SAIRAALAPÄIVÄT

22 helmikuun, 2015

Sekä Minea että meidän kakkonen syntyi molemmat viikolla 36+ jotain, mikä sinänsä oli ihan ok – mitään uneliaisuutta tai bilirubiiniarvon heittelemistä vakavampaa kun kummallakaan ei todettu, vaan molemmat oli hyvinvoivia ja hyvänkokoisia vauvoja. Jokin aika Minean saamisen jälkeen aloin kuitenkin miettiä, olisiko ennenaikaisuudella ja siitä seuranneella tarkemmalla seurannalla sairaala-aikana kuitenkin voinut olla kauaskantoisempia vaikutuksia, niin että koko vauva-aika, imetys ja unirytmien löytäminen oli meillä normaalia vaikeampaa. Ensimmäisten kahden kuukauden koliikki-itkuja (oliko kyse edes koliikista?!) olisi Minean tapauksessa tuskin pelastanut yhtään mikään, mutta taistelu imetyksen kanssa ja unettomat yöt, ja päivät, oltaisi ehkä voitu kokea lievempinä, mikäli a) itellä olisi ollut enemmän uskallusta luottaa omiin vaistoihin b) osastolla ollessamme olisin heti saanut tukea ja neuvoja myös tulevaa varten. Nyt Möhiksen kohdalla osasin toivottavasti jo vähän paremmin ottaa huomioon niitä asioita, jotka Minean kanssa tuntui menevän jo ensihetkinä pieleen – vaikka toisaalta, vauvat on niin arvaamattomia että tuskin koskaan tietää mitä on edessäpäin vaikka kuinka luulisi varautuneen kaikkeen.

Sen lisäksi että meidän lapset on syntyneet suunnilleen samassa vaiheessa raskautta, on kummallakin ollut alku aika samannäköinen. Hyvin unelias vauva, erilaisten arvojen tarkkailua sairaalassa, bilirubiinit koholla jne. Möhikseltä otettiin verikokeita noin kolmen tunnin välein yötä päivää, tämän lisäksi sairaalassa pyydettiin syöttämään kahden tunnin välein eikä hoitajat luottaneet siihen että rintamaito riittää, vaan lisäksi haluttiin antaa luovutettua maitoa. Toisen päivän iltana pyysin saada pumpata vauvalle omaa maitoa, koska Minean kanssa kolme vuotta sitten neuvottiin olemaan pumppaamatta, maidon määrä tasaantui uneliaan vauvan kanssa hyvin vähäiseksi ja ongelmat alkoi siinä vaiheessa, kun Minea alkoikin olemaan virkeämpi ja ruokahalu oli normaalivauvan tasolla. Maitomäärää ei jälkikäteen ollut missään nimessä helppoa kasvattaa, vaan mulla taisi siihen mennänoin pari viikkoa ennen kuin kaikki taas sujui imetyksen osalta suht hyvin.

Jos meidän vauvat ei ole omassa rauhassa saaneet opetella ruokarytmiään sairaala-aikana, ei yhtään paremmin ole mennyt unienkaan suhteen. Jos vauvaa herätellään parin tunnin välein elämän ekat päivät, luulisi sillä olevan jonkinlainen vaikutus myös jatkossa. Minealle ainakin tuntui jäävän päälle tuo kahden tunnin rytmi, siihen asti kunnes noin puolen vuoden iässä heräämiset vain tihenivät. Möhiksen toivoin oppivan nukkumaan oman luontaisen rytminsä mukaan herätyskellon sijasta, joten taisin olla enemmän kuin iloinen että saatiin kotiutua sairaalasta melko nopeasti syntymän jälkeen. Myönnän, etten kotona ole herättänyt vauvaa kertaakaan syömään kesken unien, vaikka sairaalasta lähtiessä kehotettiin lahden tunnin syöttörytmiin – nyt uskalsin paremmin luottaa omiin fiiliksiin, kun huomasin että osaa se vauva itsekin ilmoittaa nälästään.

Muuten mä olen kummallakin kerralla viihtynyt sairaalassa tosi hyvin. Möhiksen kanssa saatiin olla huoneessa ihan kahdestaan, koko ajan tuntuu olevan joku ruoka-aika, hoitajilta saa apua 24/7, ei tarvitse stressata kotihommista ja on aikaa keskittyä siihen olennaisimpaan eli vauvaan tutustumiseen. Mä en ollut etukäteen pakannut mitään sairaalakassia, lähtiessä nappasin vaan tärkeimmät eli pesuvälineet, neuvolakortin, padin ja kameran mukaan ja seuraavana päivänä Niko haki mulle sairaalan kahvilasta suklaata ja luettavaa. Lopulta en edes ehtinyt lukea koko lehteä kuin muutaman sivun, ja toisin kuin luulin jäi netflixin antikin mulla yhteen elokuvaan kun kaikki perustoimet täytti päivät niin tehokkaasti. Aamusta ensin aamupalalle, vauvan syöttämistä, tilannekatsaukset hoitajien kanssa, lounas, suihku, päiväkahvit, vauvan arvojen tarkkailua ja mittauksia, vierailuaika, iltatoimet ja sitä rataa. Yllättävän nopeasti aika kuluu sairaalassakin vaikka luulisi ettei tekemistä riittäisi edes yhdelle päivälle.

Miten te ootte kokeneet sairaalassaoloajan? Ja millainen alku teiän vauvoilla on ollut?

TENNARI-IHASTUS, NIKE AIR FORCE 1

21 helmikuun, 2015

Piiiitkästä aikaa ostin itelleni uudet lenkkarit. Vai tennarit, kummat nää nyt sitten on? Koko viime kesän haaveilin Niken air maxeista, mutta niitä oli suorastaan mahdotonta saada käsiinsä mun koossa täältä Suomesta! Koko 37 kun kuuluu yleisimpiin kengänkokoihin, niin joka kerta valkoiset ja mustat air maxit oli ehtineet loppua kun mä pääsin kauppaan. Netistäkään niitä ei löytynyt, ainoa vaihtoehto olisi ollut Niken omilla sivuilla omien kenkien suunnittelu, mutta menepä nyt tilaamaan kustomoidut kengät tietämättä yhtään mikä koko olisi sopiva..

Eipä hätää, nyt on ainakin tämä kevät pelastettu kun löysin nämä air forcet ruotsalaisesta nettikaupasta – täällä meillähän on nämäKIN myyty lähestulkoon kaikissa kooissa loppuun. Taidan vaan ihastua vääriin kenkiin, sellaisiin jotka haluaa samaan aikaan kaikki muutkin. No, nyt ne on täällä ja näillä aikoo meikäläinen tallustaa kaikki kaupunkireissut ennen hellekelejä, jolloin saakin vaihtaa sandaaleihin!

Tykkäättekö? Kengät asukuvien kera tulossa kunhan tästä joku päivä saa itsensä ihmisen näköiseksi..

EKAA KERTAA MÄESSÄ

20 helmikuun, 2015

Mun ollessa vihoviimeistä päivää raskaana pari viikkoa sitten lauantaina meiän porukka kävi Laajavuoressa kokeilemassa miten Minea innostuisi lumilautailusta. Pulkkamatkat puistoon ja takaisin kotiin mennään aika usein ”surffaten” eli pulkassa seisten joten järkeilin että Minealle iisimpää voisi olla suksien sijaan lautailu, hiihtoakin kun on kokeiltu vain pariin kertaan joskus viime vuoden puolella eikä se ainakaan silloin innostanut. Mä ja Niko ollaan molemmat joskus yläasteiässä oltu ahkeria mäessä kävijöitä, ja ihan yleisestikin musta on hyvä jos Minea saa paljon erilaisia kokemuksia jo pienestä lähtien. Matkustelukin olisi tosi jees, mutta raskaus ja nyt Möhiksen syntymä tulee varmaan sitä puolta vähän rajoittamaan meidän perheen osalta, joten seuraava kevät ja kesä keskitytään kaikkeen muuhun kuten kivoihin tapahtumiin, omassa kotikaupungissa harrastamiseen ja pienempiin reissuihin. Tai ei sitä tiedä vaikka tehtäisi joku kesäreissu ulkomaillekin, jos vauvan kanssa kaikki sujuu jatkossakin hyvin, mutta sitä katellaan sitten keväämmällä..

Kavereiden lapsilla ei taida meidän lähipiirissä kellään olla lumilautaa, välinevuokraamon kautta siis mentiin mäkeen. Ihan joka viikonloppu en lähtisi vuokrakamoilla rinteeseen, mutta näin ensikertalaiselle se toimii, kun pääsee vähän testailemaan miten homma sujuu ja innostaako lautailu ollenkaan. Ekaa kertaa pieni lapsi ei kylläkään kovin kauaa jaksa uuden opettelua, varttikin on jo ihan riittävä aika, joten hintaahan tuolle kokeilulle tietenkin tulee. Minea lautaili ehkäpä vajaa puoli tuntia tosi hienosti, sitten siirryttiin aavistuksen isommalle nyppylälle ja Mineaa alkoikin jännittää sen verran että siihen loppui lautailut sen päivän osalta. Mahtava suoritus kuitenkin kokonaisuudessaan, ja mun on sanottava että olin ihan yllättynyt kuinka taitavasti Minea pysyi pystyssä, koukisteli polviaan ja auttoi tasapainoa käsillään. Jos oltaisi päästy mäkeen heti seuraavalla viikolla uudestaan, asuisi meillä varmaan jo aikamoinen lautailijavirtuoosi ja todennäköisesti innostuneisuuden tasokin olisi eri luokkaa. Tänään näitä kuvia katellessaan Minea nimittäin totesi ettei halua enää mennä lautailemaan kun kysyin että otetaanko joku päivä uusiksi – voi siis seuraavat treenit jäädä vielä ensi talveen.

Nyt on taas saatu ihmetellä kunnon vesikelejä, loskaa ja jättimäisiä lammikoita joka puolella, mutta vielä aiemmin tällä viikolla oli täydellisiä rinnekelejä kun aurinko paistoi ja lunta riitti. Ehti jo tulla niin kevätfiilis, että pistin itelleni uudet lenkkarit tilaukseen ja aloin kaapista kaivella Minean välikausivaatteita, kait nekin on testattava hyvissä ajoin että ehtii vielä hommata uudet jos vanhat on jäänyt pieneksi. Tuntuu vaan niin superhölmöltä ostaa helmikuussa kurahousuja ja tuulitakkeja, paitsi nyt kun katsoo ikkunasta ulos.. Mitä suunnitelmia teillä on viikonlopulle? Mulla menee huominen leipoessa ja sunnuntaina saadaan muutamia vieraita läheltä ja vähän kauempaa. Käydään ehkä katsomassa uusin Risto Räppääjäkin Minean kanssa, kun mun porukat olisi sopivasti vahtimassa vauvaa, ja toiveena kuulema oli että isi ja äiti lähtee mukaan molemmat. Ainut jännityksen aihe tässä nyt vaan on se, että Möhis on tänään yskinyt ja pärskinyt niin että jonkinasteista flunssaa selkeästikin on tulossa. Ehkä sen olisi voinut jo arvatakin kun Minea on yskinyt jo reilu viikon eikä tietenkään ole ollut pussailematta ja halimatta vauvaa flunssastaan huolimatta. Toivotaan vaan että tämän pikkumiehen kohdalla selvitään vähän lievemmällä taudilla.

previous 1 … 242 243 244 245 246 247 248 … 395 next