MARKS&SPENCER JYVÄSKYLÄSSÄ

 

Onko kaikki ehtineet jo kuulla brittiläisen Marks&Spencer -ketjun rantautumisesta Suomeen? Ensimmäinen liike avattiin Helsingin keskustan Sokoksen yhteyteen viime viikolla, ja Jyväskylä sai kunnian olla toisena vuorossa huomenna avautuvalla liikkeellään. Mahtavaa että meilläkin tapahtuu täällä välillä jotain näin hienoa ja erikoista eikä ainoastaan helsinkiläiset pääse nauttimaan muodin uutuuksista ja isomman maailman meiningistä!

Tänään vietettiin Jyväskylässä liikkeen avajaisiltaa, jossa mekin päästiin Evelinan, Katrinan ja Essin kanssa ensimmäisten joukossa tutustumaan upouusiin tiloihin ja brändin vaatevalikoimaan. Mulle Marks&Spencer oli globaalina merkkinä jo ennestään tuttu, mutta mitään sen tarkempaa kuvaa ei ollut. Briteissä kyse ei ole mistään pikkuputiikista, vaan yhdestä maan johtavista kauppaketjuista jonka jokainen britti tuntee. Myös maailmalla nimi on hyvin tunnettu, me suomalaiset vain tulemme hieman jälkijunassa asian kanssa.

Illan aikana saimme kuulla lyhyen esittelyn siitä, mitä on Marks&Spencer, kuinka ilolla Jyväskylän liikettä on rakennettu ja miten innokas tiimi sitä nyt pyörittää. Vaatteita sai myös hypistellä ja ostaa, ja nähtiin aluksi muotinäytöskin, jossa liikkeen työntekijät itse esittelivät mallistoa. Myynnissä ei ole ainoastaan vaatteita ja kenkiä naisille ja miehille, vaan yhdestä nurkkauksesta löytyy erilaisia brittiläisiä herkkuja, kuten hilloja, keksejä, kahveja, teelaatuja ja suklaita. Purkit ja purnukat oli kaikissa syötävän ihania, toimisi siis loistavana viemisenä ystävälle tai miksei vaikka joululahjanakin!

Vaatepuoli oli eleganttia, mutta rennon ajatonta tyyliä noin 30+ naisille ja miehille. Valikoiman vahvuus on ehdottomasti kuitenkin sen, että liikkeen sisältä löytyy muutamakin erityylinen vaatemallisto, niin että sekä uranainen, juhliin pukeutuja että vapaa-ajan asua etsivä löytää haluamansa. Ihailin moniakin paksuja syksyn neuleita ja villakangastakkeja, myös yksi pitsinen mekko olisi loistava valinta pikkujouluihin tai jouluaattoon. Miesten puolella enemmistö oli rentoa, joka päivän vaatetta tyylitietoisille muotia seuraaville miehille. Avajaisiltana talo tuntuikin olevan täynnä juuri tuota Marks&Spencerin kohdejoukkoa eli klassisista, ajattomista asuista pitävää muotikansaa, joilla on varma oma tyyli. En tiedä kuulunko itse ihan tuohon kohderyhmään, mutta silti innolla odotan millaisia mallistoja Marks&Spencer jatkossa Sokokselle tuo. Saattaapa olla että muutaman keksipaketinkin joudun vielä hakemaan tällä viikolla, maistiaiset oli nimittäin erittäin lupaavia!

P.S. Vielä ehditte osallistua Sobean housujen arvontaan TÄÄLLÄ sekä hyödyntämään alekoodia!!

TYTTÖ VAI POIKA?

Moni sanoo, että kyllä odottava äiti ite aavistelee tulevan lapsen sukupuolen, mutta mä en suoraan sanottuna kyllä ole aavistanut mitään, en Mineasta enkä nytkään! Viime kerralla toivoin salaa tyttöä, nyt sormet oli ristissä pojalle – olisi mahtava nähdä ns poikaversio meistä, nyt kun on saanut seurata maailman ihanimman tytön kasvua ja touhuamista.

Ymmärrän tietenkin olla äärettömän onnellinen jo siitä, että meille on ylipäänsä tulossa toinen ja vieläpä terve lapsi, mutta nyt kun kaikki on hyvin, on kait ihan sallittua jännittää näitä vähäpätöisempiäkin juttuja. Mua nimittäin vielä viime tiistai-iltana jännitti se, saataisiko me rakenneultrassa tietää sukupuoli ja olisiko siellä tyttö vai poika. Meille sillä ei olisi sinänsä mitään väliä, Mineasta ei edes tiedetty sukupuolta kuin vasta syntymän jälkeen, mutta nyt olin kuitenkin päättänyt etten malttaisi odottaa siihen asti – menisin sitten vaikka yksityiselle vielä ultrattavaksi ellei muuten. Rakenneultran tarkoitushan ei missään nimessä ole se sukupuolen selvittäminen, ei kaikki kätilöt sitä suostu edes kertomaan, joten vähän hassua oli, että vasta ultran aikana iski pieni paniikki sen suhteen, mitäs sitten jos kaikki ei olekaan hyvin niin kuin oon koko ajan automaattisesti olettanut. On varmaan ihan normaalia ajatella, ettei meiän kohdalle mitenkään voi osua ne epäonniset tarinat, joita välillä kuulee. Tottakai meiän vauvalla olisi kaikki hyvin!

  

Ensin ajattelin että rakenneultran jälkeen voisin huokaista helpotuksesta ja jatkaa odottamista loppuajan rennosti mistään huolehtimatta. Kätilö totesi kaiken olevan täysin normaalia ja paremmin kuin hyvin, mutta tajusinkin vasta ultran jälkeen, että oikeastaan mua on koko ajan enemmänkin huolettanut ennenaikaisuuden riski kuin se, että rakenneultrassa selviäisi jotain kamalaa. Nyt olo on siis ennemminkin sellainen kasvatellaan vauvaa vähintään vielä ne seuraavat 16 viikkoa ottamalla mahdollisimman iisisti ja turhia stressaamatta. Aion jo heti alkuunsa unohtaa kaikki ajatukset reippaasta, kuormittavasta päivittäisestä liikunnasta ja täydellisestä odottajan kropasta, koska jo lyhytkin kävelylenkki tuntuu samantien järkyttävinä liitoskipuina. En myöskään piiskaa itseäni syömisten takia tai stressaannu asioista, joihin en voi vaikuttaa, se kun tuskin ainakaan auttaa tilannetta yhtään.

Ultrassa kätilö kysyi meiltä jo melko aikaisessa vaiheessa olemmeko kiinnostuneita tietämään lapsen sukupuolen. Ja mehän oltiin! Vaikka olisin sanonut ei, olisi pieni epäilys jäänyt silti, sillä kätilö lisäsi kysymyksensä jälkeen jotain tyyliin se kun nyt sattuu tässä niin selkeästi näkymään. Ei siis epäilystäkään, pojasta on helpompi sanoa varmaksi kun on jotain mitä nähdä :). Kätilö vielä nappasi sellaisen kuvankin, jossa hyvin selkeästi näkee että poikahan sieltä on meille tulossa! Ja missä ilokuplassa tässä on nyt koko viime viikko eletty – siksi että kaikki on beibillä hyvin ja että meille tulee poika! Sanoinko jo että se ihan oikeasti on poika?! Itelle se nimittäin tuntuu yhä olevan jotenkin käsittämätöntä.

Tänään ollaan raskausviikolla 21+0 ja vaikka kuinka sanoin etten vielä innostuisi ostelemaan vauvan tarvikkeita tai vaatteita, niin lauantaina törmäsin Lindexillä alerekkiin, josta lähti mukaan pari perustrikoota muutamalla eurolla. Minea löysi vaatteet tänään ja kyseli multa, voiko niin pienet vaatteet edes mahtua vauvalle. Ne piti samantien pukea nukelle päälle, ja siinä me sitten pohdiskeltiin minkä kokoisia on pienet vauvat, osaako ne pissata ja tykkääkö ne kokkausleikeistä. Ihana nähdä että Mineakin alkaa innostua asiasta, ja ehkäpä juurikin näiden hankintojen ja valmistelujen kautta asia tulee koko ajan konkreettisemmaksi. Mulle itelleni tää kaikki tuntuu hyvinkin todelliselta, kun ympäri blogimaailmaa näkee pieniä vastasyntyneitä eikä sitä omaa poikaansa! malttaisi millään enää odottaa!

KYLÄSSÄ KERTULLA

Oon ehkä sata kertaa kirjoittanut mun bloggaajakavereista, mutta onhan se uskomattoman hieno juttu että bloggaaminen tuo tullessaan niinkin hienoja asioita kuin uudet ystävät! Mulle ehdottomasti parhaita asioita koko touhussa onkin erilaiset jutut joissa pääsee olemaan mukana, lukijoilta saadut kommentit sekä ystävyydet ja tuttavuudet. Muutama bloggaajakaverini on tutustunut jopa bloginsa lukijoihin, kun joku on rohkeasti tullut juttelemaan ja yllättäen onkin löytynyt yhteisiä tuttuja ja siitä vähitellen ystävystytty.

Helsingissä asuville bloggaajille tilaisuuksia tutustua toisiinsa tarjoutuu jatkuvasti, kun siellä tapahtuu koko ajan. Monesti itseäkin houkuttaisi lähteä edes joskus johonkin pr-tapahtumaan, joihin tulee kutsuja vähän väliä, mutta valitettavasti ne lähes aina järjestetään viikolla, ja meiltä pääkaupunkiin ajomatkaa kertyy vähän liian paljon pikaiselle päiväreissulle. Siksipä suosittelen lämpimästi pitämään yhteyttä muihin bloggaajiin etenkin pienemmillä paikkakunnilla – aina voi vaikka itse kehitellä jotain pientä kivaa treffien muodossa. Ajatusten vaihtaminen muiden kanssa kannattaa aina, ja usein sitä huomaa saman genren bloggaajien olevan yllättävän samanlaisia itsensä kanssa, niin on ainakin käynyt meiän mammabloggaajaporukassa ikäeroista huolimatta!

    Eilinen iltapäivä me vietettiin herttaisen perheen luona, johon tuskin olisin päässyt tutustumaan ilman blogiani. Modernisti kodikas -blogin Kerttu ja perheen pikkuprinsessa kestitsivät meitä ruhtinaallisesti, Minea sai heti eteensä ruokalautasen ja äitillekin tarjottiin herkkuja ja juoruterapiaa. Pohdiskeltiin jonkun verran bloggaamista, sitä mitä se meille nykyään merkitsee ja kuinka onnellinen voi olla että mieluisasta harrastuksesta on tullut vähitellen jotain vähän enemmän. Enimmäkseen jutut kuitenkin pyöri vauvojen ympärillä, meillä sattuu nimittäin olemaan lasketut ajat niin lähekkäin että arvailuksi jää kumpi on ensin synnärillä – tai mistä sen tietää vaikka oltaisi samaan aikaan. Ihanaa joka tapauksessa että on joku jonka kanssa painiskellaan samojen vaiheiden ja ajatusten kanssa, molemmilla vieläpä yhtä päättäväiset esikoistytöt joiden kanssa saa varmasti vielä moneen kertaan käydä läpi keskusteluja jakamisesta ja pikkusisaruksen huomioimisesta. Ja vertaistukihan se on sitä parasta tukea.

Kertulla on ihana käydä siitäkin syystä että joka huoneessa silmä lepää. Eilen huokailin erityisesti uudistetun terassin ilmettä, luonnossa laatoitus oli musta vieläkin upeampi kuin kuvissa ja muutenkin tunnelma oli ihanan rauhaisa. Inspiroivien omakotitalojen näkeminen ei kyllä yhtään helpota mun talokuumetta vaan päinvastoin, aloin tosissani miettiä mitä vaihtoehtoja meille enää jää mikäli ensi kevään tonttihaussa ei onnista. Valmiitakin taloja on koko ajan koitettu katsella, mutta koskaan ne ei ole oikein meidän näköisiä – tai sitten hinta on niin huima ettei ole tarvinnut edes haaveilla. Ihan hyvästä asunnosta ei viitsisi kiireellä muuttaa vain sen yhden tai kahden lisähuoneen takia, vaan olisi oikeasti ihana päästä toteuttamaan niitä omia talo- ja sisustushaaveitaan! Kiinnostaako teitä nähdä mikä olisi just eikä melkein meiän rakentamistyyliä? Kurkatkaahan instasta @mustaovi ja inspiroitukaa!

Millä tyylillä rakennettaisi sun unelmatalo? Ja ehdottomasti kiinnostaa myös kuulla onko teillä bloggaajakollegoilla bloggaavia kavereita?