Hymyilyttää

Tähän aikaan vuodesta on helppo hymyillä, mille tahansa ja ihan ilman syytäkin. Lapset on huomenna viimeistä päivää hoidossa ja heti perjantaina starttaa parin kuukauden mittainen kesäloma. Kelpaa!

Vaikka sanoin, ettei tänä kesänä tehdä mitään kovin ihmeitä, niin jotain ihan pieniä suunnitelmia toki löytyy. Minealla on heti ensi maanantaista eteenpäin parin viikon uimakoulu, voimistelutreenit jatkuu koko kesäkuun ja Minea on toivonut pääsevänsä Ähtäriin. Rakastan Turkua ja jos mahdollista niin haluaisin tehdä sinnekin edes pikaisen visiitin, mutta hassua kyllä, kotimaassa matkailusta saat usein maksaa vähintään yhtä paljon kuin ulkomaan matkasta.

Tämä ja edellinen viikko on töissä olleet suht kiireistä meininkiä (lomalle jäämisen paniikki!), ja sen kyllä huomaa kotonakin, kun kaikki paikat huutaa siivousta. Olen kuitenkin yrittänyt ottaa vapaa-ajan rennosti, koska töitä ei kuitenkaan voi tehdä lasten kanssa ja asioista, joille ei ole mitään tehtävissä, on turha stressata. Jos jotain olen oppinut iän myötä, niin sen että useimmiten hyvä riittää. On turha pyrkiä kaikessa parhaaseen mahdolliseen lopputulokseen ja toisaalta, on turha valittaa kiirettä ja stressiä, jos itse ei osaa priorisoida ja valita niitä asioita, jotka ovat panostamisen arvoisia. Omassa työssäni kukaan ei tule taputtamaan selkääni vaikka tekisin ylimääräistä väsymiseen asti, vaan ainoastaan minä voin päättää, kuinka paljon olen valmis tekemään.

Enää muutama hassu päivä ennen Lontoon matkaani, joten myös se taitaa saada hymyn huulille. Luulen että pienen breikin pitäminen heti loman alkuun on mitä parhain ajatus, sillä se saa takuuvarmasti unohtamaan työt samantien ja virittää lomamoodin päälle. Jos siihen nyt mitään apuja tarvitsee, sillä olen henkisesti tainnut olla lomalla jo useamman viikon – siitäkin huolimatta, että vasta tässä alkaa nyt olla työhommat jonkinlaisessa hoidossa.

Millaiset kesäpäivät teillä on juuri nyt menossa? Onko kesälle suunnitelmia kalenteri täyteen ladattuna vai nautitteko tavallisesta arjesta?

Pihahommat aluille

Eilen oli äitienpäivä, omalla mittapuullani suht täydellinen sellainen juuri tässä tilanteessa, sillä päivä otettiin rennosti kotona pihahommissa. En saanut valmiiksi katettuja aamiaispöytiä tai ostettuja lahjoja, mutta sain maailman söpöimmät kortit lapsilta, itse istutettuja kukkia ja erityisen hyvän mielen siitä ajatuksesta, että meillä on ihan kaikki ja vähän enemmänkin kuin mitä olen koskaan osannut toivoa! Kaikista maailman lausahduksista ja sloganeista itseeni on ehkä eniten kolahtanutkin lause, jonka sanoma on kutakuinkin se, että meistä jokaisen tulisi muistaa kuinka vasta äsken unelmoimme siitä elämästä, jota nyt parhaillaan elämme.

Pidimme koko perhe helatorstain jälkeisen perjantain vapaata, mikä saattoi osittain olla ehkä jopa huono idea. Töihin ja hoitoon palaaminen ihanan aurinkoisen pidennetyn viikonlopun jälkeen tuntui harvinaisen vaikealta, ja kun kesäloman tietää alkavan jo kolmen viikon päästä, on työmotivaatio hieman hukassa. Heti loman alettua tiedossa on yksi ulkomaan matka ystävän kanssa, mutta muuten tämä kesä vietetään kotimaan rajojen sisäpuolella, panostaen talon viimeistely- ja pihatöihin.

Ja pihatöistä puheenollen, saimme viikonloppuna valtavasti kaikkea tehtyä pihalla, kun sunnuntaina vanhempani katsoivat lasten perään ja muuten lapset on olleet suht omatoimisesti trampalla ja kavereiden kanssa pihalla. Niko maalasi talon sokkelin ja viimeisteli terassin laudoituksia ja yhdessä rakentelimme etuoven syvennykseen rimoitusta. Seuraavaksi vuorossa olisi erilaisten kivien hankkimista pihaan sekä kiertämään talon seinustaa, ja jossain välissä pitäisi tilata jättimäiset määrät multaa ja kylvää nurmikon siemenet. Tekemistä varmasti riittää, kunhan ensin saadaan suunnitelmat selviksi ja tarjoukset vertailuun. Pian saan blogiinkin kuvia uudesta rimaseinästä, ja jos mielessänne on jotain erityistä pihan suhteen niin laittakaa postaustoiveita tulemaan!

Turha stressata

Nyt on kyllä koetuksella meikäläisen sietokyky, sillä meillä on tämän kuukauden tokat sairastelut menossa. Esikoisella näyttäisi olevan oksennustauti, joka taitaa koko vuodelle olla perheessämme kolmas tai neljäs. Verrattuna edellisen vuoden yhteen oksennustautiin ja kahteen flunssaan, tämä kerran tai kaksi kuussa sairastaminen tuntuu suht paljolta. Itsekin olen jatkuvasti ollut joko tulossa kipeäksi tai toipumassa edellisestä, joten kuukausiin on sisältynyt melkein enemmän niitä päiviä, jolloin olo on jollain tapaa voimaton kuin niitä, jolloin voisin sanoa olevani täysissä voimissani.

Toisaalta, huonomminkin voisi mennä ja vakavampia tautejakin on olemassa kuin parin päivän mittaiset flunssat ja vatsataudit. Eikä lasten kanssa sairastaminen ihan niin kauheaa ole kuin mitä sanotaan. Tässä vaiheessa näihin alkaa olla jo melko tottunut ja sitä huomaa vanhalla rutiinilla sopivansa Nikon kanssa päivän hoitokuvioita samalla kun koittaa viihdyttää kipeitä lapsia piirretyillä, peleillä ja muulla rauhallisella tekemisellä. Turha sitä on stressata sellaisista pienemmistä asioista, joihin itse ei voi millään vaikuttaa, sillä ihan vasta luin Hesarista artikkelin, jossa tutkijapsykologi totesi harvojen asioiden olevan niin vakavia etteikö niiden kääntöpuolella olisi valoa. Niin totta joka sana!

1 2 3 4 5 6 7 36