäin seurailee mun kuvaustouhuja ja vähän väliä kyselee saako ottaa seuraavaksi pari kuvaa. Ylpeenä Minea jo totesikin eilen pariin kertaan että tää on sit mun ikioma kamera ja mä saan päättää mitä tällä kuvataan ja kuka tällä saa kuvata.

Seuraava yö vietetään täällä ”maalla” Nikon porukoilla täyshoidossa Nikon veljen perhe seurana. Joulu ja lomathan on sukulaisaikaa parhaimmillaan, eikö? Kerrankin on aikaa vaan olla, pulkkailla, pelata ja saunoa. Mun illan projektina on ollut 1000 palan palapeli, niin sairaan koukuttavaa hommaa etten varmana mene nukkumaan ennen kun on valmista! Mitä kuuluu teiän viikonloppuun?

JÄLKITUNNELMIA JOULUSTA JA KIDEISTÄ

jouluaatto IMG4 jouluaatto IMG6 jouluaatto IMG3 jouluaatto IMG8 jouluaatto IMG2 jouluaatto IMG5 jouluaatto IMG9 jouluaatto IMG1

Joulu yhdistettynä tähän raskauteen on saanut mun pääni pehmenemään niin totaalisesti että tekisi mieli huudella rakkautta kaduilla vastaantulijoille. Vaikka Minea on noin kerran tunnissa koetellut jonkun meistä hermoja, ei mulla ole pokka vielä pettänyt oikeastaan kertaakaan vaan ajatukset pyörii jossain ihmeen hattaraisissa tunnelmissa. Eilen hymyilin itekseni nukkumaan mennessä ja mietin kaikkea maan ja taivaan väliltä tyyliin miten eityisen hyvin meillä asiat on ja kuinka kaikkein eniten rakastan normiarkea. Oli pakko vielä käydä pussailemassa nukkuvaa Mineaa, katsoa parit videopätkät tytön touhuista puhelimelta, voivotella ajan kulua ja melkein jopa kirjoitin postauksen siitä, kuinka aion vaikka väkisin muistuttaa itelleni joskus puolen vuoden päästä kun elämä varmasti tuntuu kahden lapsen kanssa rankalta, että hei muistatko ne yön onnen fiilikset, jotka olisi mut saaneet lupaamaan mitä vaan jos olisi mahdollista pitää nämä tän hetken onnelliset päivät ikuisesti! Huomaatteko nyt? Jotkut hormonit täällä taas on vauhdissa!

Täytyy nyt vielä tässä perheonnessani todeta, että sanokaa mitä sanotte mutta lapsen myötä se elämä saa tarkoituksensa. Tiedän kyllä ettei kaikilla ole samaa mahdollisuutta haluamaansa jouluun, perheeseen tai yhdessäoloon ja siksi mä haluankin olla onnellinen omasta elämästäni. En tiedä, miltä joulukaan musta enää tuntuisi tässä iässä ellei se kaikki hössötys, joulupukkikulissit ja lahjashowt konkretisoituisi kattoessani Minean onnen kiljahduksia. Tai sitten mun vaan on vaikea nähdä tilannetta enää toisin kun omaa elämäähän tässä eletään ja erityisen ihanaa sellaista.

Toinen asia mikä väkisinkin hyppäsi takaisin ajatuksiin on oman blogini muutto tänne Mamalifeen ja Kide-blogien lopettamisuutinen. Muuttaessani en voinut vielä valottaa Kidejen tilannetta sen enempää, mutta halusin kuitenkin vielä nyt sanoa sen että blogini muutto olisi ollut edessä jossain vaiheessa anyway. Lopettamisilmoitus oli mulle oiva sysäys eteenpäin tehdä jotain sellaista mikä oli pienen aikaa hautunut mielessä. Kesän lopulla sain tarjouksen toisenlaisesta diilistä, mutta silloin en ollut vielä valmis jättämään hyvää blogikotia – nyt lopettamista ei taas tarvinnut surkutella hetkeäkään vaan lähdin innolla tähän uuteen haasteeseen! Kaikki pisteet hienosta portaalista Heliannalle, musta ei varmaan olisi yrittäjäksi vaikka kyse olisikin rakkaasta intohimosta. Parasta kaikessa on musta se, että Kidejen bloggaajat tuntuu kaikki löytäneen oman paikkansa portaalin loppumisesta huolimatta ja kaikki myös tuntuu saaneen portaalilta paljon, olivat he sitten mukana muutaman kuukauden tai vuoden!