Viime keskiviikkona ajettiin Möhiksen kanssa ensimmäinen pidempi automatka, ja uhkarohkeasti lähdin ajamaan vajaa 200km matkaa yksin kummankin lapsen kanssa. Minea viihtyi todella huonosti autossa jo ihan vauvasta asti, joten jokainen matka täytyi ajoittaa niin että varmasti tiesi vauvan nukkuvan edes suurimman osan matkasta. Loppumatka sitten yleensä pysähdeltiin vähän väliä heiluttelemaan kaukaloa ja imettämään, mutta pitkäksi aikaa ei silläkään saanut Mineaa tyytyväiseksi. Mä stressasin automatkoja joka kerta jo etukäteen eikä suoraan sanottuna olisi tehnyt mieli liikkua autolla yhtään mihinkään, kun jo pienet kauppamatkatkin oli useimmiten kauhean huutoitkun kuuntelemista. Silloin olisin antanut melkein mitä vaan, jos vauva olisi huolinut tutin rauhoittamaan itkua edes hetkeksi.

Möhis on osoittautunut niin monessa asiassa rennomman oloiseksi vauvaksi, joten tällä kertaa tuntui ettei matkaa tarvinnut jännittää ollenkaan, vaan luottavaisesti ajattelin että sitten pysähdellään jos on tarvetta. Uskomatonta mutta totta, matka menikin superhyvin ja päädyttiin pysähtymään vain kerran, sekin vasta Heinolassa ja vähän kuin varmuudeksi. Parilta kauppareissulta on täällä kotikulmilla saatu tulla takaisinpäin huutokuoroa kuunnellen, mutta ainakin toistaiseksi ollaan muuten säästytty autostressaamiselta ja jännittämiseltä, mikä on tervetullutta vaihtelua vauva-arkeen. Ja hei, voisi sitä vielä huutamistakin huonomminkin mennä, sillä ystävän perheessä ei ehkä huudeta autossa mutta oksennetaan sitäkin enemmän..

Onneksi automatkailu on meidän tapauksessa enimmäkseen lyhyitä, alle 10km matkoja kauppaan ja kaupungille. Minean saa helposti viihtymään pidempiäkin matkoja autossa, leluja reppuun mukaan, padi kouraan ja sitä rataa, ja Möhiksenkin matkailuun on keksitty muutama helpottava tekijä. Poitsu ei juurikaan hereillä jaksa kaukalossaan makoilla, mutta esim mun pukiessa vielä eteisessä ja Möhiksen odottaessa kaukalossa saa muutaman minuutin lisäaikaa tuolla Libero-laukun perhosella. Joku lelu kaukalossa onkin musta ihan ehdoton, ei sitä nimittäin koskaan tiedä milloin se alkaakin kiinnostaa.

Totaalinen life saver mulle taas on ollut Baby’s only kaukalopussi, joka meille lähetettiin ihanasta Pikku Vaniljasta. Ehdin olla pari viikkoa ilman minkäänlaista kaukalopussia Möhiksen synnyttyä, mikä tarkoitti aika paljon enemmän häsellystä kauppaanlähdöissä, lukuisampia myöhästelyjä joka paikasta, hermojenmenetyksiä sovituissa aikatauluissa pysymiseksi ja hikipisaroita pukemisrumbassa. Ehdottomasti eniten pussista on ollut apua Minean kerhoaamuina, jolloin kerhossa olisi hyvä olla suunnilleen yhdeksän pintaan jotta paikalle kannattaa pariksi tunniksi edes raahautua. Hakemisen hoidan Möhiksen kanssa vaunuilla, koska jäädään vielä lähipuistoon ulkoilemaan, mutta aamun vieminen on joka kerta niin säätämistä ja kiirettä täynnä, että toistaiseksi ollaan kuljettu autolla. Suurin ajansäästö tulee siinä, että voin heittää vauvan vaikka suoraan pinniksestä yökamoissaan lämpöiseen fleecevuorelliseen kaukalopussiin, pipo vaan päähän ja Möhis autoon. Käsittämättömän helppoa! Eikä muuten ole tarvinnut enää kertaakaan pukea toppapukua vauvalle autoon, mihin sitten ollaankaan menty.