puuhailua

Kuopion Ikean reissulla ei millään voinut välttyä ostamasta jotain pientä kivaa sisustukseen ja uskonkin melko ison osan Ikean myynnistä tulevan juuri tällaisten kunhan vain otan muutaman astian ja tyynynpäällisen ja lopulta huomaan kassalla summan olevan kolminumeroinen luku asiakkaiden kautta. Ostin pinon erilaisia kehyksiä suunnittelemaani eteisen valokuvaseinää varten, mutta kotimatkalla muistinkin unohtaneeni valkoiset pyöreät kehykset kokonaan hyllyyn. Täytyy siis todellakin päästä lähiaikoina uudelleen Ikeaan, ja ehkäpä tästä kerrasta ottaa opiksi ja kirjoittaa ostoslista jo kotona valmiiksi.
Huomaatteko muuten kuvissa vilahduksen uudesta tapetistamme? Mitäs pidätte? Onneksi ei päädytty ensimmäiseen vaihtoehtoon, koska tykkään tästä seinällemme päätyneestä ihan hirveästi. Parempia kuvia laitan piakkoin, eli heti kun vielä puuttuvat elementit saadaan hankittua. Vielä pitäisi ostaa ainakin lamppu, verhot, pussilakana ja lakanat ja nyt meni matotkin vaihtoon. 🙂
 
 Eilen vihjaisin pääsiäisherkusta, johon voisi käyttää kaapista löytyviä suklaamunia. Näin vastaavanlaisia eräässä jyväskyläläisessä kahvilassa ja päätin kokeilla niistä omaa versiotani. Valmistaminen aloitetaan leikkaamalla varovasti terävällä veitsellä viileästä suklaamunasta ylin kärki pois. Tämän jälkeen munan voi huoletta jättää huoneenlämpöön tai jopa vähän lämpimämpäänkin, koska suklaa maistuu voimakkaammin hieman pehmeänä. Vispaa seuraavaksi kerma, lisää joukkoon appelsiinituorejuusto sekä oman makusi mukaan mangopilttiä ja halutessasi sokeria. Annostele lusikalla täytettä munan sisään ja lisää päälle keltuainen mangopiltistä. Ei ehkä ihan korvaa aamiaismunia, mutta käy hyvin tuhdin pääsiäisaterian jälkkäriksi.
Viime viikkojen aikana Minea tuntuu kehittyneen huimasti taidoiltaan. Tyttö touhuaa (tai ainakin kovasti yrittää) kuin mikäkin isompi tyttö ja koittaa toistaa sanoja tai laulaa tuttuja lastenlauluja äitin perässä. Mummin kanssa viikonloppuna oli opittu laulamaan ihhahhaa ja äitin kanssa on aiemmin hyräilty Piippolan vaaria ja eläinten äänien opettelu tuntuu olevan kestosuosikki tällä hetkellä. Myös toisten lasten seurasta Minea tuntuu nauttivan entistäkin enemmän ja eilen Peukkulassa käydessämme Minea juoksenteli isojen tyttöjen perässä ja yritti osallistua leikkeihin nauramalla mukana ja pyörimällä jaloissa. Oli jotenkin hellyyttävää katsella kuinka kovasti Minea halusi olla osa muiden lasten porukkaa ja koitti seurailla ja matkia isompiaan. Onkohan tämäkin jokin vaihe ja huimaa matkimalla oppimisen aikaa?

0 Comments

  1. siitsi maaliskuu 26, 2013

    Kauniita tyynyjä, varsinkin pidän keskimmäisestä! Itseltäkin on jo pitkään löytynyt sitä sohvatyynynä 🙂 & aww on sinulla sulonen, nätti tyttö !

    Vastaa
    • Melina M maaliskuu 27, 2013

      Keskimmäinen on tosiaan jo monta vuotta vanha Ikean tyyny. 🙂 Hyväksi havaittu kyllä, kun taitavat myydä sitä edelleen. Minea kiittää 🙂

      Vastaa
  2. Miia - Sweet Little Things maaliskuu 27, 2013

    Näyttää hyvältä toi pääsismuna 🙂 Tosi hyvä idea!

    Vastaa
  3. Susanna Tamminen maaliskuu 27, 2013

    Kiitos ihan hirveästi tuosta suklaamuna ohjeesta! Tosi hauska ja helppo tehdäkin, enpä olisi ikinä itse keksinyt tuota 🙂 Hauskaa pääsiäistä!

    Vastaa
    • Melina M maaliskuu 27, 2013

      Täytettä muniin voi vapaasti varioida oman maun mukaan, esim. suklainenkin kävisi varmasti tosi hyvin. Hyvää pääsiäistä!

      Vastaa
  4. Onnenetsijä maaliskuu 27, 2013

    Tosi ihana blogi sulla! 🙂 Hienoja kuvia ja kivoja tekstejä. Itse olen vielä ihan pihalla omani kanssa enkä vielä osaa ottaa kaikkea bloggerista irti. Todella kauniin olet tästä tehnyt!

    Vastaa
    • Melina M maaliskuu 28, 2013

      Kiitos! Melkoista opetteluahan tämä bloggerin kanssa on ja vieläkin on paljon mitä haluaisi tietää. 🙂

      Vastaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.