Se taitaa olla aika pitkälti asenteesta kiinni, miten elämäänsä ja asioihin yleensäkin suhtautuu? Että onko liikaa tekemistä vai paljon kivoja harrastuksia, hirveästi siivottavaa vai ihana oma koti laitettavana, työstressiä vai itsensä haastamista uusilla ajattelutavoilla ja niin edelleen. Ihan omanlaista asennetta vaati sekin, että syyslomalla lähdimme Kertun kanssa neljän lapsen kanssa kolmeksi päiväksi reissuun, mutta rohkeasti otimme haasteen vastaan haha. Kun molemmat lähdimme matkaan sillä ajatuksella, että aikatauluja ei ole, kiirettä ei ole ja kaikki tulee varmasti menemään lopulta hyvin, niin kokonaisuus olikin yllättävän onnistunut, ja hyvä niin, sillä muuten kynnys uuden reissun järjestämiseen olisi saattanut kasvaa. Positiivisella asenteella pääsee aika pitkälle!

Lapset on aina niin ihanan välittömiä ja aitoja itsejään. Silloin kun kiukuttaa, niin on ihan ok heittäytyä levynä maahan tai jos tekee mieli riehua, laitetaan koko homma ranttaliksi, oli paikkana sitten hienompi ravintola tai hoplop. Kaikkein ihmeellisin juttu on se, ettei lapsia tunnu koskaan haittaavan sää. Oli kylmä, märkää tai tuli taivaalta vaikka jääpuikkoja niin lapset on ulkona ihan yhtä mielellään. Toista se on allekirjoittaneella. Asennekysymys kyllä, mutta en vaan  ihan aina keksi, millä saisin tsempattua itseni sietämään kylmää ja pimeää. Naurettiin tällä viikolla naapurin kanssa, kun yhtenä iltana seisottiin lähipuistossa lasten kanssa, ja kello kuudelta oli jo niin pimeää, ettei eteensä nähnyt. Jos joku tulisi tekemään dokkaria Suomesta, voisi ulkomaalaiset huvittuneina ihmetellä sitä, kuinka hullut suomalaiset vie lapsensa ulos leikkimään keskellä yötä!

Onko teillä hyviä keinoja, joilla tsemppaatte itsenne tekemään ei-niin-mieluisat jutut? Itse ajattelen, että eat the frog on yleensä aika toimiva periaate eli tee ensin ne asiat, jotka tuntuu tylsimmiltä – sen jälkeen jäljellä on vain kivoja juttuja. Kylmyys ja pimeys ei taida tällä taktiikalla hävitä mihinkään, mutta onneksi on joulu, kynttilät, lämpöiset neuleet, viltit ja glögi. Yritetään keskittyä niihin, siitäkin huolimatta että meillä on ollut havaittavissa pientä 3-vuotis uhmailua ja sen mukana tuomaa haastetta.

Yllätin itseni viikonloppuna ajattelemasta, että tauko sosiaalisesta mediasta, ja kännykkäriippuvuudesta yleensäkin, tekisi tosi hyvää! Olisi varmaankin aika tyhjää ja outoa niinä hetkinä, kun ei ole mitään tekemistä etkä voisi turvautua selailemaan instagramin kuvavirtaa – esimerkiksi jonottaessasi pitkän kassajonon häntäpäässä tai istuessasi yksin työpaikan kahvipöydässä. Aivan varmasti kaipaisin ystävieni lyhyitä videopäivityksiä, sisustuskuvia jotka saa huokailemaan ihastuksesta ja facebookin tilapäivityksiä, jotka ihan oikeasti herättää ajattelemisen arvoista keskustelua. Ilman kännykkää en tietäisi uutisistakaan mitään, sillä luen nykyään etenkin Hesarista mielenkiintoisimmat artikkelit päivän luppohetkinä puhelimen näytöltä, muunlaiseen uutisten seuraamiseen ei oikein tunnu olevan aikaa. Oma aika tarkoittaa nykyään useimmiten Netflixiä tai Yle areenaa, ja uskonkin että tv:n aika on seuraavien sukupolvien myötä mennyttä. Siirtyisinkö puhelimesta takaisin kirjojen pariin vai tarkoittaisiko mediatauko pidempiä yöunia? Tulisiko ilman blogia urheiltua enemmän tai keksisinkö somen tilalle jonkun muun aikaa vievän harrastuksen, ja olisiko se yhtään sen parempi?

Se, mikä sai minut ajattelemaan koko asiaa, oli hetki jolloin huomasin koko ajan haaveilevani jostakin uudesta hankinnasta, koska olin ensin selannut instagramia ja heti sen jälkeen saanut vähintään kymmenen uutta ideaa, kuinka ratkaista sisustuksemme ongelmakohdat tai kuinka piristää tylsää vaatekaappiani. Aloin ärsyyntyä kun huomasin, että raha todella ratkaisee, ja lähes kaikki ihailemani inspiraation lähteet ovat panostaneet omaan ympäristöönsä niin suuria summia, ettei tavallisella ihmisellä tule koskaan olemaan mahdollisuutta tavoitella samaa – oli kyse sitten tuolin tai käsilaukun ostamisesta. Kauneimmat sisustukset ovat joko täynnä designia (ja onhan se vaan aika paljon helpompaa sisustaa tyylikkäästi ajattomilla klassikoilla kuin kertakäyttötavaralla) tai toisessa ääripäässä, oivaltavasti rakennettuja kierrätyskoteja, jollaiseen lopputulokseen pääsee käytännössä vain kuluttamalla puolet elämästään tekemällä löytöjä ympäri nettiä ja kirpputoreja. Harva kaunis koti tai inspiroiva tyyli on ihan vahingossa syntynyt, vaan oli tuotteet sitten hankittu mistä tahansa, tyyligurut ovat käyttäneet ison osan ajastaan tyylin pohtimiseen ja luomiseen. Somessa kaikki näyttää niin helpolta ja tavoiteltavissa olevalta, mikä aiheuttaa juuri sen, etten itsekään enää tiedä, mikä lopulta on mahdollista ja mikä ei, mikä on tavallista ja mikä sosiaalisen median luomaa harhaa tavallisesta.

Oletteko te koskaan löytäneet itseänne haaveilemasta jostakin sellaisesta, joka ei välttämättä ole edes kovin realistinen tavoite? En tiedä, tulenko koskaan lopulta pitämään pidempää taukoa somesta, ihan jo siksikin että yleensä olen sopinut parin kuukauden yhteistyöt yritysten kanssa etukäteen, mutta someajan vähentäminen olisi varmasti vähintä, mitä voisin tehdä. Onnistuisikohan sekään? Ahdistumisesta en voi puhua, mutta myönnän kyllä että ajatukset somen herättämästä haluan sitä ja tätä ajatusmaailmasta tuntuu juuri nyt ärsyttävän, toivoisin itse olevani kaiken sen yläpuolella. Olen helposti innostuva luonne, ja minkä tahansa kivan diy-ohjeen tai ihanan uuden kaulahuivin nähtyäni ajattelen helposti, että miksipäs ei. Ja siinä se ongelma piileekin, aika ja raha on rajallista, mielikuvitus ei vain aina sitä tahdo ymmärtää.