Oikeaa taidetta

Viime viikonloppuna täällä Jyväskylässä järjestettiin ihan uudenlainen tapahtuma Hygge2017. Sähköiseen postiluukkuuni kilahti muutamat liput tapahtumaan, joten otin heti lauantaiaamuna parin tunnin mittaisen irtioton viikonloppuarjesta ja hyggeilin oikein pidemmän kaavan mukaan. Sovimme ystäväni Miian kanssa ensin treffit paikalliseen Espressohouseen aamupalalle (menkää ihmeessä testaamaan vuohenjuustociabatta!) ja sieltä lähdimme mahat täynnä kiertelemään Paviljongin Hygge-kojuja. Tapahtuma oli kiva ja tunnelmaltaan täysin erilainen tavallisista messuista, mutta jäin vielä kaipaamaan rohkeasti loppuun saakka vietyä konseptia löhöilyauloineen, herkkukojuineen ja rentoutumispisteineen. Toisaalta, ensimmäistä kertaa järjestetyksi tapahtumaksi kaikki vaikutti onnistuneen aika jees!

Hygge-tapahtuma taisi siinäkin mielessä onnistua, että olin lopulta sen verran rennolla mielellä liikkeellä, että mukaani tarttui taulu. Tämä Päivi Hintsasen Missä tuuli lakkasi-sarjan Kaipaus-teos ihastutti heti ensinäkemältä, joten päätin siinä hetkessä, että nyt oli aika ostaa elämäni ensimmäinen oikea taideteos. Olen aina tykännyt hieman melankolisesta taiteesta, ja tässäkin sekatekniikalla tehdyssä taulussa on tietynlaista surumielisyyttä ja yksinäisyyttä. Tiedän jo nyt, ettei Kaipaus jää viimeiseksi Päivi Hintsasen teokseksi, jonka tulen hankkimaan, mutta tästä oli hyvä lähteä liikkeelle. Hintsasen töitä saa jo parilla sadalla eurolla, halutessaan myös osamaksulla, joten siitäkin syystä kynnys hankkia ensimmäinen taideteokseni oli hyvin matala. Ja onneksi niin, sillä Kaipaus on mielestäni kuin tehty olohuoneeseemme!