Tää viikonloppu oli meillä tosiaan aavistuksen erilainen kun saatiin pitkäaikaiset ystävät kylään pienen 9-kuukautisen poikansa kanssa. Auringon paistaessa, päivät lorvien tuli niin kesälomafiilis, että voi olla enää vaikea saada työnteosta ensi viikollakaan kiinni, puhumattakaan seuraavista viikoista kun Minea jo aloittaa lomailun mun vanhempien kanssa.
Joku se meillä osaa rennosti ottamisen taidon paremmin kuin muut!
Kun lähes kaikki ystävät asuu yli sadan kilometrin päässä, tulee toisia nykyään nähtyä liian harvoin, onneksi kesä yleensä vähän korjaa tilannetta. Ystäviemme ihastuttava hymypoika tuntui olevan niin ihanan helppo hoidettava, että itelle tuli väkisinkin mieleen kuinka rikki ite olin vielä tuohon aikaan, kun taistelut imetyksen kanssa oli vasta muutama viikko sitten jäänyt taakse ja yöt nukuttiin äärettömän huonosti, vai nukuttiinko me ollenkaan? Silloin taisin sanoa miehellenikin, ettei meidän perheeseen tulisi koskaan lisää vauvoja tai sitten tuttipullo tyrkättäisi heti laitoksella suuhun! Niin se kuitenkin aika kultaa muistot, ja nyt jälkikäteen tuo Minean eka vuosi tuntuu niin lyhyeltä ajalta että sen seisoisi vaikka tarvittaessa päällään. Lopulta kun kaikki kuitenkin tuppaa järjestymään..
Ihmetteleekö kukaan muu tota pikkumiehen ”pottaa”?!? Se on Bumbo, jokaäidin unelmatuoli, johon vauvan voi laittaa nököttämään kun haluaa esim syödä ruokansa rauhassa tai käydä suihkussa. Paras keksintö aikoihin vai turhake?
Hahaa, taitaa olla mulla vielä vähän harjoiteltavaa ranskanletin teossa :DD!
Viikonloppuna jutut taisi enimmäkseen meillä pyöriä erilaisissa lapsiaiheisissa keskusteluissa, vaikka ehdittiinhän me grillailla ja ulkoillakin lähes joka välissä. Ystäviemme pikkuinen on juuri siinä kasvuvaiheessa että perään saa katsoa joka sekunti ja silti pää kolahtelee vähän väliä kaapin kulmiin tai lattiaan. Tästä saatiin hyvät pohdiskelut mm siitä, kuinka erilailla äitit suhtautuvat varovaisuuteen, toiset antaa lasten temmeltää ja toivoo niiden oppivan pienistä muksahduksista kun taas toiset juoksee jatkuvasti perässä nostamassa pikkuista turvallisemmille leikkikentille. Mä olen tainnut aina olla enemmänkin sieltä huolettomasta päästä, sillä Minea on saanut kiipeillä ja juoksennella kaikessa rauhassa jo pienestä asti, ja onhan se pienten ruhjeiden määrässä näkynytkin. Tyttö istui omenaakin haukkaillen rattaissaan jo ensimmäisenä syksynään, kun innostuttiin sormiruokailusta toden teolla! Liian huoletontako? Jälkikäteen täytyy huokaista helpotuksesta, ettei mitään vakavampaa ole sattunut, ja onhan lapset tietenkin kaikki niin erilaisia. Mihin porukkaan te kuulutte, tuplavarmistajiin vai huolettomiin?
Akut on joka tapauksessa ladattu, kiitos Suvi, Jouni ja Joonatan! Rentoa sunnuntaita ihan jokaikiselle!
huolettomiin ja kun kyseessä oli toinen lapsi ni varmaan viel lisäsi huolettomuutta.meillä toi on ollu vaan hyvä juttu.mitään kummempaa ei oo sattunu ja jätkä on tosi etevä jo 2veenä.vetää tuhatta ja sataa potkupyörällä,kiipeilee kun ammattilainen ja syöny ite 6kk lähtien;)meillä kaikki on nauttinu tosta..jätkä on aina ollu minä ite tyyppiä ja äiti haluu hengähdystaukoja joten omatoimiset ruokailut sun muut on ollu helpotus.musta tuntuu että esikoiselle sattu ja tapahtu paljon enempi ja sitähän vahdittiin aika haukkana.nyt on huomannu et ei noi lapset pienestä muksahduksesta rikki mee..ite ajattelen niin et jos estän nyt kiipeemästä ni ei se kehity ja kun kipee isompana korkeemmalle ni voi sattua pahemmin.ja vaikka miten vahtis ni aina niille jtn sattuuu ku ei aina koppia vaan kerkee ottamaan
Samoja ajatuksia on mullakin: tekemällähän sitä opitaan ja liiallinen varominen vie lapselta luontaisen osaamisen touhuamiseen ja kiipeilyyn. Ei sekään ole hyvästä jos lapsi itekin jännittää hankalia tilanteita, vaan silloin sattuu ja tapahtuu ihan varmasti!
Mun muistaakseni sä kyl teet huippu ranskiksii, ainaki aikoinaan mä sain niitä päähäni 🙂
Hahaa :D! Sä sait myös siksak-hiustenleikkuun multa, että en nyt kehuis mun parturin taitoja.. Tollaseen minipäähän on vähän vaikeempi tehä yhtään mitään kun sun päähän teininä :).
Mä yritän olla mahdollisimman huoleton, mutta välillä huomaan kyllä varovani liikaa. Poika kun on sokea, niin hänen pitäisi oppia missä on esteitä ja ennakoimaan niitä, mitä nyt ei tietenkään opi jos ei anna törmäillä. Sitä vaan välillä ihan sydän syrjällään kattoo toisen liikkumista..
http://hennaana.blogspot.fi
Varmasti teiän tilanne luo ihan omat haasteensa ja silloin pitääkin tuplatsekata ennemminkin kuin katua jälkikäteen!
Täällä kans yksi huoleton äiti. Tai siis mitä tuohon menemiseen tulee :). Siinähän sitä oppii ;).
Juurikin näin se menee!
Ihania kesäkuvia! Meilläkin monet ystävät asuvat kaukana, mutta kesäisin tulee nähtyä enemmän. Ystävien kanssa akut tosiaan latautuvat 🙂
Mukavaa uutta viikkoa sinne!
Ja parasta on vielä jos ystävät elää suunnilleen samassa elämäntilanteessa kun itekin, pääsee vertailemaam kokemuksia ja saa vertaistukea!