Kun kirjoitin pari viikkoa sitten Nooan itkuisuudesta, yllättävän moni teistä suositteli harkitsemaan vyöhyketerapiaa, ja sen puoleen me nyt ollaan käännyttykin. Maidottomuudesta on jo ollut huomattavaa apua, ehkä selkein ero on ollut se, ettei Nooa ole enää heräillyt nieleskelyyn ja maidon takaisinvirtaamiseen vaan nukkuu yönsä melko levollisesti. Ensimmäinen unipätkä on nelisen tuntia melkein joka yö, ja välillä sen jälkeenkin nukutaan kolmen tunnin pätkissä aamuyöhön saakka, jolloin välit tihenevät ja viimeisen syötön jälkeen kuuden, seitsemän aikaan yleensä otan Nooan viereeni jatkamaan unia. Näin saan itekin nukkua vähän pidempään, tai vaihtoehtoisesti Nooa jää vielä nukkumaan ja mä nousen ylös valmistelemaan aamupalaa itelleni ja Minealle. Vielä ei yöt tunnu ollenkaan stressaavilta tai väsyttäviltä, koska Nooa nukahtaa syötyään samantien takaisin unille. Olen jo ehtinyt elätellä pientä toivoa välien pitenemisestä entisestään, tai vähintäänkin siitä ettei tilanne kohta ole sama kuin aikoinaan Minean kanssa eikä syötön jälkeen unet jatkukaan kuin tunnin sylissä heijaamisen jälkeen. Siihen aikaan olin ehdottomasti väsynein ikinä, ja se olikin silloin imetyksen loppu.

Minean kanssa olo alkoi olla jo ekojen huutoviikkojen jälkeen aivan toivoton, ja muistan etsineeni kaiket päivät netistä tietoa itkuisuuden helpottamiseksi. Neuvolassa terkkari vaihtui melkein joka käynnillä enkä kokenut saavani sieltä mitään apua tai neuvoja, kun joka kerta olisi pitänyt selittää meidän tarina alusta alkaen. Onneksi törmäsin joissain keskusteluissa ensin homeopatiaan ja sitten vyöhyketerapiaanm joista vyöhyketerapia kuulosti huomattavasti enemmän meidän jutulta. Jyväskylän seutua googlatessa törmäsin ylistävissä kehuissa lähinnä vain yhteen nimeen, Sini Laukkanen. Muuramessa vastaanottoaan pitävä Sini on jo vuosia hoitanut pieniä vauvoja hyvällä menestyksellä, joten kokemusta löytyy ja Sini varmasti tietää mistä puhuu. Minean kanssa käsittelyssä käytiin kolme kertaa, kunnes viimeisen käynnin iltana jatkuvat huudot loppuivat kuin seinään. En tiedä mikä oli seurausta mistäkin, mutta uskon että vyöhyketerapia helpotti Minean oloa.

Vyöhyketerapiassa terapeutti painelee jalkapohjia, varpaita ja jalkapöytää käsitellen kehon eri alueita jalasta käsin. Koko kroppa käydään läpi, mutta painelu keskittyy niille alueille, jotka tuntuvat jumiutuneilta. Vähitellen jumikohtien ja jalkapohjan pitäisi pehmetä, kun käyntien myötä ihmisen oma keho alkaa työstää ongelmakohtia ja vaivat helpottavat. En osaa sanoa eroaako vauvojen ja aikuisten käsittely jollain tavalla, mutta uskon että ihan omanlaisiaan jujuja täytyy osata noin pienten jalkapohjien käsittelyyn ja myöskin ymmärtää vauvojen yleisimpiä vaivoja.

Nooan kanssa meillä oli tänään kolmas käynti, ja ensi viikolla olisi vielä yksi edessä. Sini ei tunnu lainkaan tuputtavan hoitoaan ihmeparannuksena vaivaan kuin vaivaan, vaan hän rehellisesti kertoo, milloin hoito tuntuu auttavan ja milloin uusille käynneille ei enää ole tarvetta. Ensimmäisellä kerralla Sini varaa aikaa vartin enemmän ja kyselee raskausajasta sekä synnytyksestä. Sain kuulla kuinka äärettömän tärkeää on se, millainen odotusajan ruokavalio on tai kuinka äidin stressi tai lääkitys voi vaikuttaa vauvaan pitkän aikaa. Sini uskoo, että nykyvauvojen stressi on iso syy siihen, miksi niin monet vauvat voi ensimmäisinä elinkuukausinaan niin huonosti. Mun kohdallani raskausajoista eniten varmaankin vaikuttaa suuri sokerin ja viljojen määrä ruokavaliossa, joita molempia Sini neuvoi välttämään ihan noin yleensäkin. Myös synnytyksellä on iso rooli vauvan elämässä. Syntyikö vauva leikkauksella vai alateitse, onko käytetty imukuppia, missä asennossa vauva on syntynyt, onko synnytykseen liittynyt erityistä stressiä, onko vauva ennenaikainen jne. Kuulostaahan se ihan loogiselta että vauvakin voi traumatisoitua rajussa synnytyksessä tai että huono pään asento voi aiheuttaa vauvalle niskalukon tai saada aikaan muita jumeja vartaloon.

Mä olen ehkä viimeinen ihminen, joka uskoo mihinkään huuhaatieteeseen, jossa näkymättömiä energiakenttiä huidotaan ihmisen ympärillä tai kristallipallosta ennustetaan tulevaisuutta, mutta vyöhyketerapia kuuluu täysin eri kastiin, vaikka alkuun vähän epäilinkin koko hommaa. Käsittämättömintä oli ensimmäiset kerrat Minean kanssa, kun Sini luetteli vauvan vaivat, aloitti käsittelyn ja kertoi edetessään milloin vastaan tuli jumikohta. Sini ehti juuri ilmoittaa käsittelevänsä vartalon jumia kun Minea alkoi huutaa kipuitkua, rauhoittui taas siirryttäessä seuraavaan kohtaan ja itki jälleen uuden kipukohdan löydyttyä. Nooalla hoito on toiminut aivan samalla tavalla. Ongelmakohtia on suolisto, niskan alue, pallea ja lantio, jotka on kaikki lähteneet hyvin vastaamaan hoitoihin ja itkutkin on vähentyneet ensimmäisistä käsittelykerroista. Itkun yltyessä oikein kovaksi olen ottanut Nooan rinnalle rauhoittumaan, ja Sini on jatkanut käsittelyään Nooa mun sylissä. Olen kuullut vyöhyketerapiasta, jossa lapsi rentoutuu niin että nukahtaa hoitopöydälle, mutta silloin kyse taitaa olla hieman pinnallisemmasta käsittelytavasta. Jos ymmärsin oikein, olemassa on eri koulukuntia, ja Sini edustaa vyöhyketerapiaa, jossa kehon alueita hoidetaan syvällisemmin.

Pahinta joka kerralla on kuunnella Nooan itkua, kun toinen hakee katsekontaktia ja ihmettelee miksei äiti tee mitään kun sattuu. Hoidon jälkeen Nooa on yleensä ollut unelias ja nukkunut yöunensakin erityisen hyvin. Joillain vauvoilla voi iho reagoida hoitoihin tai maha alkaa toimia heti tai päivän, parin päästä – lähestulkoon mikä tahansa oudompikin reaktio on vyöhyketerapian jälkeen normaalia. Nooan huomaa olevan pari päivää käynnin jälkeen superhyvällä päällä, ja jo toisen kerran jälkeen poika on tuntunut hymyilevän ja nauravan enemmän kuin koskaan. Vatsan pömpötys on laskenut ja silmien ilme kirkastunut katseen avautumisen myötä. Mä otin avuksi myös Sinin neuvomat Bioteekin maitohappobakteerin ja itelleni kalaöljyn kapselina. Näillä eväillä on meillä päästy taas monta askelta lähemmäs tavallista vauvaelämää. Alkaa jo oikeasti tuntua siltä, että turhat itkut on takanapäin ja Nooastakin on kuoriutunut ihanan iloinen hymypoika. Tänään saatiin kuulla ensimmäiset naurutkin ja viime viikolla Nooa oppi kääntymään selältä mahalleen. Aikamoista yhteensattumaa kaikki ellei vyöhyketerapialla olisi jotain osaa tässä kaikessa. Onko teillä kokemusta vyöhyketerapiasta? Kuulisin mielelläni muidenkin tarinoita siitä löysittekö terapiasta apua vai ette ja millainen kokemus se mielestänne oli!