suklaa-karamellineliöt (eli Twix-palat)

Huomiset POMPdeLUX-kutsut on vaatineet tämän bloggaajan täyden huomion eilisen ja tämän illan. Leipomisen aloitin oikeastaan jo viime viikolla tekemällä cake popseja pakkaseen, jotta kutsuja edeltävänä iltana ei tarvitsisi rehkiä itseään väsyksiin. Tiedän kyllä, ettei kutsujen pääroolissa ole tarjoamiset, mutta tykkään niin äärettömän paljon leipomisesta, ja harvoin meillä järjestetään mitään peruskahveja erikoisempaa. Tänään hommaa mutkisti hieman se, että olin kotona vasta kuudelta ja viikonloppuna sain tartutettua itseeni syysnuhan!
Kutsut ajattelin nuhasta huolimatta pitää, sillä kyse ei taida tällä kertaa olla mistään sen pahemmasta (toivottavasti!). Eikä kaikkia leipomuksiakaan millään jaksaisi ihan yksin syödä ;)! Eilen tein jääkaappiin odottamaan herkullisen makeita suklaa-karamellipaloja, jotka muistuttavat maultaan kivasti twix-patukoita. Ohjeen löysin keväällä Suklaaunelmat-kirjasta, ja sen jälkeen näitä on meillä tehty useampaankin otteeseen. Netistä vastaavia ohjeita löytyy nimellä miljonäärin muropalat.
Suklaa-karamellineliöt

pohja:
75 g pehmeää voita
0,75 dl tummaa kidesokeria (itse käytin tavallista)
2 dl vehnäjauhoja
vajaa desi kaurahiutaleita

karamellitäyte:
25 g voita
25 g tummaa kidesokeria (tai tavallista)
2 dl maitotiivistettä (=1 prk)

kuorrute:
100 g maitosuklaata
koristeluun valkosuklaata

Vaahdota margariini ja sokeri, ja vatkaa sekaan jauhot ja kaurahiutaleet.
Painele taikina neliskulmaiseen vuokaan (20cm).
Paista 180 asteessa noin 20 minuuttia.

Kuumenna karamellitäytteen ainekset kattilassa jatkuvasti hämmentäen.
Kiehauta miedolla lämmöllä, ja anna poreilla 3-4 minuuttia, kunnes seos on sakeaa.
Kaada karamellitäyte jäähtyneen pohjan päälle.

Sulata maitosuklaa kattilassa miedolla lämmöllä tai mikrossa.
Kaada suklaa jäähtyneen karamellitäytteen päälle ja koristele valkosuklaalla.
Leikkaa jäähtyneenä neliöiksi.

0 Comments

  1. Saikku 3 syyskuun, 2013

    Ai että on herrkullisen näkösiä,pakko ehkä testata;)

    Vastaa
  2. Anonymous 3 syyskuun, 2013

    Mitä on maitotiiviste, jota ohjeessa käytetään?-Terhi

    Vastaa
    • Melina / Minishow 4 syyskuun, 2013

      Se on siis kondensoitua maitoa. Ite käytän Markomilkin maitoa, jota myydään yleensä kaupassa kookosmaidon kanssa samalla hyllyllä säilyketölkissä.

      Vastaa
  3. Nyt olis taas lainalapselle tarvetta, että pääsis kutsuille ja maistelemaan herkkujasi 😀 Mä vielä perustan yrityksen, josta lapsettomat saa lainalapsia tarvittaessa.

    Vastaa
    • Melina / Minishow 4 syyskuun, 2013

      Hahaa, hyvä idea! Mä voin tuoda sulle perjantaina maistiaisen ellei vieraat syö ihan kaikkea ;).

      Vastaa
  4. Annika /Karkkipurkki 3 syyskuun, 2013

    Voi nam, näyttää ja kuulostaa tosi herkulta! 😀

    Vastaa
  5. Jenna - Kotiovella 3 syyskuun, 2013

    Ai! näyttääpäs herkullisilta <3

    Vastaa
  6. Sini 3 syyskuun, 2013

    Oi, onpas herkullisen näköisiä!

    Vastaa
  7. Elina /Elinamaista 4 syyskuun, 2013

    Herkun näköisiä, täytyy varmaan testata 😉 Mitä on maitotiiviste?

    Vastaa
  8. Laura 4 syyskuun, 2013

    Nams! Me tuotiin kerran maitotiivistettä/ kondensoitua maitoa leivontaa varten Lontoon-reissulta ja myöhemmin kuultiin, että samaa ainetta voi ostaa MiniManista.

    Vastaa
    • Melina / Minishow 4 syyskuun, 2013

      Heh, kondensoitu maito taitaa olla aika uus juttu Suomessa. Muistan kun anoppi joitain vuosia sitten harmitteli Australiasta palattuaan sitä, ettei Suomessa voi leipoa samoja herkkuja kun ei oo oikeenlaista maitoa. Onneks tänne peräkyläänkin ollaan saatu nykyään kaikenlaista ;)..

      Vastaa
  9. Emilia 4 syyskuun, 2013

    Niin herkullisen näköisiä, nam! 🙂

    Vastaa
  10. Melina / Minishow 4 syyskuun, 2013

    Tosi herkkua nää onkin! Suosittelen kokeilemaan, jos tykkää twixistä. Maitotiiviste on kondensoitua maitoa, kato myös ylempi kommentti.

    Vastaa
  11. Ludmilla 4 syyskuun, 2013

    Pakko oli kans testata 🙂 eikös tässä oo käytetty sitä jo valmiiksi kinuskiksi keitettyä tiivistettä?

    Vastaa
    • Melina / Minishow 5 syyskuun, 2013

      Mä en oo koskaan kokeillu sitä valmiiksi keitettyä kondensoitua maitoa, mutta miksei sekin toimisi ihan yhtä hyvin tässä.. Vaikka onneks tähän ohjeeseen toi keittoaika on tosi lyhyt. Kerro miten toimi, jos testaat joskus sitä valmista!

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.