Arvatkaapa, mikä on meidän lasten mielestä yksi parhaista asioista? Se, kun joko isi tai äiti on käynyt ruokakaupassa ja pääsee jännityksellä purkamaan ruokakasseja ja katsomaan, löytyykö kassista omia herkkuhedelmiä tai jugurttia. Toinen ilon aihe on tyhjät pahvilaatikot, joista on mahtavaa rakentaa majoja ja erilaisia linnakkeita. Onni ei siis todellakaan ole kovin isoista asioista kiinni, vaikka itse usein erehtyykin suunnittelemaan elämäänsä vähän suuremmilla harppauksilla kuin pahvilaatikkotalot tai päivän ruokalista. Ensin opiskelut, sitten töihin, toivottavasti lapsia, joskus ehkä oma talo.. Taidan olla suunnitellut elämäni isoja linjoja jo melko aikaisessa vaiheessa, ja nyt kun katsoo taaksepäin, niin juuri niinhän se on meillä sattunut menemäänkin. Tiedän, ettei elämää voi etukäteen sanella, ja onhan meilläkin näiden vaiheiden väliin mahtunut kaikenlaista, mutta on silti todettava, että kyllä mä koen olevani hemmetin onnekas – ja onnellinen. Jo se riittää, että perusasiat on kunnossa, mutta sen lisäksi meidän perhe on saanut paljon, kun ympärillämme on ihania ystäviä, saamme pian muuttaa uuteen omaan kotiin ja kaiken lisäksi on työpaikat, mahdollisuus tehdä itselleen tärkeitä asioita ja positiivinen elämänasenne. Mitä muuta sitä enää voisi edes toivoa?
Mielestäni on jokseenkin hassua, että me suomalaiset sanomme kel onni on, se onnen kätkeköön, ja muutenkin vastoinkäymiset, ei niinkään ilon aiheet, on usein se yhdistävä tekijä, joka saa ihmiset tiiviimmin tukeutumaan toisiinsa. Naapuria kadehditaan, avointa onnellisuutta katsotaan pahalla eikä toisen onnistumisista osata aina iloita aidosti. Huomaan muuten itsekin joskus miettiväni, mitä blogiin voi onnellisuudesta kirjoittaa ilman että kukaan pahoittaa mieltään, vaikka toisaalta se on täysin järjetöntä, kun ajattelee että kaikkien meidän elämään kuuluu myös surullisia ja vaikeita asioita, ihmiset vain tuovat niitä esille jokainen omalla tavallaan. Kadehtiminen on jotain sellaista, josta haluaisin itsekin päästä kokonaan eroon, ja ehkä ainoa tie siihen on olla tyytyväinen siihen, mitä itsellä elämässään on?
Tänä vuonna haluan ystävien, perheen ja hyvinvoinnin lisäksi keskittyä olemaan onnellinen, ja sitähän se hyvinvointikin suurimmaksi osaksi on! Meillä on perheenä elämässä kaikki, mitä olen koskaan voinut toivoa enkä rehellisesti sanottuna juuri nyt halua mitään muuta. Olla tyytyväinen, siinäpä se kaiken onnellisuuden lähtökohta on, eikä se missään nimessä tarkoita että täytyisi tyytyä vähempään kuin haluaisi. Enemmänkin kyse on varmasti siitä, että osaa keskittyä hyviin asioihin huonojen sijasta ja oppisi olemaan vertailematta itseään muihin. Pienet lapset on tässä ihanan taitavia, sillä heille toisen kannustaminen ja itseensä luottaminen tulee luonnostaan, ja jos toinen on jossain taitavampi, se sanotaan spontaanisti ja toista ihaillen. Siitä on syytä pitää kiinni mahdollisimman pitkään, ja muistaa, että se onnellisuus on hyvin pienissä asioissa – kuten nyt vaikka siinä kauppakassin purkamisessa tai kuten itselläni tänään, vähän paremmassa lounaassa.
Postauksen kuvat liittyvät asiaan, sillä lasten suosikkeihin kuuluu myöskin kylvyn jälkeen tallustella pyyhkeet päällä äitin tai isin halittaviksi. Kuvien pyyhkeet ja shampoot on saatu ihanalta, sydämellisen aidolta Martinalta Pikkuvaniljasta. En yhtään ihmettele, että näihin nallepyyhkeisiin on mukava kietoutua, ne nimittäin on kuin karhun halaus kaikessa pehmeydessään!
